keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Ilmaista puutarhan rakentamista

ENNEN



JÄLKEEN



Me rakastamme ilmaisia huveja. Olemme oppineet arvostamaan paljon muuta, mitä rahalla voi saada ja keksimään keinoja haluttujen asioiden saavuttamiseen ilman sitä. Meille ei tullut suurena yllätyksenä sellainen tosiseikka, että onnellisuus ja elämänlaatu eivät riipu pelkästään rahasta. Sitä kuitenkin tarvitaan ja sen vuoksi on työstettävä. Monia asioita pystyy toteuttamaan ilmankin, kun lopettaa miettimästä asiaa vaikeimman kautta.

Vaihtoehtoista rakentamista myös täällä: Kasvinvaihtokulttuuria

Asumme lähes hehtaarin kokoisella tontilla, jossa puistikkoa ja pusikkoa riittää riippumatta siitä, mihin katsoo. Puuntaimia, heinikkoon hukkuneita marjapuskia, hyötykasveja. Tämä on oman elämänsä hortoilijan taikka luonnontieteilijän unelmapaikka, asua loputtomasti kehittyvän luonnon ympäröimänä. Totta puhuakseni meidän ei ole tarvinnut kertaakaan koukata taimikaupan kautta valitsemaan ostoskärryihin lisäyksiä puutarhaan. Olemme sen sijaan kuljeskelleet tontilla tutkien ja siirrelleet sen sisällä kasveja paikasta toiseen. Olemme tehneet jo useita mahtavia löytöjä, joiden arvo on mittaamaton suhteutettuna pelkästään taimikauppojen hintoihin.

Kahden vuoden aikana tontilta on löytynyt jos jonkinlaista perennaa, jotka ovat ajan saatossa hukkuneet pusikoituneeseen pihamaastoon. Niille löytyy aina uusi paikka kukkapenkistä. Luumu- ja kriikunapuut ovat pihamme yksi hienoimmista anneista. Niiden taimia kasvaa sadoittain puiden lähimaastossa, joille etsimme sopivan kasvupaikan ja joiden varjossa saamme tulevaisuudessa nautiskella napsien hedelmiä. Aina puuntaimen osuessa kohdalle mietimme sen hinnan taimikaupassa. Kun mietimme sen kerrottuna sadalla, mehän olemme rikkaita.

Ymmärrän kauppojen helppouden ja varsinkin silloin, jos on rahaa sinne käytettäväksi. Rahattomana tulee mietittyä vaihtoehtoja ostamiselle ja huomattua, kuinka loputtomasti luonnolla (ja läheisillä ihmisillä!) on meille ilmaista rakennusmateriaalia tarjottavaksi. Risut aidaksi, harvennetut pikkupuut majaksi, oksat kasvipenkin reunoiksi, kivet sinne koristeeksi, kattotiileistä torni ja sen päälle naapurilta turhaksi jäänyt ruukku. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Jos meillä olisi suunnaton kiire saada piha kerralla kuntoon, joutuisimme käyttämään siihen yli omaisuuden verran rahaa. Kun ei ole kiire, ei ole myöskään pakonomaista rahankulutuksen tarvetta. Meillä on koko elämä aikaa rakentaa kotia näköiseksemme. Jos meitä ei rehottava, ruohonleikkurilla koskematon piha haittaa, homma on sillä selvä.

:)




perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kolme tonnia kuussa




Lähdin eräänä maanantaina ystäväni luokse Helsinkiin. Matkustan todella harvoin perheen sisäisten menojen lisäksi, mutta matkan sattuessa eteen haluan siitä jäävän itselleni hyvä fiilis sekä luottamusta omaan identiteettiini kodin ulkopuolella. Nappiin meni tällä kertaa.

Mietimme ennen reissua mitä kohteessa tekisimme. Päädyimme kävelemään pitkin Helsingin katuja, päätyen Seurasaareen valokuvaamaan ja sieltä asunnolle viettämään leppoisaa leffailtaa. Siinä käppäillessämme tuulisilla asfalttiteillä mietiskelimme muun muassa rahan menoa ja kummastelimme, mihin meitä hieman varakkaammat ihmiset saavat kulutettua yli kolmen tonnin kuukausittaiset tulonsa. Siis tämän suuruinen tulo yhden ihmisen taloutta kohden.

Kolme tonnia kuussa hupenee toki, ainakin pääkaupunkiseudulla, kalliisiin vuokriin ja muihin asumismenoihin. Matkoihin, ruokaan ja erilaisiin elämyksiin. Shoppailuun. Mutta se on kuukaudessa hirveä määrä rahaa käytettäväksi yhdelle ihmiselle. Siltikään se harvemmin riittää, sillä niin paljon rahaa kai menee kuin sitä tulee.

Reissaaminen stressaa joskus ylimääräisen rahan puutteen vuoksi, vaikka se olisi vain pieni arjesta poikkeava matka. Niinkuin minulla oli, yksi vuorokausi pääkaupungissa. Matkat, syöminen ja aktiviteettimahdollisuudet pomppivat heti mielessä. Mihin pystyn sijoittamaan roposeni ja mihin en taas missään nimessä. Onneksi pieni seurueemme ei himoinnut kosteaa iltaa pubissa, eikä fancya ateriointia hienossa ravintolassa. Hyvään ajanviettoon riitti kotona valmistettu ateria sekä vaivaton sananvaihto menneistä ja tulevista ajoista. Parasta. Pienellä budjetilla selviää, kun ei anna sen viedä liikaa huomiota yhteiseltä ajanvietolta. Minun pieni budjettini oli bussimatkojen lisäksi viisikymppiä. Rahasta jäi parikymppiä jäljelle ja itselleni todella hyvä fiilis kaverin kanssa vietetystä ajasta.

Olen onnekas, kun saan (ja valehtelematta joinain päivinä joudun) kiinnittää huomiota kaikkeen muuhun kuin siihen, mitä rahalla voi saada.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Yksi ilta Pohjolassa

Sanoin lapsille taikasanat: "mennään mustikkaan". Siellä he olivat ennen minua, suut makeana.

Tästä näkymästä kodin pihatiellä muistamme kiittää joka päivä uudestaan. Aakean laakeana mustikkaa.

Yksi sekunti, niin nämä ovat syöty.

Pieni onnellinen poimija.

Olipa kerran pitkä ja väsynyt ilta. Takana oli viisi tuntia leivinuunin lämmitystä ja edessä sämpylöiden paistoa sekä huomisen ruuan valmistusta. Energiaa piti saada illan koitosta varten, joten lompsimme ulos mustikkaan.

Marjastuskausi on alkanut. Viikko sitten tsekkasimme mustikkametsät ensimmäisen kerran, jolloin varvuissa näkyi vielä paljon raakileita. Nyt tilanne on toinen ja mustikat roikkuvat pulleina oksilla, jotka suorastaan huutavat ihmisiä syömään. Otamme ilmaisesta ilosta kaiken irti ja käymme päivittäin lähimetsikössä aamupalalla, välipalalla tahi iltapalalla. Luonnon oma superfood on kerättävä talteen.

Mmm apilaa.

Tytöt matkalla apilapusikkoon.

Tänä vuonna on ollut ilo nähdä lasten kasvoilla palavaa uteliaisuutta luontoa kohtaan. Kotimme ympäristö alkaa käydä pikkuhiljaa meille tutuksi ja reviiri on huomattavasti laajentunut sitten menneen kesän, jolloin vasta opettelimme elämää uudessa asuinympäristössä. Villinä rehottava niityn ja heinikon sekainen pihamaa houkuttelee tutkimaan kasveja, joista osaa olemme iloksemme päässeet maistelemaankin. Metsäapila on yksi uutuuksista herkuissamme, jota tänäkin vuonna aiomme keräillä talteen. Tarkoitus on kasvattaa navetan taakse pellolle mehiläisiä houkutteleva runsaan kukkainen niitty, jonka yksi pääkasveista apila saa olla. Pörriäiset kuulemma pitävät kyseisestä kukkasesta paljon.

BzZzz BzzZz

Mehiläiset ilmoittelevat tulostaan säännöllisesti. Raportoin heti, kun uudet ystävämme saapuvat tilalle. Hunaja tuoksuu mielessäni. Kaikki tuoksuvat kohta hunajalle...

Täältä nostan yhden (oikeasti ainakin viisi) porkkanan!

Pesty pikkuporkkana valmiina suuhun.

Energiaa kertyi, joten ruuanlaitto voi alkaa. Jep, meillä ei vieläkään ole sähköuunia. Kyllä sitä yhden yön viettää vaikka tukalassa kuumuudessa. Ruoka on tärkein.

Tänä kesänä yksi suurista iloistamme on näyttää lapsille mistä ruoka tulee tai ainakin osa ravintoympyrän antimista. Porkkana tulee maasta, mutta se ei ole välttämättä itsestäänselvää. Porkkanaahan haetaan kaupasta ja miksei toriltakin.

Kyllä lapset tiedostavat erilaisten raaka-aineiden alkuperän, mutta asia mullistuu silmin nähden, kun he pääsevät näitä juttuja itse näkemään ja kokemaan. Yksi lastemme lempiasioista tällä hetkellä onkin käydä kasvimaalla nyppäisemässä ylös yksi jos toinenkin porkkana. He toimivat välittömästi, kun saavat hakea pinaattipuskasta ruokaan täytettä. He maistelevat omasta maasta nostettua valkosipulia kuin eivät olisi sellaista koskaan maistaneet. Uudet jutut houkuttelevat selvästi lapsia oppimaan lisää. Se on mahtavaa ja lämmittää sydäntä.

Onnellisena vaivun yöunille tai ehkä nappaan hyllystä vielä jotakin iltaluettavaa.

Hyvää yötä tai päivää!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tästä blogissa on kyse

Maalaisblogi on ajautunut tietynlaiseen välivaiheeseen, jossa kirjoittajalla olisi paljon asiaa, muttei näppäimistön äärellä ajatus enää kuljekaan. Suurperheen arki vie veronsa, eikä yrittäjyys siihen päälle ainakaan helpota ajatusten sekä tekemisen taakkaa.

Olen huomannut ajautuneeni hieman pulmalliseen tilanteeseen ajankäyttöni kanssa ja eksynyt ajattelemaan asioita vaikeinta kautta. Huomaan sen käytännössä siinä, että monta kelaa on vetämässä, mutta mikään ei vie loppuun asti ja tuota haluttua tulosta. En halua jatkaa itseni höynäyttämistä kuormittuneessa ajatuspyörässä, vaan aion sen lopettaakseni löysätä vähän. Aion jättää pois keloista ainakin puolet ja keskittyä muutamaan asiaan. Tällöin mahdollisuuteni tehdä nämä muutamat asiat hyvin paranevat huomattavasti ja harteiltani tipahtaa monta huolta ja murhetta.

Mäkikuismaan tutustumista.

Minulle tärkeintä tekemistä on tällä hetkellä tämä blogi ja elämäntapa, jota pyrin kuvaamaan mahdollisimman rehellisesti lukijoille. Elämämme luonnonhelmassa maaseudulla ei ole perus elämää ihmeellisempää, mutta tietyistä asioista joustaminen elämäntapamme vuoksi ei ole aina itsestäänselvää. Nämä ovat asioita, joita olen erityisen kiinnostunut avaamaan blogissamme, sillä ne ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä.

Olen kirjoittanut aiemmin joitain juttuja, kuinka elämämme pyörii melko pienellä budjetilla. Vähäisellä rahamäärällä eläminen on sekä oma valintamme että kuluvan tilanteen mukainen pakko. Siitä voi olla paljon harmia, jos oikein kovin asiaa mielessään pyörittää. Pääosin rahojen kanssa luoviminen laittaa pohtimaan eri vaihtoehtoja asioille, joita ei juuri nyt ole varaa käydä kaupasta hakemassa. Pääosin jättäytyminen kaupoista on ollut positiivinen sekä meidän että luonnon kannalta. Ei tule ostettua turhaa tavaraa joka lähtöön, eikä myöskään jäätyä koukkuun juurikin siihen ostamiseen. Siihen pyörään jää huomaamattakin ihminen pyörimään.

Viime vuoden aikana olemme vähentäneet kotitaloudestamme löytyvät myrkyt ja pesuaineet minimiin. Koti pestään pääosin etikalla ja vedellä. Minä peseydyn nykyisin kokonaisvaltaisesti mineraalisuolalla sekä lämpimällä vedellä. Muukin perhe pesee itsensä minimimäärällä shampoita ja saippuoita. Näin pystymme vähentämään aika ison osan kodissa syntyvästä muovijätteestä, mutta myös antamaan ihollemme mahdollisuuden parantaa itse itsensä ilman syväpuhdistavien kemikaalien aiheuttamaa sekasortoa. Iho pystyy siihen, kunhan tottuu pois vuosikymmenien pesuainerasituksesta.

 
Ruoka on elintärkeää, se on sanomattakin selvää. Sanon sen silti, koska terveyden kannalta merkityksellistä on se, mitä suuhunsa laittaa. On ollut laiskoja vaiheita, jolloin kaapistamme löytyy ns. helppoja ruokia, lihapullia ja sen sellaista. Kaapistamme löytyy siitä huolimatta harvoin eineksiä. Aloimme viime vuosien aikana kiinnittää erityistä huomiota syömiemme ruokien koostumukseen. Lisäaineita, sokeria ja prosessoitua ruokaa löytyy kaupan hyllyltä liian paljon, paitsi jos sulkee silmänsä muualla ja keskittyy avaamaan ne vasta vihannesosastolla.

Melkein jokaisella kauppareissulla ostoslistalla on jotain piilosokerista tai piilosuolaista tuotetta. Liian prosessoidut tuotteet eivät voi olla terveyden kannalta hyviä ostoksia, eivätkä alhaisen hintansa vuoksi tue ollenkaan puhtaasti tuotetun ruuan näkymistä positiivisessa mielessä kuluttajille. Mitä enemmän olemme asiaa tutkineet ja ostamiamme purkkeja hypistelleet, sitä vahvemmin haluamme tulevaisuudessa kasvattaa ruokamme itse niin, kuin sitä on joskus ennen vanhaan ihmiset kasvattaneet. Mahdollisimman pitkälle käsityönä, omalla pellolla ja ilman keinotekoisia lannoitteita. Joskus me vielä tähän pystymme, ei tänään, mutta joskus.

Joillekin kuivailemani elämäntyyli saattaa tuntua vieraalta ja erikoiselta. Totuus on kuitenkin se, että blogin takana on tuikitavallisia ihmisiä, jotka toki ovat valveutuneita mitä tulee luonnon sekä oman terveytensä arvostamiseen. Hiukseni tulevat erinomaisen puhtaaksi pelkällä suolalla, vaikka nykyinen normi onkin shampoopullo hienolla tekstillä.

Nautitaan elämästä,

Nina

torstai 28. kesäkuuta 2018

Keveää käyskentelyä, vakavaa pohdintaa

Moikka.

Ajattelin tänään kirjoittaa päivästäni, mitä olen kuluneena päivänä nähnyt ja kokenut.




Tänä aamuna vein perheemme kuopuksen viettämään viimeistä hoitopäivää perhepäivähoidossa ennen kuukauden mittaista kesälomaa. Siitä lähdin itse työhuoneelle kaavoittamaan uutta hupparitakkia, johon sain idean edellisenä päivänä uimarannalla. Kaksi tuntia piirtelin, liimasin ja leikkasin, muokaten vanhoista hupparin kaavoista kelvot takkia varten. Sain homman valmiiksi ja lähdin kotiin katsomaan, kuinka kaksi kesälomalaista siellä pärjäävät.

Vastaanotto olikin melko mukava, sillä roskapusseja viedessään sain lapsilta paluulahjana mustikoita. Innostuin tietysti heti tästä luonnon tarjoamasta herkusta ja kysyin, haluavatko lapset lähteä kanssani mustikkametsään. Lähdimme siltä seisomalta, kun olimme löytäneet matkalle mukaan pienen ämpärin.

Kävimme parissakin eri paikassa lähimetsiköissä katselemassa mustikoiden tilannetta. Metsä tuntui olevan suurilta osin rutikuiva ja sammal vain rätisi saappaiden alla. Niillä paikoin mustikatkin olivat vasta raakileita, mutta vehreimmiltä paikoilta saatoimme löytää mahtavia apajia, joissa mustikat olivat ehtineet jo poimintakuntoon. Mustikkakausi on silti vasta alussa, joten päätimme odottaa vielä viikon tai kaksi ennen, kuin lähdemme poimurien kanssa tositoimiin. Marjat saavat kasvaa rauhassa isoiksi ennen poimintaa.




Aamupäivä oli ihanan rauhallinen ja sen kruunasi ehdottomasti metsäreissu lasten kanssa. Istuimme tunnin ajan mustikkavarpujen ympäröimänä popsimassa suuhumme vitamiinia. Kotiin keräsimme pienen määrän mustikkaa, jotta pieninkin saa osansa maistelusta. Valmistin ruuaksi ensimmäistä kertaa papupihvejä, jotka osoittautuivat erittäin hyväksi tavaksi nautiskella kyseistä ravintoa. Käytämme papuja useinkin, mutta yleensä sellaisinaan ruuan joukossa. Pihveihin hain muutamia ohjeita netistä, sillä kananmunaton versio houkutteli eniten. Taas kerran ohjeita sekä omaa makuastia soveltamalla sain aikaiseksi hyvän jauhelihapihvin korvaajan perheellemme.

Eräs ystävä piipahti visiitille ja sain hyvän syyn juoda päivän toisen kupposen kahvia. Kuumilla ilmoilla ei ole kahvi oikein maistunut, mutta seura saa yleensä aikaan kahvihampaan kolotuksen. Keskustelumme lähtee yleensä melko nopeasti pohdiskelevalle linjalle. Asumme kummatkin vanhassa talossa, melko suurella tontilla ja tulimme siihen tulokseen, ettei tähän elämäntapaan kuulu lepo eläkkeelläkään. Tottakai eletään rennosti, mutta klapeja pilkomme vielä mummoina ja pappoinakin. Sivuutimme myös vakavampia aiheita. Luonnon tila on tällä hetkellä huolestuttava, joka herättää jos minkälaisia pohdintoja oman sekä ihmiskunnan tulevaisuudesta.




Pihalla käyskennellessäni koen kyllä onnellisimpaa onnellisuutta kuin missään muualla. Joka päivä havahtuu uusiin asioihin ja huomaa, kuinka kaunista ympärillä voi olla. Joskus silmiin pongahtavat vain kaikki puutarhan keskeneräisyydet, mutta nykyisin osaan aika hyvin pitää itseni positiivisen puolella ja keskittyä katselemaan vain niitä kauniita asioita. Eikä puu- ja oksapinoissa mitään rumaa ole. Tietää vain, että työtä saa tehdä aina kun vähänkin sille päälle sattuu. Minä tykkään pitää itseni aktiivisena, vaikka tällä hetkellä puolestani sen tekee suurperhe itsessään.

Olen haaveillut lähipäivinä omasta mansikkamaasta sekä viljapellosta. Unelmissamme voimme tuottaa omiin tarpeisiimme mahdollisimman paljon kaikkea, jota ravintopyörän pyörittämiseen tarvitaan. Ehkä tulevaisuudessa maataloustuotteiden saanti ei olekaan enää itsestäänselvää ja oman läänin hyödyntämisessä voi olla siihen yksi ratkaisu. Kyllä omien puurojyvien jauhaminen viljamyllyssä kuulostaan kaikenkaikkiaan houkuttelevalta. Niin se on tehty ennenkin. Silloin, kun tehotuotanto oli vasta pelkkä ajatus.
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint