Pikamuoti ja siitä juontuvat ympäristöongelmat eivät ole enää uutinen. Näistä asioista pauhataan paljon ja ihminen muuttuu jatkuvasti tietoisemmaksi kulutustottumuksineen. Ostamista ei suinkaan voi, eikä myöskään tarvitse kokonaan välttää. Ostaa voi sen sijaan eettisesti.

VAATTEIDEN OSTAMINEN EETTISESTI

Ihminen on halutessaan viisas olento, joka pystyy valintoineen elämään sopusoinnussa ympäristön kanssa. Olemme kuluttajia, joilla on suuri vastuu valita eettisesti tuotettua ruokaa ja tavaraa. Täydellisesti ekologista elämää harva pystyy viettämään, mutta pieniä valintoja tekemällä ostokäytös voi muuttua vastuulliseksi. 

Vaatteiden ostamisessa olen pääosin huono antamaan neuvoja, sillä ostan hyvin vähän sellaisia. En ole täysin kartalla muotivillityksistä tai vaatetuksen uusista tuulista. Sen sijaan tiedän paljon käytännöllisestä pukeutumisesta.

Vuosia ostin perheen vaatteet toisen käden kautta ja vain alusvaatteet tulivat taloon uusina. Vuosikymmenen ajan olin sitä mieltä, että kirpputoreilta saa tarpeeksi hyväkuntoisia vaatteita edullisesti. Vaatekaupoille ei tarvinnut mennä. Tänä päivänä olen pikku summa kerrallaan siirtynyt ostamaan vaatteita ja kenkiä uutena sekä pyrkinyt valitsemaan vain hyvälaatuisiksi testattuja tuotteita. Nämä tuotteet ovat yleensä huomattavasti kalliimpia kuin kertakäyttöisemmät toverinsa, mutta iän ja kulutuksen keston myötä täysin sen arvoiset.

Tänä päivänä ostan kalliimpia vaatteita, mutta huomattavasti vähemmän. Toivon tämän näkyvän myös vaateroskan määrässä.

Ensimmäinen vinkkini eettisempään ostamiseen on, että kannattaa ostaa laatua halpamarkettitavaran sijaan. Korkeampihintainen tuote maksaa itsensä takaisin ajan kanssa. 


Seuraavaksi suosittelen kiinnittämään huomiota materiaalivalintoihin. 

Koska maailman meno on epätäydellistä, niin on myös tuotanto riippumatta materiaalista. Kuluttaja ei voi olla täysin varma minkään ostettavan materiaalin alkuperästä tai tuotantotavoista, mutta kovin mielelläni luottaisin esimerkiksi luomu- ja eco-sertifioituihin vaihtoehtoihin. Tykkään näissä asioissa mennä aika maalaisjärjellä. Haluan kakista mieluiten ostaa kotimaassa valmistettuja tuotteita ja vielä paremmaksi asian tekee, jos materiaalikin on valmistettu lähellä. 

Sovita, tunnustele ja jos mahdollista, tutustu käyttökokemuksiin. Mieti käyttötarkoitus. Sitä parempi mitä aikaa kestävämpi vaate on.

Landelle muuton jälkeen olen laittanut vaatevarastomme uusiksi. Maalla eri vuodenajat tuovat hyvin ankaratkin olosuhteet ulkona käyskentelemiselle. Sirot nilkkurit jäävät ikiajoiksi läpimärän kuramaan suruttomaan syleilyyn. Hieno design takki muuttuu hetkessä rätiksi ääripäästä toiseen vaihtuvassa ilmastossa. Nykyään valitsen joka sään ulkovaatteen kestämään nopeasti vaihtuvia sääolosuhteita ja muuten suosin kerrospukeutumista. Päälle villaa ja alle ohutta, hengittävää materiaalia.

Omat vaatteeni ovat pääosin tuttavilta saatuja. Minulla on käynyt hyvä tuuri siinä, että muutamat laatutietoiset läheiseni ovat kanssani samankokoisia. Olen ottanut lämmöllä vastaan takkeja, housuja, neuleita ja kenkiä. Villa on itselleni kaikkein rakkain materiaali. Niistä merino- sekä alpakanvilla ovat käytössä mukavimpia.

Lasten kasvaessa ulos vanhoista vaatteistaan, olen alkanut katsella sillä silmällä Suomessa valmistettavia vaatevaihtoehtoja. Olen päässyt tutustumaan tähän mennessä vain yhteen varteenotettavaan vaihtoehtoon ja se on Hilla Clothing. Tämä vaatemerkki tuottaa sataprosenttisesti kotimaista sekä luomupuuvillaista lastenvaatemallistoa. Laatu on monien pesukertojen jälkeenkin huomattavasti parempaa kuin muutaman euron kuteissa. Sen tuntee ihan näppituntumalla. Vaatteen tulisi pysyä pesun jälkeen napakkana ja pehmoisena.

Nappasin internetin syövereistä muutaman linkin, joihin on koottu suomalaisia vaatemerkkejä ja niiden nettisivuja helposti selailtavaksi:

Suomessa valmistetut lastenvaatteet

Suomessa valmistetut naistenvaatteet

Näistä aion ottaa vinkkiä, kun jatkossa teen vaatehankintoja.

Naisille ja lapsille löytyy paljon vaihtoehtoja, mutta missä miesten eettiset laatuvaatteet ovat? Haulla ei löytynyt juuri muuta satunnaisten pipojen ja kaulahuivien lisäksi.

Heräsikö ajatuksia, kokemuksia tai hyviä vinkkejä eettisemmän vaatteen ostamiseen?

Seuraaviin kuulumisiin,
Nina


Enpä olisi viisi vuotta sitten tiennyt, kuinka mieltä ylentävää puutarhanhoito on. Olisin lähinnä myhäillyt aiheesta kuunnellen ja lämpimästi naurahtanut puutarhanhoitoon höperöityneille.

Kappas, nyt olenkin itse se höperö.

Aivan sama olenko puutarhaan mennessäni iloinen, ahdistunut, levoton, turhautunut, onnellinen, palaan sieltä aina rauhallisena sekä mieli hyvällä tavalla höperöityneenä. Jos lapset riehuvat kotosalla ja seinät kaatuvat päälle, puoli tuntia puutarhassa tekee ihmeitä. Kaikki palaavat sisään, kuin jotain suurempaa oivaltaneena. Koko perhe voi paremmin.

Kolme vuotta on tullut asuttua nykyisellä maapläntillä. Ympärille kun katselee, tästähän on tullut koti. Täällä on tapahtunut valtavasti kehitystä, katseli miltä puolelta tonttia tahansa. Voimme kai taputtaa toisiamne olalle. Hyvin tehty. Tai aloitettu tekemään... Puutarhan kasvattaminen taitaa olla elämän mittainen sarka.





Viini-iltakin kelpaa, kunhan se tapahtuu lapio toisessa kädessä.

Vietän nykyään kaiken vapaa-aikani meidän puutarhassa. Viini-iltakin kelpaa,  kunhan se tapahtuu lapio toisessa kädessä. Viihdyn niin, niin hyvin siellä pusikoissa kökkimässä, rikkaruohon juuria nyppimässä. Tuhansien heinäsirkkojen sirkuksessa. Mikään ei ole parempaa kuin hetki pihalla puutarhanhanskat kädessä ja tadaa, taas jotain silminnähtävää kehitystä on tapahtunut. Tällaista tapahtuu aamulla, vauvan päiväunien aikana, ruuanlaiton lomassa ja illalla viimeiseksi.

Nytkin ulkona odottaa muutama säkki äitini pihalta kaivettuja kasveja. Löysimme nimittäin puutarhanhoidosta uuden yhteisen harrastuksen. Olemme vaihtaneet jo useita kasvilajeja toisillemme ja samalla istuttaneet sisimpäämme uudenlaisen kipinän pihalla hengailuun. On kivaa tehdä tätäkin juttua yhdessä jonkun yhtä innostuneen ihmisen kanssa.

Koen puutarhanhoidosta saamani opit elintärkeiksi tulevaisuutta ajatellen. Jos joskus tulisikin tilanne, jossa ruokaa ei riittäisikään kaupoissa tarpeeksi jokaiselle. Jos suuret viljelysmaat eivät olisikaan yhtä tuottavia kuin nyt tai luonnonvarat olisivat ylikuormittuneet, jopa loppuneet. Me voisimme silti jatkaa kasvattamista omalla maallamme, omiin tarpeisiimme. Ruuan saanti kun on elinehdoista suurin.



Puutarhassa en enää tuntenut itseäni köyhäksi.

Niinä aikoina, kun meillä on ollut todella vähän rahaa käytössä, keksimme aina tekemistä puutarhassa. Emme voineet kuluttaa aikaa ajelemalla autolla kuluttaen vähäistä polttoainetta, remontoimalla taloa kalliilla rakennusmateriaalilla tahi ylimääräisillä kauppareissulla käyden. Menimme aina puutarhaan. Joskus masentuneina, mutta lopulta rauhan saaneina. Aina tuollaisina hetkinä ajattelimme, miten paljon ilmaisia rakennusmateriaaleja on ympärillämme luonnossa. Niistä ajoista on lähtöisin meidän risuaita, lasten puumaja, hiekkalaatikko, puunkantokorit, kasvimaat sekä useat kompostikasat, jotka nyt tuottavat meille multaa. Niinä aikoina myös opimme, ettei ostaminen tee meitä onnelliseksi kuin ihan sanoilla mittaamattoman pieneksi hetkeksi.

Oletko huomannut, että uuden tavaran tuoma ilo haihtuu yllättävän pian? Kuinka monesti voin tuntea samasta tavarasta saman onnen tunteen, kuin sen ostohetkellä?

Puutarhassa työskentely on toiminut tähänastisesti parhaana terapiamuotona kaikkiin ongelmiin. Masentuneeseen oloon, väsymykseen, epätoivoon, turhautuneisuuteen, levottomuuteen ja jopa rahattomuuden luoman tyhjyyden korjaamiseen. Aivot tarvitsevat happea ja pelkästään vehreyden näkemisessä on jotain parantavaa voimaa.

Puutarhahuuruisin terveisin,

Nina


Syksy on maalaisen parasta aikaa.

On sadonkorjuu.

Loppu on tuskainen kuumuus ja sitä myötä tekemisen haluttomuus. Ohi on loputon kasteluveden kantaminen sekä automatkat uimarannalle ja takaisin.

Olen varmasti syysihminen, vaikkakin syntynyt keskellä kesää. Muistan kyllä lapsuuden kesät. Ne olivat elämäni onnellisinta aikaa ennen tätä päivää. Iso perhe kokoontui kesämökille. Aikuiset tuntuivat iloisilta ja ottivat aika rennosti. Me lapset hyppelehdimme silmät aamulla avattua uimaan ja vasta iltamyöhään vasten tahtoa ripustimme uikkarit kuivumaan, odottamaan seuraavaa aamua.

Nykyään kesä tarkoittaa unohdettuja ruokailuaikoja, vasten tahtoa tehtyjä kotitöitä sekä tolkutonta jäätelön mässäilyä. Rutiinittomuus sekoittaa perheen arjen. Kaikki odottavat kuumasta tuskaisena loman seuraavaa etappia, naamat ajan runsaudesta ymmällään. Kaipaan rutiineja.






Nyt on syyskuu, jolloin tavallaan huokaisen helpotuksesta. Haistelen raikasta ulkoilmaa, ihailen sateen tummentamaa vehreyttä. Teemme virkistyneinä jokaiselle päivälle oman aikataulun, maksimoimaan tekemisen tehokkuutta. Vauva, joka samaan aikaa konttaa, istuu ja seisoo, yrittää viivyttää työtahtia. Pikku-Allussa riittää vahdittavaa.

Jos kesällä kamppaillaan joutenolosta kumpuavan turhautuneisuuden kanssa, on syksyisin toiset taistelut. Pikku-öttiäiset liittyvät seuraamme, täit ja hirvikärpäset. Niiden kanssa pelataan huumorilla. Sillä selviää hyvin kutisevankin päänahan kanssa. Tervetuloa maalle. Maalla on mukavaa.

Raikastunut ilma laittaa kehomme liikkumaan ja puuhastelemaan taakse jääneitä töitä valmiiksi. Pellon työstäminen hienoksi puistoalueeksi on haave vain, mutta nyt toteutumassa. Kurtturuusuaidan taltuttaminen on kova työ, mutta nyt jo melkein tehty. Epämääräisten kukkapenkkien reunat ovat lohduton näky, mutta nyt niitä koristaa kivimuurit.

Syksyllä saadaan paljon aikaiseksi.

Kerroinkin, että meillä asustaa sienimestari. Hän kiertelee lähimetsiä ja palaa joka kerta kotiin runsaan saaliin kera. Ensin tatteja, nyt rouskuja. Purkitettuna on jo useampi litra maukkaita suolasieniä. Tatit ovat kuivattuina paperipussissa.



Elämä on leppoisaa, vaikka tänä päivänä sitä leppoisuutta on hieman koeteltu. On väsymystä, uhmaa. Uuden oppimista ja vahingossa tuhmaa. Vastapainoksi onnea, ihan vain tästä hetkestä. Tämä hetki on ohimenevä. Jäljelle jää ruusunpunaiset muistot ja ehkä kaipauskin.

Sitä on syksy, uuden alku. 

Vällyjen välissä vauvan unista tuhinaa kuunnellen,

Nina



Kyllähän lapsella leluja täytyy olla.

Leluja tarvitaan, mutta niihin lukeutuu niin paljon muutakin kuin kuukausittain vaihtuva eläimen muotoinen muoviklöntti tai sille kuuluva talo, jonka sisällä on vaikea leikkiä. Lelusta tulee ensimmäisenä mieleen hyppynaru, palapelit sekä iso kasa kyniä. Niitä meidän kodissa löytyy sieltä täältä, pöydän alta ja sängyn päältä.

Taloudessamme ei ole tavanomaisia leluja juurikaan. Kaikki mitä löytyy, ovat pelejä, lego-palikoita ja askartelutarvikkeita. Magneetteja, kirjoja, soittimia ja joitain naamiaisasuja. Mukana leluissa on muutama muoviklöntti (mm. Petsit) ja pehmoleluja, jotka ovat enimmäkseen käytössä unikavereina. Varsinaiset lelut ovat vähässä siksi, koska niille ei ole löytynyt leikeissa kovin merkittävää virkaa.

Hyvät lelut menevät kirpputoreilla hyvin kaupaksi!


Teeveetön talous jättää mainosten tilalle aikaa kehitellä omaa mielikuvitustaan.

Lapsemme ovat aina hyvin perillä lelu-uutuuksista, lähinnä koulukavereiden sekä leikkikerhon kautta. Meillä ei ole taloudessa teeveetä, joka täyttäisi tietoisuutemme päivittäin kymmenillä ja taas kymmenillä eri mainoksilla. Siispä tavarauutuudet eivät päivity samalla tavalla arkeemme kuin tapahtuisi ehkä toisessa tapauksessa. Luulen tämän olevan hyvä alusta oman mielikuvituksen kehittämiselle ja toki se myös suurentaa kynnystä hankkia kotiin jatkuvasti kaikkea uutta.

Keksintöjä, keksintöjä.

Petsi ei välttämättä tarvitse valmistaloa kaupasta, koska sille voi rakentaa legoista koko ajan muuttuvan linnakkeen, jossa on vain mielikuvitus rajana.

Milloin mitäkin hienoja keksintöjä nämä pikkutyypit keksivätkin. Tänään vastaanotin taidenäyttelyn uusista supervoimista, jossa jokaiselle oli askarreltu vessapaperin hylsyistä kaikenlaisia elementtejä, kuten tulta ja hyökyaaltoja. Yksi lapsista askartelee käden käänteessä taitavasti toteutettuja päähineitä ensimmäisestä vastaan osuvasta materiaalista. Iltapäivällä valmistui pahvilaatikosta ainakin änkkärikypärä ja mine-ukon pää. Mikä on parasta askarrelluissa leluissa, ne voi hävittää hyvällä omatunnolla leikkiin kyllästyessä. Lapsen kiinnostus yhtä asiaa kohtaan on usein aika hetkellistä. Toisaalta aina saa tehtyä uuden, paremman tilalle.

Minä osaan, pystyn ja voin.

Lapset eivät ole saaneet kahta minikokoista suurrennuslasia lukuunottamatta uusia leluja aikoihin, mutta eivät ole niiden perään kyselleetkään. Uskon, että he itsekin nauttivat oman kädenjäljen näkemisestä sekä hyvän uuden yhteisleikin keksimisestä sen verran, että käyttävät mieluusti kehittävään tekemiseen aikaa. Pyrin aina kehumaan lasten töitä, arvostamaan hienoja keksintöjä ja tarvittaessa olemaan apuna uusien tekniikoiden opettelussa.

Lapsistamme ei tarvitse tulla isona minkään alan huippuosaajia, mutta toivottavasti heille jäisi aikuisuuteen matala kynnys erilaisten ongelmien ratkaisemiseen. Haluan heidän ajattelevan: Minä osaan, pystyn ja voin.

Kehittävien lelujen pyörremyrskystä,

Nina

PS. Tämä leidi lähtee lauantaina ensimmäistä kertaa mehiläispesille. Jännittää! Päästään linkoomaan kotiin lisää hunajaa.

Bzz .. bzz .. bzz



Käytiin tänään Prismassa, koko perhe.

Ei sinäänsä mikään jännittävä juttu, mutta mieleenpainuva yhdellä tietyllä tavalla. Kerron siitä.

Kuvat eivät suoranaisesti liity aiheeseen, mutta otokset erään illan luumujen poiminnasta tuovat hieman kontrastia tähän muuten niin harmaaseen kertomukseen.




Tänään oli kauan odotettu päivä, jolloin lupasimme pojalle hänen saavan lunastaa synttärirahallaan pari pelijuttua. Iloisin mielin lähdettiin ajelemaan kohti kauppaa ja vähän odottavaisinkin.

Ostaminen tuottaa mielihyvää, vähän niinkuin olisin saavuttanut jotain ja nyt saamassa siihen palkinnon. Kukapa ei ilahtuisi ajoittain saaduista palkinnoista. Isossa kaupassa asioiminen alkoi siinä mielessä pahaenteisesti, että jo pelkän parkkipaikan näkeminen aiheutti innon sijaan ahdistusta. Niin paljon autoja parkissa, vielä enemmän ihmisiä kaupassa. Suuri kauppa onneksi imee meidät sisäänsä kuin siilo viljaa ja sumentaa katseemme, jotta emme näkisi muita. Kuin seikkailisimme ihme maailmassa yksin, hymy huulilla. Autuaan tietämättömänä kultakimpaleita pursuilevien hyllyjen ympärillä hyörivistä kanssa-ostajista.

Jes, pääsemme vihdoin lyhentämään ostoslistaamme, mutta.




Ei ollutkaan ihmemaata, ei kultakimpaleita.

Kaikki haluamamme ostokset löytyivät, ei siinä ollut ongelmaa. Ongelma tulikin siitä, että joskus ostamisesta vyöryvää, jopa vähän kehoa värisyttävää nautintoa ei tullutkaan. Pojalle, joka lupasi ääneen uudelle videopelilleen pitää tätä hellässä huomassa loppuiän, se oli nautinto. Minulle, joka aikoja sitten rakastin hitaasti kaupoissa luuhaamista, ei.

Sisäinen pikkutyttöni oli pahoillaan.

Hetken olin kiukkuinen epäonnistuneelta tuntuneen ostosreissun jälkeen. Hetken etsin itsekkäästi syitä epäonnistumiseen perheestäni ja ympäristöstäni. Sitten tajusin. Kyse oli minusta ja omasta asenteestani ostamiseen. Prisma ei tuo onnea niin kuin se teki nuorelle mielelleni muinoin. Onni istui autossa. Vieressäni, keskipenkkirivistöllä sekä kaksi takana. Epäonnistuminen olikin vain tunne siitä, että mitään tunnetta ei todellisuudessa tullutkaan.

Toinen oli tunne toissailtana luumupuiden alla. Niin hellä.

Luulen päässeeni irti ostamisen oravanpyörästä.

Nina