Sivut

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kyitä ja mehiläisiä

Hiekkakasa on hyvä leikkipaikka vielä toistaiseksi.

Kottikärrykyyti tuo oman lapsuuden mieleeni.

Jos ei muuta, niin kerää vaikka käpyjä!

Ai että tätä kevättä on odotettu. Pitkän ja kolean talven jälkeen pienetkin plussat mittarissa tuntuvat lämmittävän syväjäätynyttä ruhoani. Talossakin on lämmin, vaikka pesät sytytettiin ties milloin viimeeksi. Lämpö pysyy hyvin tasaisena sisätiloissa, mutta kosteilla ilmoilla on kiva laittaa vähän pökköä pesään. Parhaillaankin istuskelen tässä leivinuuni-hella-yhdistelmän edessä, sohvan parhaalla paikalla. Kuuntelen klapien rätinää ja katselen iloista liekkien loistetta uuniluukun läpi. Palava puu tuoksuu kesäiseltä sekä tuntuu hyvästelevän menneen talven.

Pyöräilyharjoitukset lähtivät heti lumen sulatessa käyntiin.

Kevät toi sinivuokkoja. Kyllä on kaunis syreenipensaikon kukkameri.

Mehiläisvahakynttilät enteilevät tulevaa!

Me olemme tehneet pihalla hommia aina sen verran, kun aika antaa myöden. Toisin sanoen vietämme suurimman osan ajastamme erilaisten pihatöiden parissa.

Navetan takaa pellolta löytyy nykyisin suurehko kasvimaa-alue ja pellon toiselle puolelle rakentuu paikka kahdelle mehiläispesälle. Harvennussakset napsivat tontin reunustoja siistimmiksi. Sahalla kaatuu hieman suuremmat rungot aitatolpiksi kuivumaan. Risut sekä haravointijätteet kasvimaille kohopenkkien täytteeksi. Hiekkakasa levittyy pihatien kuoppiin sekä kolmen auton parkkipaikaksi tontin sivulle. Lapset rakastavat kulkea paluumatkat kottikärryn kyydissä ja kyytipalkalla täyttävätkin toimeliaasti kärryä hiekalla uudestaan ja uudestaan.

Näin tuossa taannoin kevään ensimmäisen kyyn. Kohmeisesti se luikerteli asfalttitiellä. Olen pelännyt käärmeitä siitä saakka, kun muistan. Pelkoni on kutenkin tietyssä mielessä hassu. Olen nähnyt meidän pihamaalla tai lähiympäristössä puolentoista vuoden aikana kolme kyykäärmettä eli enemmän, mitä koko elämäni aikana tähän asti. Vaikka ajatus käärmeestä hiukan hirvittää, muutun aina hyvin rauhalliseksi ja jopa kiinnostuneeksi, kun sellaisen jossain näen. Tykkään katsella niitä ja yleensä jäänkin tuijottelemaan kyseistä elävää olentoa hetkeksi. En siis saa kohtausta, jos käärmeen eteeni saan. Eri asia on epätieto niiden olinpaikasta. Kun käyskentelen luonnossa, minua jännittää aina, kohtaanko käärmeen reissullani vai en. En pelkää itse käärmettä, enkä edes sen puraisua. Pelottavaa on yllätyksellisyys, että minkä varvun alla sellainen saattaa piileä.

Olemme tosiaan edenneet mehiläistarhauksen aloittamisessa tarvikkeiden hankkimiseen. Tällä hetkellä meiltä puuttuu vain pesäkehikot sekä mehiläisyhdyskunnat, kunnes päästään kesällä aloittamaan uusi harrastuksemme. Todella jännittävää!

Ajatukset ovat hunajan tuoksuisia.

Nina

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Karu totuus




Tällä viikolla radiossa kuulutettiin ylikulutuspäivän tulleen. Suomalaiset luonnonvarat ovat siispä hyvissä ajoin ennen toukokuuta menneet menojaan ellei maapallomme laajene hetkessä yli kolminkertaiseksi. Ihan hullua. Asia aiheuttaa päähäni pienen tyhjiön, joka alkaa täyttyä masentavista ajatuksista. Kehitys menee hyvää vauhtia väärään suuntaan ja ihmisen todellinen luonto unohtuu. Vai onko ihmisen todellinen luonto juuri sitä, miltä se nyt näyttää?




En kuitenkaan vaipunut ajatuslukkoineni pohdiskelevaan masennukseen, sillä elämämme maatilalla jatkuu yhä. Jos johonkin pystyy kaikkinensa vaikuttamaan, se on oma sekä perheensä elämänlaatu. Me keskitymme elämässämme tekemään hyvää itsellemme ja kokemaan asioita luonnon keskellä, siellä missä kaikkein eniten nautimme.

Lapset saivat hirmuisesti iloa äskettäin sulamaan alkaneesta pikkupurosta, joka virtaa päädystä päätyyn tonttimme halki. Lähetimme virtaa pitkin matkaan kaarnaveneitä ja keppejä. Kilpailtiin siitä, kenen kepukka päätyy pisimmälle. Hommat loppuivat siihen, kun kumisaappaat hörppäsivät vettä. Siitä sisälle ja varpaita kuivattelemaan.

Muistan vieläkin viime vuodesta, kuinka kevään ensimmäiset lämpimät päivät tuntuivat ihan mielettömän hyviltä ja kesäisiltä. Meillä on pakonomainen tarve päästä eroon ulkovaatteista ja niiden päällelaittamisen tarpeesta keskustellaankin aina aamuisin. Tuntuu lämpö tänä vuonnakin ihanalta, mutta kuvia katsellessa havaitsee nopeasti, että ilma ei todellakaan ole niin kesäinen, joksi mieli sen tahtoo pikaisesti muuttaa. Ulkona käyskennellessä näkee värejä siellä täällä. Kasvien viherrystä ja linnun viserrystä. Valokuva paljastaa totuuden, mikä onkin  enemmän harmaa, kurainen sekä viluisa. Malttakaamme vielä hetken odotella kevään sydäntä, kyllä se sieltä pian tulee.

Piha on yhtä savivelliä. Todella mielellään muovautumassa askeleista kuoppaiseksi. Vaatteet siinä samassa ruskeiksi, joita pesukonekaan ei tahdo puhtaaksi tehdä.

Ihana alkukevät. Aurinkoista viikonloppua!


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kurahousut ovat varma kevään merkki




Blogin hiljaisesta päivittymisestä huolimatta tällä tilalla ei ole vietettu hiljaiseloa, vaan pikemminkin otettu kaikki mahdollinen irti saapuvasta keväästä. Maan sulaminen tuntuu jalkojen alla ja näkyy hyvin myös eteisen matossa. Kuravaatteet on kaivettu kaapeista käyttöön ja vannonkin aina keväisin sekä syksyisin niiden nimeen. Kurahousut ovat ehkä maailman paras keksintö ryvessä rämpiville pikkuihmisille. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Roudan tekiessä lähtöä alkaa pihamaalla olla jos jonkinmoista tehtävää. Santtu on painanut parastaan aiemminkin kertomani ojan puuston karsimisen parissa ja loihtinut puista pihallemme visuaalisestikin hienoja puupinoja sahaten suorista rungoista aina tietyn mittaisia eri kasoihin. Taannoin hankimme lähiseudun lammastilalta lähemmäs 60 kiloa puhdistamatonta lampaanvillaa, joita minä aloin ulkona lajittelemaan väreittäin omiin pahvilaatikoihinsa. Mustaa, ruskeaa sekä valkoista villaa kiikutetaan ensin navettamme ylisille odottelemaan omaa puhdistus- ja pesuvuoroaan. Santtu putsasi ensimmäisen satsin jo alkuvuodesta, eli lajitteli villan eri laatuihin sekä poisti kaikki roskat. Seuraava vaihe on pesu, mikä tapahtunee kevään mittaan. Mitä enemmän villoja pääsee hypistelemään sitä enemmän niistä ja niiden tulevasta käyttötarkoituksesta innostuu. Mieletön materiaali tuo villa, joka tarjoaa meille työnsarkaa aina sitä halutessamme.

Sisällä talossa pyörii loputon siivoustalkooryhmä asettaen alati liikkuvia tavaroita omille paikoilleen ja harjatessa hiekkaa sekä polttopuista irtoavaa roskaa kihveliin. Uunien polttoväli on suurentunut huomasti verrattuna kylmimpään talviaikaan, sillä lämpö pysyy tuvassa siedettävänä jo monta päivää läpeensä. Aina lämmityspäivänä eli noin joka kolmas tai neljäs päivä nautin edelleen leivinuunin hehkusta, enkä vaihtaisi tätä tunnelmaa mihinkään. Kesän tullessa muutaman kuukauden lämmistystauko on silti ihan paikallaan, sillä onhan tuota puuta tullut kannettua sisälle jo toistaiseksi ihan riittämiin.



Suunnittelin tuossa aiemmin, kuinka tekisi mieli vaihtaa tuvan seinien väriä ja sisustaa kotia hieman uusiksi. Teiltäkin sain hyviä ideoita sisustukseen, joista otinkin hieman opikseni. Päädyin ainakin aluksi olla tuhlaamatta aikaani ja pennosia seinien tapetoimiseen ja tuoda kaipaamani lämmön tuntua värikkäillä sisustustekstiileillä. Verhoksi löysin kirpputorilta aivan mielettömän värisen verhon, joka kuulemma oli muodissa noin 30 vuotta sitten. Verho taitaa olla Metsovaaraa, mutta jos näin ei ole, korjatkoon hän joka paremmin asiasta tietää. Retroa kumminkin kaikessa rauhallisuudessaan ja siitähän minä tykkään. Ruskean sekä oranssin eri sävyt synkkaavat hyvin harmaanvihreän seinän kanssa.

Vaikka vielä on värikkäämpää sisällä kuin ulkona, tiedän, ettei kesä ole kaukana.

Aurinkoista kevään alkua sinulle!

Nina

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Maanparannusta takapellolla

Pressu sekä maanparannuskangasta levitettynä pellolle.

Näkymää kuvitteellisen kanalan oviaukolta.

Eristepurua navetasta lapattuna.

Purut lähtevät pellolle. Materiaalit hyötykäyttöön!

Kasvimaa-alueet kehystimme keräämillämme puunrungoilla sekä pölleillä.

Tervetuloa kasvimaalle!

Ahkera työmies purua lapioimassa.

Tässä sitä pohjaa sitten on.

Voi miten kauniita kevätpäiviä ilmaantui ikuisen talven keskelle. Pihamaalla on lunta vielä riittämiin, mutta ihanasti tuo aurinko sitä kerros kerrallaan hävittää. Vietimme muutaman päivän pihatöiden parissa, ensimmäistä kertaa tähän vuoteen. Saimme aikaiseksi alueen muutamalle kasvimaalle.

Ensimmäisenä syksynä siivoilimme pihaa ja otimme nopeasti tulleen talven vastaan. Kesällä teimme keräilemistämme materiaaleista hyötypuutarhaa ja kasvipenkkejä sekä yleisen puutarhan- ja pihanhoidon lisäksi lapsille hiekkalaatikon. Käyskentelimme koko vuoden lähinnä etupihaa valloittaen, mutta tänä vuonna laajennamme aluetta hieman navetan taaksekin. Tähän asti heinää rehottava takapelto tekeytyy otteissamme tulevaisuuden kasvimaaksi.

Perheessämme asustaa jo monta jaloin kävelevää ideapankkia. Yksi heistä keksi loistoidean pihamaalle, jota lähdimme hetimiten kokeilumielessä toteuttamaan. Levitimme pellolle hangen päälle maanparannuskangasta sekä yhden suuren pressun. Niiden tarkoituksena on muokata maata muutaman vuoden aikana rikkaruohottamaksi sekä kasvimaille sopivan multaiseksi. Maanparannuskankaiden päälle kuljetimme navettaan matkan varrella kerättyjä puunrunkoja ikään kuin poluiksi sekä kehystämään tulevia kasviplänttejä. Aloimme rakentamaan navetan eristepuruista kompostikäytäviä. Nämä käytävät lisätään kompostoiduttuaan kasvimaille rikkaruohojen hävittyä. 



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Omavaraisuus on elämäntapa

Sämpylät eivät ole omavaraisuuden tuotosta, mutta ainakin vältyimme ostamasta leipää muovipussissa.

Tällä hetkellä minulla olisi materiaalia koko perheen vaatteisiin moneksi vuodeksi.

Omavaraisuus on noussut lähiaikoina suosituksi puheenaiheeksi, ainakin niissä sosiaalisen median väylissä, missä itse seilailen. Olen jopa hieman yrittänyt välttää sanan liikakäyttämistä, sillä lopulta tämä on vain normaalia elämää, jossa tavoitteena on saada mahdollisimman paljon elämänmateriaalia omasta takaa ja jopa myytäväksi asti. Omavaraisuus on toki alitajunnassa läsnä, jota jäin oikein pohdiskelemaan.

Yleisesti ottaen omavaraisuudesta tulee ensin mieleen ruuan kasvattaminen. Siemenet, taimikasvatukset, kasvimaa. Kuvat värikkäästä sadosta ja multaisista kumisaappaista. Ruoka on olennainen osa ihmisen selviämisessä, mutta liittyy siihen muutakin. Ihminen tarvitsee kodin, joka tarvitsee remonttia. Tarvitsemme vaatteita, ruuantekovälineitä, astioita. Puita lämmittämään taloa. Pesuaineita, kosmetiikkaa. Vaippoja, paperia eri muodoissa. Autoa, pyörää ja harrastusvälineitä.

Kuinka omavaraista arkea nykyihminen pystyy elämään sulkeutumatta ulos tutuista aktiviteeteistä? Ja miten suuri osa omavaraisaatteista on lunastettavissa?

Kutakuinkin minkä tahansa huonekalun voi rakentaa nurkista löytyvillä materiaaleilla. Pinnasängyn pinnat hyötykäyttöön.

Kevään ensimmäiset kylvöt ovat tehty.

Me emme ole omavaraisia tällä hetkellä kuin polttopuiden suhteen. Se on ainoa asia, johon meillä on tällä hetkellä varaa. Vaikka maanläheinen elämäntyyli vieroittaakin hieman kulutuspakosta, on omavaraisempaan elämään siirtymiseen käytettävä pääomaa ennen kuin kyseinen elämäntapa alkaa tuotaa yleishyödykkeitä. Kasvimaiden rakentaminen on parhaimmillaan ilmaista, jos pihamaalla on tarpeeksi maata useille vuosille niiden täytteeksi. Eläimet taas maksavat, eikä niiden aitauksia sekä elintiloja rakennetakaan ihan tuosta vain. Vaikka materiaalia löytyisi aitauksiin, tarvitaan niiden pystyttämiseen rutkasti aikaa. Elävät olennot tarvitsevat myös ruokaa, jota ei välttämättä ihan heti omasta takaa löydy, ainakaan tarvittavia määriä.

Mistä aloittaa omavaraisempaan elämään siirtymisen?

Kokonaisvaltainen omavaraisuus on ajatuksissa hyvin kaukana, vaikka kieltämättä se aina välillä kutkutteleekin. Olisi ihanaa toimia farmilla, jossa tuotanto vastaisi kysyntää. Joskus se saattaa olla osittain ajankohtaista, jota päin on hyvä kulkea. Pienillä askelilla voimme siirtyä omavaraisempaan elämään, tinkimällä joistain totutuista tavoista ja opiskelemalla paljon uutta asiaa. Kasvien kasvattamisessa olemme jo käyneet esikoulun ja tänä vuonna harjoitellaan lisää. Jos onnistuisimme tuottamaan tarpeisiimme nähden yhtäkin raaka-ainetta, esimerkiksi koko vuoden valkosipulit, olisimme onnistuneet erittäin hyvin tavoitteidemme täyttämisessä. Lähtökohtaisesti meillä ei ole alussa muuta kuin tyhjä tila, joten pienikin onnistuminen siirtää meitä automaattisesti lähemmäs sitä, mistä usein haaveilemme.




Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint