keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Omaa ruokaa kasvattamassa

Kylvöt kuukausi sitten.
Inkivääri


Paprika

Tomaatti

Kevät on siistiä aikaa siitä, kun päivittäin pääsee ihailemaan kasvien kasvamista talven jättämän, ruskean kosteuden keskelle. Sosiaalinen media pursuaa kuvia ensin nähdyistä kukkasista. Hyvin monella on myös työn alla kasvimaa tai parvekepuutarha. Ensikylvöt ovat kehittyneet hienoiksi kasvien taimiksi. Kovasti odotellaan ilmojen lämpenemistä sekä yöpakkasten kaikkoamista.

Minä kuulun siihen jengiin, jossa seuraillaan omien kasvatusten kasvua intensiivisesti. Kuvaillaan kehittyviä taimia kaikista mahdollisista kuvakulmista. Postaillaan kuvia someen. Kasveissa näkyy mielettömän moniulotteisesti niiden elämänkaari. On palkitsevaa nähdä siemenien itävän. Vielä hienompaa on tajuta lopputulos eli se, tuottaako kasvit hedelmää. Tuoda lautaselle syötävää omasta takaa.

Paprika

Avokado

Jättikurpitsa

Istutukset tällä hetkellä. Tosin kuvassa vain puolet niistä,

Meidän ikkunalaudoillamme kasvaa kovaa vauhtia tomaattia, paprikaa ja chiliä, jättikurpitsaa, lehtikaalia, basilikaa sekä yksi onnistuneesti itänyt inkivääri. Avokadon siemenen tungin multaan kokeilumielessä ja yhden kasvavan puun onnistuinkin saamaan. Tämä tosin jää meille koristekasviksi sisälle, sillä hedelmän tuottaminen voi olla hieman liian hankalaa näillä main. Paprikoiden itämistä saimme odotella kuusi viikkoa, joka päivä säännöllisesti multaa kastellen. Niiden kohdalla usko meinasi moneen kertaan loppua, kunnes vihdoin ruukuista alkoi paistamaan vihreää.

INKIVÄÄRIN IDÄTYS ON HELPPOA: Inkivääri leikataan paloiksi (esim. peukalonpään kokoisiin), liotetaan vedessä puoli päivää ja isketään idätysruukkuihin. Itämisaika on noin kolme viikkoa. Meillä kuudesta iti yksi. Mielenkiinnolla odotan, mitä tästä kasvista tulee.

Santtu teki meille super hienot ikkunalaudat navetan vanhoista lattialankuista.

Pikku istuttaja laittaa sormet multaan. Kiipesi tietysti myös kyytiin...

Joku meidän paprikalajikkeista.

Ensimmäisenä vuonna näillä mailla asuessa, aiomme kasvattaa omaa ruokaa maltilla ja tutustua rauhassa pihamme ominaisuuksiin. Tänä kesänä pihallamme tulee olemaan kolme isohkoa kohopenkkiä ja muutama pienempi yrttipenkki. Niiden hoitamisessa kolmen pienen lapsen sekä muun miljoonan asian ohessa on riittävästi hommaa. Uskon, että pienestä on hyvä aloittaa ja kulkea vuosi vuodelta kohti omaruokaisempaa elämää.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pihkasalva




Minä olen erittäin kiinnostunut selailemaan nettikauppoja, en välttämättä ostomielessä, mutta mielenkiinnosta erinäisiä tuotteita tai tuotekokonaisuuksia kohtaan. Tämän hetken suosikki selauskohteinani ovat luontaistuotekaupat, joiden kosmetiikkaosastoja olen selaillut sinne tänne, ylös alas.

Kosmetiikka ei toki ole käsitteenä uusi tuttavuus minulle, mutta hyvin vähän kauneustuotteita käyttävälle ihmiselle kuitenkin aika vieras maailma. Meikit eivät niinkään saa ostohaluani heräämään, mutta erilaiset ihonhoitotuotteet kyllä.

Kun alan suurinta elintäni, eli ihoa, kuvailemaan sanoisin, että aika sekava on. Nopeasti kuivuva, varsinkin kylminä vuodenaikoina, sekä epäpuhtauksia puoleensa imevä. Vähän jopa mielipuolinen kuvaus kohteesta. En vain pysty enkä halua kategorisoida ihoani rasvaiseen, kuivaan taikka jotain siltä väliltä, sillä sekin mielestäni ansaitsee yksilölliset piirteensä. Mutta sekaiho voisi olla tarpeeksi avokätinen kuvaus.

Tykkään puhdistaa kasvojeni ihon kasvovedellä, jonka valitsen tällä hetkellä Laveran valikoimasta. Kosteuttajana olen tykännyt samaisen merkin seerumeista rasvaisten tuotteiden sijaan. Ne ovat tarpeeksi keveitä iholle ja toimivat naamani hoitamisessa erinomaisesti.

Uusimpana mielenkiinnon herättäjä löysin pihkasalvan. Sitä käytetään muun muassa desinfioivan vaikutuksensa vuoksi haavoihin, ihottumaan sekä sienitauteihin. Tuli vain mieleen, että miksi ei voiteen lailla kasvoihinkin. Tee se itse -haluisina ihmisinä keräsimme pihkaa jäisestä pihakuusesta, keitimme liemeksi kookosrasvan kanssa ja purkitimme lasipurkkiin vetäytymään. Sitten voidetta naamalle ja nukkumaan.

Ekan yön jälkeen täytyy sanoa, että ihoni tuntuu pitkästä aikaa "vauvanpyllylle". Poskeni ovat pehmeät ja iho näyttää kuulaalle. Jos tämä todella vaikuttaa näin hyvältä vielä viikon päästä, lupaan raportoida asiasta lisää!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Verstas ja ompeluhuone työn alla




Juuri, kun pääsin viime kerralla kirjoittamaan kodin kunnostushommien kiireettömyydestä, eiköhän täällä alkanut sorvi laulamaan. Alkoi meinaan tulevan verstaan kunnostaminen. Ystävän saapuessa alkuviikosta muutamaksi päiväksi kylään, lähtivät miehet samantien hommiin. Verstaassa jatkui katon purkaaminen, joka kuulemma oli erittäin raskasta puuhaa. Itse vietin sillä välin aikaa leppoisasti kotihommien parissa, itse tehtyä toffeeta lasten kanssa herkutellen.

Kattoa oli eristetty heinän ja purun, jota olemme käyttäneet sekä kompostin että vessanpöntön kuivikkeena, näköisellä sekametelillä. Eristeet tulivat kattolankkujen mukana alas. Nyt kaikki puoli tuhatta kottikärryllistä makaa verstaan lattialla epämääräisenä kasana. Varmaa on ainakin se, ettei verstaassa lopu remonttihommat kesken. Sitä riittää jo nyt vähintäänkin talkoiden verran.

Katto oli rakennettu mahtavista pitkistä lankuista. Aikomuksena on hyötykäyttää puretut aarteet johonkin. Todennäköisesti höylättynä sekä asennettuna kunnostettuina uudelleen kattoon.




Sitten työn alla on projektini työhuone eli ompeluhuone. Tulevaisuudessa tulen hoitamaan ompelukseni kellarissa, talomme entisessä saunassa. Ehdimme nauttia ex-saunan löylyistä muutamasti ennen, kuin kiuas sanoi sopimuksensa irti. Oikeastaan siitä syntyi päätös purkaa koko sauna lauteineen. Haaveenamme on rakentaa tulevaisuudessa vanhoista hirsistä pihasauna, joten sisäsauna jäänee tekemättä.

On ollut aivan mieletöntä päästä taas remppaamisen pariin, sillä ovat täällä näpit syyhynneet jo hyvän tovin. Minulla on ollut kova tarve päästä maalaamaan (edes jotain!) ja nyt sen pääsin tekemään. Ompeluhuoneen seinät tulevat valkoisiksi, jotta pieneen huoneeseen saisi enemmän tilan tuntua sekä valoa. Betonilattia maalataan lähitulevaisuudessa, mutta saa peittyä toistaiseksi maton alle piiloon, odottamaan oikeaa hetkeä tulla hieman kauniimmaksi.

Voin jo kuvitella, miten ihanaa on leikellä kankaita ilman jalassa roikkuvaa yksivuotiasta. Ommella saumoja ilman, että vähän väliä saa pomppia voitelemaan jollekin leipää. Olla niinkuin ihan rauhassa töiden parissa. Jes.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tekemättömistä töistä irtautuminen



On se ihme, miten kodin pikkuhommat tahtovat jäädä liian helposti tekemättä. Määrittelemättömäksi ajaksi. Kuten kolmen irtonaisen ruuvin vieminen ruuvilaatikkoon. Tai taskulampun pariston uusiminen. Joka helskutin päivä ne samat pienet sekä taas tekemättä jääneet duunit osuvat silmään. Joka kerta se ärsyttää sekä naurattaa. Ihmetyttää, miksi ne asiat lojuvat tuossa käden ulottuvilla. Miksi en ole niitä hommia tehnyt, saatikka tee nyt, kun ne mieleen muistuivat.

Puolen vuoden asumisen jälkeen tuntuu, että ollaan vihdoin päästy asettumaan uusiin nurkkiin. Koti tuntuu kodilta ja näyttääkin pikkuhiljaa siltä tavaroiden asettumisen myötä.

Aluksi silmiin osui joka ikinen rempallaan oleva kohta, oikein huutaen meitä duunaamaan uutta sitä ja tätä. Ensimmäiset kuukaudet täällä menivätkin työnteko-moodissa ja asuminen taisi jäädä vähän jopa taka-alalle. Tietysti olimme innoissamme uudesta kodistamme, mutta samalla keränneet kyytiin hieman turhaa stressiä "kaikesta mitä täällä pitäisi tehdä". Teimmekin todella paljon.

Tähän hetkeen mennessä asiat ovat kääntyneet lähes päälaelleen. Pienimmätkin hommista unohtuvat nopeasti ja vaihtuvat pihalla nautiskeluun sekä toistemme seurasta iloitsemiseen. Puuttuvat ovilistat ovat viimeisiä murheistamme. Talon ulkokuoresta irtoava maali ja maalaamattomuus eivät luo ylimääräisiä paineita. Ehtii ne kyllä hoitaa. Silloin kun niiden aika on.

Silloin, kun oikein elämästään nauttii, unohtaa kiireen tunteen. Samalla muistaa, että meillä on vielä vuosikymmeniä aikaa häärätä täällä puunaten nurkkia kiiltäväksi. Sama pätee irrallisiin ruuveihin. Ajan kanssa ne löytävät paikkansa kuitenkin.

Nina

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pohdintaa perämettästä


Miltä tuntuu asua maalla? Landella, josta lähimpään kauppaan on matkaa noin 7 kilometriä. Metsän keskellä, jossa pimeän tullen saattaa olla kummittelevan hiljaista. Talossa, jossa parhaimpina aamuina noustaan aamukahvin keittoon +11 asteeseen. Kolmessa huoneessa, jossa vilisee viisi isoa tai pientä ihmistä.

Monet ovat olleet huolissaan, kuinka me ja varsinkin minä selviän täällä "perämettässä". Kysyvät, kuinka uskallan olla täällä silloin, kun on pimeää. Eikö pelota asua, kun ei ole naapureitakaan. Useat ihmiset ihmettelevät, että miten muutimmekaan taloon, joka vaatii remonttia sieltä ja tuolta. Kuinka saamme vähät roposemme riittämään tuhansien eurojen korjauskohteisiin. Saatikka nyt, kun olemme väliaikaisesti ilman autoa, samalla, kun viskasimme hajoavan sähkölietemme hittoon...

Okei. Vanha talo, vaatii remonttia. Kauppa kaukana. Kolme alle kouluikäistä muksua. Ei autoa. Bussipysäkille matkaa 2 kilometriä. Vain puilla lämpenevä ruuanlaittomahdollisuus.

Kieltämättä kuulostaa ja välillä onkin, hullunmyllyn ainekset. Myynti-ilmoituksena herättäisi epäuskoisia ajatuksia. Kuitenkin, onneksi kuulostaa paaaaaaaljon pahemmalta mitä oikeasti on. Tai olosuhteisiin alkaa sopeutua...

Muutimme nykyiseen kotiimme rivitalokolmiosta. Sisälämpötila +20 tai enemmän, joka huoneessa, vuodenajasta riippumatta. Pesuhuoneessa lattialämmitys. Valmiit sähkö- ja vesiliitännät. Pintaremontti tehty. Kauppa vieressä, auto pihalla. Naapureita takapihalla. Talonmiehen puhelinnumero jääkaapin ovessa. Ei valittamista, mutta kuitenkin oli. Halusimme jotain ihan muuta.

Erakkoluontoisena ihmisenä on suurta unelmaa asua kaukana kaikesta. Tarpeeksi lähellä kuitenkin, jos tulee ihmisten kaipuu. Omassa rauhassa, jossa pihan poikki voi huoletta kulkea, vaikka alasti jos huvittaa. Eikä kukaan ole katsomassa. Pimeäkin tulee ja menee, mutta ei sitä tarvitse ulkona ihmetellä.


Minusta on suloista, kun ihmiset pauhaavat toistensa elämänvalinnoista. Kepeä keskustelu erilaisista näkemyksistä on antoisaa, kunhan muistaa, että me ihmiset todella teemme erilaisia valintoja. Toiset muuttavat ydinkaupunkiin, toiset perämettään. Silti oomme aika samanlaisia. Jos olemme onnellisia omista valinnoistamme, ne ovat olleet juuri niitä oikeita sellaisia. Meidän koti on sellainen, kaikkine kompastinkivineenkin.
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint