Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Unelma landella

Mummin mökki.


Minnehän katoavat päivät, viikot, kuukaudet? Ajankulkua ihmetellen, lähellä tipahtaa kyydistä. Kesää odotettiin koko pitkän talven. Nyt se on täällä, mutta on niin kovin katoavainen. 

Tänä kesänä viuhuvat tulevaisuuden suunnitelmat arjen askareiden yllä. Olemme puhuneet puolisoni kanssa paljon siitä, missä näemme itsemme esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Yhtäläisyydet unelmia verratessa ovat hämmästyttäviä. Tuntuu helpolta uskoa suuriin unelmiin, kun on joku, jonka kanssa jakaa ne. Suuret, joskus kaukaisilta tuntuneet haaveet, alkavat nostaa päätään. Kuin ne olisivat aina olleet saavutettavissa.

Viiden vuoden päästä olen 32-vuotias. Lattialla lojuu ompeluksia, keskeneräisiä taideprojekteja. Mieleeni välkkyy sisustusideoita, jotkut jopa toteuttamiskelpoisia. Nuorin lapsistamme on jo 5-vuotias, joten aikaa riittää omille jutuille. Asumme Varsinais-Suomessa, landella. Meillä on vanha puinen torppa. Pihalla kasvimaa sekä hedelmäpuita. Minä huutelen keittiön ikkunasta lapsille elämänohjeita samalla, kun keittelen oman maan marjoista mehua. Järjestämme läheisille pihajuhlia, syömme pitkän pöydän ääressä sekametelisoppaa. Siemailemme kotiviiniä puutarhatöiden päätteeksi. Tunnemme itsemme ulkopuoliseksi saapuessamme kaupunkiin. Olemme kiertäneet Suomessa eri paikkakunnilla. Käyneet Euroopan maissa. Suunnittelemme pidempää reissua teille tuntemattomille. Olemme onnellisia.

Terveisin Nina, joka rillit liasta tahmeana tihrustaa tietokoneen kuvaruutua. Selkä vääränä kirjoittelee, ylikuuman makuuhuoneen sekaisella sängyllä. Taustalla meteliä, pitkä päivä takana. Lapset päivästä väsyneinä. Unelmoi ja on onnellinen.

2 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia tulevasta, toivottavasti osuu oikeaan :) terveisin toinen jonka pitäisi laittaa ne rillit päähän, mutta sen sijaan olen naama kiinni näytössä..

    VastaaPoista
  2. Kävin joskus samaa kamppailua rillien kanssa, mutta nyt voin sanoa että päähän vaan. Kyllä kannattaa!

    VastaaPoista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint