Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2016

Miinus viistoista prossaa


Mikä on lapselle riittävä määrä leluja? Mitkä lelut voisi luokitella niin sanotusti järkeviksi leluiksi? Onko lelujen ostamisessa ylipäänsä minkäänlaista järkeä?

Lapsi on halunnut yhtä tiettyä lelua jo vuoden. Hän puhuu siitä usein ja kertoo, kuinka kavereillakin on se. Eräänä kauniina päivänä hän sen saa, leikkii sillä innoissaan tunnin, jonka jälkeen arkistoi sen mielenkiinnon puutteessa lelukorin pohjalle odottamaan hetkeä, jolloin äiskä ehdottaa sen viemistä kirpparille. 

Sama tarina pätee aikuisiin lapsiin.

Varsinkin nyt joulun alla on hyvä pohtia kodissa olevan tavaran määrää suhteessa siihen, kuinka paljon lisää sellaista se sietää. Varsinkin nyt on aika miettiä, kannattaako lähteä mukaan joulun ympärille luodun tavaramainontahässäkän vaarallisen liukkaan virran mukaan. Kurkata piruuttaan ympärilleen ja tehdä arvio siitä, puuttuuko läheltämme tavaraa, jota todella vielä tarvitsemme. Valikoimmeko lapsillemme leluja ajatuksella, vai ostammeko sitä ylenmäärin ajattelematta sen käyttötarkoitusta lainkaan. Leikkiikö lapseni muovisella, eläintä muistuttavalla figuuriklöntillä todella vai jääkö se ikiajoiksi lattialle suututtamaan sen päälle astunutta vanhempaa. Ja aikuisilla sama juttu.

Tarvitsenko todella kaiken maailman väreissä kippoja ja kuppeja, pipoja ja pussukoita hyllyn perälle pölyyntymään.

Meillä ei ole kotona televisiota. Katsomme toki telkkariohjelmia, mutta netissä valikoiden. Televisiossa on aina ärsyttänyt mainosten määrä ja niiden ruutuun ilmestymistiheys.

Mainokset ovat tehty ärsyttäviksi, jotta ne jäisivät ihmisten mieleen. Kun ne toistuessaan jäävät ihmisten mieleen, muodostavat ne päihin käsityksiä mainostettujen asioiden tarpeellisuudesta.

Niinhän sitä sanotaan, että toisto on kaiken oppimisen äiti. Kun tarpeeksi monta kertaa jokin kerran kivalta vilahtanut asia hyppää silmien eteen, alkaa se tuntua siltä, että tuo mulla pitäisi olla. Kun tarpeeksi monessa blogissa vilahtaa samat design-esineet, alkavat ne tuntua kotoisilta ja vallata mielen ostamisen haluisella tunteella. Esineisiin voi muodostua vahvakin kiintymyssuhde jo ennen, kuin ne ovat edes konkreettisia omassa elämässä.

Joulun alla postilaatikkoon tipahtelee tiuhaan tahtiin eri kauppojen lelu- ja krääsäkuvastoja alennuslipukkeineen. Lapset tietenkin ovat tohkeissaan bongaillessaan tuttuja hahmoja kymmenissä eri muodoissa leluvihoista.

Itsellekin tulee hetkeksi sellainen olo, että minun pitäisi olla tuolla ostelemassa jotain, kun kerran miinus viistoista prossaa siitä saa. 

Onneksi jo muutenkin pienellä rahapussilla tulee ajateltua paljon ostettavien asioiden hyötyä, mutta joulun alla tulee silti olla tarkkana, kun on ne veronpalautukset ja kaikki.

Olen ajatellut niin, että kaiken hetkellisen krääsän haluamisen taakse on katsottava kunnolla, ennen kuin tekee lopullisen ostopäätöksen. Uusi sohva olisi toki kiva saada juuri omassa mielivärissä, mutta vanhassa retkahtaneessa on edelleen hyvä löhöillä. Sohvakuvasto heitetään siis pois. Lapsi toivoo joululahjaksi kaikista eniten nukkea, joita on kotona jo kymmenen kappaletta. Valtaosan päivistään hän kuitenkin touhuaa kynien ja papereiden äärellä innokkaana. Kyllä äidin valtuutuksella koitan valikoida lahjoja järjellä, sillä tiedän, että ihanalta tuntuva laulava nukke tulee jäämään joulufiilistelyiden jälkeen askarteluvälineille pahasti jalkoihin.

Kehoittaisin muitakin ostelemaan asioita maltilla, sillä johan tässä maalimassa on tavaraa riittämiin. Aina voi hieman kelailla samalla, kun täyttää ostoskoria.

Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint