keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Omaa ruokaa kasvattamassa

Kylvöt kuukausi sitten.
Inkivääri


Paprika

Tomaatti

Kevät on siistiä aikaa siitä, kun päivittäin pääsee ihailemaan kasvien kasvamista talven jättämän, ruskean kosteuden keskelle. Sosiaalinen media pursuaa kuvia ensin nähdyistä kukkasista. Hyvin monella on myös työn alla kasvimaa tai parvekepuutarha. Ensikylvöt ovat kehittyneet hienoiksi kasvien taimiksi. Kovasti odotellaan ilmojen lämpenemistä sekä yöpakkasten kaikkoamista.

Minä kuulun siihen jengiin, jossa seuraillaan omien kasvatusten kasvua intensiivisesti. Kuvaillaan kehittyviä taimia kaikista mahdollisista kuvakulmista. Postaillaan kuvia someen. Kasveissa näkyy mielettömän moniulotteisesti niiden elämänkaari. On palkitsevaa nähdä siemenien itävän. Vielä hienompaa on tajuta lopputulos eli se, tuottaako kasvit hedelmää. Tuoda lautaselle syötävää omasta takaa.

Paprika

Avokado

Jättikurpitsa

Istutukset tällä hetkellä. Tosin kuvassa vain puolet niistä,

Meidän ikkunalaudoillamme kasvaa kovaa vauhtia tomaattia, paprikaa ja chiliä, jättikurpitsaa, lehtikaalia, basilikaa sekä yksi onnistuneesti itänyt inkivääri. Avokadon siemenen tungin multaan kokeilumielessä ja yhden kasvavan puun onnistuinkin saamaan. Tämä tosin jää meille koristekasviksi sisälle, sillä hedelmän tuottaminen voi olla hieman liian hankalaa näillä main. Paprikoiden itämistä saimme odotella kuusi viikkoa, joka päivä säännöllisesti multaa kastellen. Niiden kohdalla usko meinasi moneen kertaan loppua, kunnes vihdoin ruukuista alkoi paistamaan vihreää.

INKIVÄÄRIN IDÄTYS ON HELPPOA: Inkivääri leikataan paloiksi (esim. peukalonpään kokoisiin), liotetaan vedessä puoli päivää ja isketään idätysruukkuihin. Itämisaika on noin kolme viikkoa. Meillä kuudesta iti yksi. Mielenkiinnolla odotan, mitä tästä kasvista tulee.

Santtu teki meille super hienot ikkunalaudat navetan vanhoista lattialankuista.

Pikku istuttaja laittaa sormet multaan. Kiipesi tietysti myös kyytiin...

Joku meidän paprikalajikkeista.

Ensimmäisenä vuonna näillä mailla asuessa, aiomme kasvattaa omaa ruokaa maltilla ja tutustua rauhassa pihamme ominaisuuksiin. Tänä kesänä pihallamme tulee olemaan kolme isohkoa kohopenkkiä ja muutama pienempi yrttipenkki. Niiden hoitamisessa kolmen pienen lapsen sekä muun miljoonan asian ohessa on riittävästi hommaa. Uskon, että pienestä on hyvä aloittaa ja kulkea vuosi vuodelta kohti omaruokaisempaa elämää.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pihkasalva




Minä olen erittäin kiinnostunut selailemaan nettikauppoja, en välttämättä ostomielessä, mutta mielenkiinnosta erinäisiä tuotteita tai tuotekokonaisuuksia kohtaan. Tämän hetken suosikki selauskohteinani ovat luontaistuotekaupat, joiden kosmetiikkaosastoja olen selaillut sinne tänne, ylös alas.

Kosmetiikka ei toki ole käsitteenä uusi tuttavuus minulle, mutta hyvin vähän kauneustuotteita käyttävälle ihmiselle kuitenkin aika vieras maailma. Meikit eivät niinkään saa ostohaluani heräämään, mutta erilaiset ihonhoitotuotteet kyllä.

Kun alan suurinta elintäni, eli ihoa, kuvailemaan sanoisin, että aika sekava on. Nopeasti kuivuva, varsinkin kylminä vuodenaikoina, sekä epäpuhtauksia puoleensa imevä. Vähän jopa mielipuolinen kuvaus kohteesta. En vain pysty enkä halua kategorisoida ihoani rasvaiseen, kuivaan taikka jotain siltä väliltä, sillä sekin mielestäni ansaitsee yksilölliset piirteensä. Mutta sekaiho voisi olla tarpeeksi avokätinen kuvaus.

Tykkään puhdistaa kasvojeni ihon kasvovedellä, jonka valitsen tällä hetkellä Laveran valikoimasta. Kosteuttajana olen tykännyt samaisen merkin seerumeista rasvaisten tuotteiden sijaan. Ne ovat tarpeeksi keveitä iholle ja toimivat naamani hoitamisessa erinomaisesti.

Uusimpana mielenkiinnon herättäjä löysin pihkasalvan. Sitä käytetään muun muassa desinfioivan vaikutuksensa vuoksi haavoihin, ihottumaan sekä sienitauteihin. Tuli vain mieleen, että miksi ei voiteen lailla kasvoihinkin. Tee se itse -haluisina ihmisinä keräsimme pihkaa jäisestä pihakuusesta, keitimme liemeksi kookosrasvan kanssa ja purkitimme lasipurkkiin vetäytymään. Sitten voidetta naamalle ja nukkumaan.

Ekan yön jälkeen täytyy sanoa, että ihoni tuntuu pitkästä aikaa "vauvanpyllylle". Poskeni ovat pehmeät ja iho näyttää kuulaalle. Jos tämä todella vaikuttaa näin hyvältä vielä viikon päästä, lupaan raportoida asiasta lisää!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Verstas ja ompeluhuone työn alla




Juuri, kun pääsin viime kerralla kirjoittamaan kodin kunnostushommien kiireettömyydestä, eiköhän täällä alkanut sorvi laulamaan. Alkoi meinaan tulevan verstaan kunnostaminen. Ystävän saapuessa alkuviikosta muutamaksi päiväksi kylään, lähtivät miehet samantien hommiin. Verstaassa jatkui katon purkaaminen, joka kuulemma oli erittäin raskasta puuhaa. Itse vietin sillä välin aikaa leppoisasti kotihommien parissa, itse tehtyä toffeeta lasten kanssa herkutellen.

Kattoa oli eristetty heinän ja purun, jota olemme käyttäneet sekä kompostin että vessanpöntön kuivikkeena, näköisellä sekametelillä. Eristeet tulivat kattolankkujen mukana alas. Nyt kaikki puoli tuhatta kottikärryllistä makaa verstaan lattialla epämääräisenä kasana. Varmaa on ainakin se, ettei verstaassa lopu remonttihommat kesken. Sitä riittää jo nyt vähintäänkin talkoiden verran.

Katto oli rakennettu mahtavista pitkistä lankuista. Aikomuksena on hyötykäyttää puretut aarteet johonkin. Todennäköisesti höylättynä sekä asennettuna kunnostettuina uudelleen kattoon.




Sitten työn alla on projektini työhuone eli ompeluhuone. Tulevaisuudessa tulen hoitamaan ompelukseni kellarissa, talomme entisessä saunassa. Ehdimme nauttia ex-saunan löylyistä muutamasti ennen, kuin kiuas sanoi sopimuksensa irti. Oikeastaan siitä syntyi päätös purkaa koko sauna lauteineen. Haaveenamme on rakentaa tulevaisuudessa vanhoista hirsistä pihasauna, joten sisäsauna jäänee tekemättä.

On ollut aivan mieletöntä päästä taas remppaamisen pariin, sillä ovat täällä näpit syyhynneet jo hyvän tovin. Minulla on ollut kova tarve päästä maalaamaan (edes jotain!) ja nyt sen pääsin tekemään. Ompeluhuoneen seinät tulevat valkoisiksi, jotta pieneen huoneeseen saisi enemmän tilan tuntua sekä valoa. Betonilattia maalataan lähitulevaisuudessa, mutta saa peittyä toistaiseksi maton alle piiloon, odottamaan oikeaa hetkeä tulla hieman kauniimmaksi.

Voin jo kuvitella, miten ihanaa on leikellä kankaita ilman jalassa roikkuvaa yksivuotiasta. Ommella saumoja ilman, että vähän väliä saa pomppia voitelemaan jollekin leipää. Olla niinkuin ihan rauhassa töiden parissa. Jes.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tekemättömistä töistä irtautuminen



On se ihme, miten kodin pikkuhommat tahtovat jäädä liian helposti tekemättä. Määrittelemättömäksi ajaksi. Kuten kolmen irtonaisen ruuvin vieminen ruuvilaatikkoon. Tai taskulampun pariston uusiminen. Joka helskutin päivä ne samat pienet sekä taas tekemättä jääneet duunit osuvat silmään. Joka kerta se ärsyttää sekä naurattaa. Ihmetyttää, miksi ne asiat lojuvat tuossa käden ulottuvilla. Miksi en ole niitä hommia tehnyt, saatikka tee nyt, kun ne mieleen muistuivat.

Puolen vuoden asumisen jälkeen tuntuu, että ollaan vihdoin päästy asettumaan uusiin nurkkiin. Koti tuntuu kodilta ja näyttääkin pikkuhiljaa siltä tavaroiden asettumisen myötä.

Aluksi silmiin osui joka ikinen rempallaan oleva kohta, oikein huutaen meitä duunaamaan uutta sitä ja tätä. Ensimmäiset kuukaudet täällä menivätkin työnteko-moodissa ja asuminen taisi jäädä vähän jopa taka-alalle. Tietysti olimme innoissamme uudesta kodistamme, mutta samalla keränneet kyytiin hieman turhaa stressiä "kaikesta mitä täällä pitäisi tehdä". Teimmekin todella paljon.

Tähän hetkeen mennessä asiat ovat kääntyneet lähes päälaelleen. Pienimmätkin hommista unohtuvat nopeasti ja vaihtuvat pihalla nautiskeluun sekä toistemme seurasta iloitsemiseen. Puuttuvat ovilistat ovat viimeisiä murheistamme. Talon ulkokuoresta irtoava maali ja maalaamattomuus eivät luo ylimääräisiä paineita. Ehtii ne kyllä hoitaa. Silloin kun niiden aika on.

Silloin, kun oikein elämästään nauttii, unohtaa kiireen tunteen. Samalla muistaa, että meillä on vielä vuosikymmeniä aikaa häärätä täällä puunaten nurkkia kiiltäväksi. Sama pätee irrallisiin ruuveihin. Ajan kanssa ne löytävät paikkansa kuitenkin.

Nina

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pohdintaa perämettästä


Miltä tuntuu asua maalla? Landella, josta lähimpään kauppaan on matkaa noin 7 kilometriä. Metsän keskellä, jossa pimeän tullen saattaa olla kummittelevan hiljaista. Talossa, jossa parhaimpina aamuina noustaan aamukahvin keittoon +11 asteeseen. Kolmessa huoneessa, jossa vilisee viisi isoa tai pientä ihmistä.

Monet ovat olleet huolissaan, kuinka me ja varsinkin minä selviän täällä "perämettässä". Kysyvät, kuinka uskallan olla täällä silloin, kun on pimeää. Eikö pelota asua, kun ei ole naapureitakaan. Useat ihmiset ihmettelevät, että miten muutimmekaan taloon, joka vaatii remonttia sieltä ja tuolta. Kuinka saamme vähät roposemme riittämään tuhansien eurojen korjauskohteisiin. Saatikka nyt, kun olemme väliaikaisesti ilman autoa, samalla, kun viskasimme hajoavan sähkölietemme hittoon...

Okei. Vanha talo, vaatii remonttia. Kauppa kaukana. Kolme alle kouluikäistä muksua. Ei autoa. Bussipysäkille matkaa 2 kilometriä. Vain puilla lämpenevä ruuanlaittomahdollisuus.

Kieltämättä kuulostaa ja välillä onkin, hullunmyllyn ainekset. Myynti-ilmoituksena herättäisi epäuskoisia ajatuksia. Kuitenkin, onneksi kuulostaa paaaaaaaljon pahemmalta mitä oikeasti on. Tai olosuhteisiin alkaa sopeutua...

Muutimme nykyiseen kotiimme rivitalokolmiosta. Sisälämpötila +20 tai enemmän, joka huoneessa, vuodenajasta riippumatta. Pesuhuoneessa lattialämmitys. Valmiit sähkö- ja vesiliitännät. Pintaremontti tehty. Kauppa vieressä, auto pihalla. Naapureita takapihalla. Talonmiehen puhelinnumero jääkaapin ovessa. Ei valittamista, mutta kuitenkin oli. Halusimme jotain ihan muuta.

Erakkoluontoisena ihmisenä on suurta unelmaa asua kaukana kaikesta. Tarpeeksi lähellä kuitenkin, jos tulee ihmisten kaipuu. Omassa rauhassa, jossa pihan poikki voi huoletta kulkea, vaikka alasti jos huvittaa. Eikä kukaan ole katsomassa. Pimeäkin tulee ja menee, mutta ei sitä tarvitse ulkona ihmetellä.


Minusta on suloista, kun ihmiset pauhaavat toistensa elämänvalinnoista. Kepeä keskustelu erilaisista näkemyksistä on antoisaa, kunhan muistaa, että me ihmiset todella teemme erilaisia valintoja. Toiset muuttavat ydinkaupunkiin, toiset perämettään. Silti oomme aika samanlaisia. Jos olemme onnellisia omista valinnoistamme, ne ovat olleet juuri niitä oikeita sellaisia. Meidän koti on sellainen, kaikkine kompastinkivineenkin.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Lapset valokuvaajina



Lapsilla on jo hyvissä ajoin ennen kymmenen vuoden ikää hallussa eri tietoteknillisiä vempeleitä. Tietokoneiden (joihin lasken esimerkiksi puhelimet, läppärit sekä tabletit) kanssa touhuamiseen löytyy heiltä paljon intoa. Nykyisin niiden käyttöä harjoitellaan jo eskarissa, joten jonkin verran täytyykin jo osata siinä seitsemän vuoden hujakoilla.

Sorminäppärät tietotekniikkamestarit hypistelisivät mieluusti tietsikan näppäimiä aamusta iltaan. Monestakin syystä peliaika on kuitenkin meillä rajoitettu (jopa natseiltu ehkä liian tiukaksi), sillä hyvän mielikuvituksen omaavilla 5 ja 7-vuotiailla lapsilla luulisi olevan muutakin mielessään kuin valmiiksi ohjelmoidut lastenpelit. Joskus on kuitenkin suotava heille peliaikaa, sillä heittäydyn minä itsekin helposti puhelimen kanssa soffalle näpyttelemään internettiä.

Tykkään hirmuisesti kirjoitella tietsikalla esimerkiksi tätä blogia. Pidän sitä järkevänä tekemisenä, vaikka siinä kuinka olisi välissä murheenkryyniksikin ajateltu TIETOKONE. Siksi keksin yhdeksi iltapäiväksi lapsille tekemistä, johon he saivat osallistua lainaamalla mukaan aikuisten älypuhelimet. Nimittäin, lähdimme ulos harjoittelemaan kännykkäkameran käyttöä, pienten kuvaustehtävien saattelemana. Tällä tavoin sain kivasti yhdistettyä kännykällä pelaamiseen,yhdessäolon sekä mielikuvitusseikkailun ulkona. Valokuvaamisessahan ei ole rajoja, vaan kaikki luovuus on sallittua!

KUVAUSSALDOA

Kuvatkaa jokin rakennus. Etsikää punaista väriä ja ottakaa kuva siitä. Seuraavaksi kuvataan jokin kasvi. Sitten puu....

Poikani oli kuvannut kameraan pikkuisen yli 300 kuvaa ja tytär hieman harkitummin 50. Kävin kuvat läpi ja valitsin molemmilta viisi kuvaa näytille blogiin. Täytyy sanoa, että eivät olleet yhtään hullumpia kuvia! Lapset käyttävät hienoja kuvakulmia, sekä kuvaavat asioita, joita ei tulisi varmaan mieleenkään itse kuvata. Siksi tämä harjoitus oli hyvä minullekin, joka vähän saattaa kangistua kaavoihinsa välillä.

Tyttö, 7-v:






Poika, 5-v:








sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Höpötystä siitä, että auringossa on ihanaa!

Joka kerta, kun avaan tämän blogin tarkoituksenani kirjoittaa, haluaisin alkaa hehkuttaa alkanutta kevättä. Muuta yhtä jännittävää ei vaan nyt ole kuin kauan odotetut, aurinkoiset ilmat. Samasta syystä olen tainnut jättää jo muutaman kerran kirjoittamattakin. Mitenhän pysyn nahoissani tämän hehkutteluni kanssa parin kuukauden päästä, jos nytkin se tuntuu vaikealta? Hullua tulee olemaan, eikös vaan.

Tänään riisuin ulkona takkini ensimmäistä kertaa, kun paahteessa värkkäsin kukkapenkkien kimpussa. Lapsukaisten poskissa näkyy auringon punerruttamat jäljet. Lapsosissa näkyy lisäksi ulos menemisen into, joka oli vielä pari päivää sitten täysin päinvastainen. Kummasti vaikuttaa tuo ilmasto heidänkin ulkoiluinspiksiinsä. Puhelimen lämpötilatiedoissa näkyi miinus yksi astetta, mutta väitän sen olleen tällä kertaa pahasti väärässä. Täällähän oli hellettä hei! Ainakin +6. Niin.

Pikkuisen malttamattomasti odottelen noita lämpötilojen nousuja, sillä kauhea tarve olisi päästä maalailemaan tuonne eteiseen ja porstualle. Seiniin ajattelin sutia urakalla valkoista. Muutenkin tässä vuodenvaihteen jälkeen on heräillyt sellainen salakavala pesänrakennusvietti. Kaikki suunnittelemani pintaremontit ovat tavalla tai toisella aikaa vieviä tai lyhyellä tähtäimellä mahdottomia toteuttaa, joten täytyy tyytyä ajattelemaan muutoksia maltilla. Vaikeaa se on, sillä lopputulos olisi tavallaan kiva nähdä HETI NYT, eikä odottaa niiden toteutumista. Tosin, hyvää kantsii kyllä odotella vielä tovi.

Parasta kevään alussa on ollut sellainen kokonaisvaltainen ajatusten selkiäminen. Muuton tienoilla hässäkkää riitti ihan jo tavaroiden järjestämisestä lähtien paljon. Uuteen asuinpaikkaan tutustuminen, ensimmäisestä talvesta selviäminen ja tönön erikoisominaisuuksiin tutustuminen arjen pyörittämisen ohessa vei paljon energiaa. Nyt olemme kuitenkin päässeet asettumaan rakkaaseen tönöömme kunnolla. Nurkissa repsottavat remonttikohteet eivät ole vaivanneet mieltä lähiaikoina ollenkaan. Muutenkin tekee taas mieli alkaa touhuamaan muidenkin kuin arkisten rutiineiden parissa. 

I-H-A-N-A  A-U-R-I-N-K-O !

Tästä on jo muutama viikko aikaa, kun saimme koulittua tomaatin taimet omiin purkkeihinsa kasvamaan.

Keväinen käymälä.

Kävimme yksi ilta keräilemässä pihakuusesta pihkaa talteen!

Lammelta löytyi melko orvoksi jäänyt lyhty.

Kevään synttäriherkutteluja.


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kevään tulon hehkuttaja







Minä kuulun ehdoottomasti kevään tulon hehkuttajiin. Lumien sulaminen ja ennen kaikkea ilman lämpeneminen ovat ihan ykkösjuttuja pitkän, pimeän ja vanhassa talossa eläen, aika kylmänkin talven jälkeen. Kivasti muuten riittivät kuusi kuutiota polttopuita tähän asti. Mekin, kun yritämme lämmitellä torpassa mahdollisimman tehokkaasti puiden avulla. Vielä pitää tilata muutama motti, jotta pärjäämme kesään asti lämpimänä. Sähköpatteritkaan kun ei mitään ilmaisia ole täysillä käyttää.

Aurinko on kutsunut perheemme enenevissä määrin ulkoilemaan. Navetan siivous, tai paremminkin siivouksen jatkaminen, on alkanut. Pihalta löytyy muuton jäljiltä hylätyjä tavaroita lumien muuttuessa vedeksi. Lapset ovat innoissaan, kun mystisesti kadonneita pihaleluja putkahtelee esiin lumikasojen alta. Ulkoilu on ollut todella tehokas tapa saada yksivuotiaammekin viihtymään. Pikkuista eroahdistusta poteva neito tykkää kovasti haistella ulkoilmaa ja katsella isompien lasten touhuja. Unetkin maittavat rattaissa hyvin! 

Minä jaksan ihailla luonnon värejä. Sen kauniimpaa ei taida ollakaan kuin eloon heräävät kasvit.

Santtu ja lapset keksivät tehdä lehtiveneitä pihamme poikki menevät puron vietäväksi. Veneiden ja kaikenmaailman keppien menoa virtausta eteenpäin seuratessa aika lensi kuin siivillä. Muistan, kuinka kivaa oli heitellä muksuna kaikkea veden virtaan ja katsoa kenen kepukka pääsee pisimmälle. Vaikka metsän keskelle muuttaminen saattaa kuulostaa erakoitumiselta, on täällä menoa ja tekemistä vaikka millä mitalla. Lapsiperheitä asuu seudullamme paljon. Naapureiden väliset matkat ovat vaan hiukan pidempiä kuin kaupungissa. Kyllä vaan nautin omasta rauhasta ja siitä, että kyläilemään saa ihan matkustaa. Otamme visiitit retkeilyn kannalta.

Olemme seurailleet jo jonkin aikaa lumessä näkyviä eläimen jälkiä ja päätelleet niiden kuuluvan ketulle. Tähän päivään asti kettu on pysytellyt katseilta piilossa, kunnes tänään bongasin kaverin keittiön ikkunasta ulos katsellessani. Voi sitä riemun määrää. Tämä on vasta toinen kerta, kun näen ihka oikean ketun luonnossa. Hihkuin ja pyysin pojankin nopsaan katsomaan. Hän ei innostunut asiasta ihan yhtä paljon kuin innosta tasajalkaa hyppivä äiti. Menkoon tämäkin tapaus kaupunkilainen maalla -osioon. Näitä lisää!

Siellä se Repolainen ihmettelee.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tervetuloa köökkiin





Tämä on ainoa iltasella otettu kuva. Hyvin asiat muuttavat väriä hämärässä valossa...
Kodin sydän on varmaan perheen välinen yhteishenki, mutta kyllä köökki vie sydämestä osansa. Keittiön ulkonäkö, lämpö ja käytännöllisyys tulevat monta kertaa päivässä vastaan. Siellä vietämme päivästä todella paljon aikaa, tällä hetkellä eniten. Siksi siihen on niin kiva panostaa ja ennen kaikkea pitää kyseinen tila mahdollisimman siistissä kunnossa. Tuvan puhtaus ennen kaikkea muuta siivousta.

Tupamme tavarat ovat vaihtaneet paikkoja tiuhaan tahtiin muutosta lähtien. Sisustus muuttuu säännöllisesti käytännöllisemmäksi, kun tarvikkeet ovat löytäneet paikkojansa.

Kuvistakin voi päätellä, että köökissämme on roimasti kierrätettyä, vanhaakin tavaraa. Kiertelemme hyvin paljon kirpputoreilla, kierrätyskeskuksissa sekä näpäilemme nettikirppiksillä, joista aina silloin tällöin saamme haalittua helmiä kotiimme. Koska sisustamisella ei ole kiirettä ja valmista lopputulosta ei tarvitse loihtia määräajalla, ovat huonekalutkin löytäneet tiensä kotiimme yksi kerrallaan. Viimeinen löytömme taisi olla nuo vaaleat, vanhat sekä puiset pöydät. Kaksimetrinen työtaso sekä pikkuisempi apupöytä.

Pidän siitä, että asioille löytyy kunnon käyttötarkoituksia.

Joutavaa tavaraa on aina liikaa, joten pyrin pitämään sen asian kurissa, miettimällä niiden käyttöarvoa tarkasti. Pidän tavaroista, joilla on mahdollisesti moniakin eri käyttötarkoituksia tai ainakin jonkinnäköistä jatkokäyttöä taloudessamme. Esimerkiksi lasipurkit ovat hienoja ja niitä myös jonkin verran talouteemme kertyy. Valitsimme niistä isoimmat sekä hienoimmat ja täytimme ne erilaisilla kuivamuonilla. Käytännön lisäksi kiva sisustusidea.

Vanhoissa, puisissa huonekaluissa on vain sitä jotain. Ainakin ne ovat usein hyvälaatuisia ja materiaalinsa ansiosta ikuisia.

Erään purku-uhan alla olevan kartanon uumenista löytynyt naulakko toimii meillä keittiöapurina. Siihen on hyvä ripustaa työvalineitä roikkumaan. Tukevuutensa ansiosta se kestää hyvin myös päällä olevien astioiden painon. Naulakon oli toki ensin tarkoitus toimia virassaan, naulakkona. Keittiökaapistojen puutteessa keksimme sen sijaan sijoittaa sen niiden paikalle ja hienosti on toiminut. Pieni apu puuttuvan kaappitilan sekä ylitsepursuavan tavaramäärän yhdistelmälle.

Tuntuu mahtavalta saada kotia pikkuhiljaa järjestykseen. Jatkuvasti siitä muuttu kivempi ja kivempi. Seuraava muutos kotiimme tulee olemaan uusivanha sohvakalusto, jonka bongasimme viikonlopulla nettikirppikseltä. Todennäköisesti sekin vilahtaa tulevissa posteissa!

Iloista viikon alkua!
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint