perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulu oli mielen juhla


Hiirulaiset olivat löytäneet alakertaan piilotetun joulupaketin ja viettäneet siellä vatsat pullollaan omaa joulua. Suklaapakettiin jäi viisi karkkia jäljelle. Loput päätyivät niin ikään parempiin suihin.




Joka vuosi kulminoituu jollain lailla jouluun, vaikka kyseinen juhla ei olekaan minulle lähtökohtaisesti kovin merkitysellinen. Merkityksen joulun juhlintaan antaa ihmiset, joiden kanssa on kiva lössähtää moneksi päiväksi nautiskelemaan runsaan ruokapöydän antimista. Tänä vuonnakaan emme valmistaneet perinteistä pötyä, vaan lähdimme tekemään vähän jokaisen perheenjäsenen lemppareita. Ruuaksi valmistui makaroonilaatikkoa, tonnikalasalaattia, karjalanpaistia sekä muutama äidiltä saatu joululaatikko siihen kylkeen. Kuusi koristeltiin suklaanameilla joka aamu uudestaan, sillä nopeat tonttuset söivät kuusen tyhjäksi alta aikayksikön.

Lahjojen määrä pysyi maltillisena ja paketeista kuoriutui melko hyödyllisiä asioita. Toivoin lapsille vaatteita, mutta kyllä heille lelujakin oltiin suotu. Joka vuosi lahjojen merkitys on pienentynyt, vaikka joka vuonna sellaisia annetaan. Tärkeintä ei kuitenkaan ole määrä, vaan ajatus lahjan takana eli ihminen, joka on halunnut osoittaa välittämisensä lahjan kautta. Se on hienoa ja ymmärrettävää. Kyllä tykkään itsekin ilahduttaa ihmisiä lahjoilla, vaikkakin hyvin harvoin sellaisia extempore-juttuja tapahtuu. Jouluna ja lasten synttäreillä. Itse toivoin joululahjaksi palasaippuoita ja sellaisia onnekseni sainkin! Nyt ollaan jo muutaman kerran peseydytty neljän eri palasaippuan avulla. Hiukset hieman ihmettelevät uutta tuotetta jääden pikkuisen tahmaisen tuntuisiksi, mutta näin siinä kuulemma todennäköisesti aluksi käykin. Aiheesta lisää myöhemmin.

Saitko sinä tänä vuonna oikein mieluisen joululahjan?

Voin hyvin mielin taputella joulun pakettiin, sillä kaikki meni niin kuin oltiin suunniteltukin: rennosti ja kiireistä välittämättä.

Iloista tulevaa uudenvuodenjuhlaa sinulle ja sinulle!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Odottavan aika on liian pitkä



Parhaillaan lukemasi teksti ei tule sisältämään iloisia uutisia perheenlisäyksestä, vaikka otsikon tokaisu siihen kummasti liittyykin. En myöskään kerro pikkuisista tontuista, jotka laskeskelevat päiviä jouluun aina uudestaan. Minä puhun ruuan odottamisesta ja sen päivittäisestä valmistamisesta puuhellan varassa.

Heitin muutama päivä sitten ilmoille useita iloisia huudahduksia, sillä sain vihdoin ja viimein kannettua tupaan uunituoreen sekä paljon ajoittain kaivatun sähköliesilevyn. Keittolevy pääsi käyttöön hetimiten ja keittikin meille sukkelaa tahtia kypsää makaroonia. Vuoden käytettyämme ruuanvalmistuksessa vain puuhellaa ja leivinuunia, kypsymisen nopeus tuntui rakettitieteeltä. Hyppäsimme niillä lyhyillä minuuteilla takaisin nykyisyyteen, ennen niin itsestään selvään ja helppoon ruuantekoiloitteluun. Tuosta noin vaan. Ei se levy kuitenkaan kovin kauaa meitä ehtinyt palvelemaan, kunnes huomasin ostaneeni pikkaisen liian tehottoman vempeleen. Paistamiseen ei tyyppi tahdo soveltua, paitsi jos antaa sille kymmeniä ja taas kymmeniä minuutteja aikaa. Pentele ei lämpene, ei sitten millään, eikä voi edes puhaltaa liekkiä isommaksi. Odottamisesta meillä onneksi on jo kokemusta.

Siirryimme hiukan ruuanlaiton helppouden hyperriemukkaissa tunnelmissa ryvettyneinä takaisin puuhellan pariin. Heitimme klapeja sisään ja odottelimme. Liesi onneksi lämpenee takuuvarmasti tarpeeksi kuumaksi, eikä jätä odotellessakaan meitä tahi tupaa kylmäksi. Puuhella antaa lämmetessään odottavallekin mukavan lämpimät olosuhteet, jossa ruoka valmistuu siinä sivussa.

Vielä asuessamme rivitalossa rinta rinnan sähköhellan kanssa, olisi tuntunut hieman hasardilta ajatella, että kohta saammekin pärjätä sitä ilman. Vasta luovuttuamme hajoavasta, muuttaessamme talossa olleesta sähkökapistuksesta, tulin ymmärtäneeksi ainakin yhden asian. En ollut koskaan ennen osannut antaa arvoa sähköhellalle, sellainen kun oli jokaisessa eteen tulleessa asunnossa valmiina. Se niin kuin kuului asiaan.

Rakastan aivan mielettömästi kotimme puulämmitteisiä mahdollisuuksia, mutta nyt osaan antaa arvoa myös sille toiselle vaihtoehdolle. Joskus olisi kiva laittaa ruokaa tulemaan lyhyemmänkin kaavan kautta. Tahi päästää irti ikuisesta kiireestä.

Jouluisen viikonlopun suunnittelimme pitävämme leivinuunia tasaisen lämpimänä, jotta saamme pöytään jokaiselle päivälle omat uuniruokansa. Uuniin menee lasten toivomuksesta ainakin makaroonilaatikkoa ja maksalaatikkoa. Satakaupalla ihania kukkosia ja pari kuivakakkua jälkkäriksi. Hellalla kypsytetään litratolkulla riisipuuroa, josta osa menee niihin kukkosiin ja varmaankin suurin osa kyseistä puuroa rakastavan äidin suuhun. Ihan mahtava viikonloppu tulossa, vaikka joulutoivelistalla ei ole vieläkään kirjoitettuna sähköhellaa.

Hyvää Joulua!

Nina



perjantai 15. joulukuuta 2017

Pihatien kunnossapitoa




... Ja näin se sää vaihtele kuvien ja päivien välillä. Pitäisikö siitäkin oppia nauttimaan, että ensin ihastuu lumisesta maisemasta, on valmis hyppelehtimään lumikasoissa kuin lapsi konsanaan, mutta seuraavassa hetkessä hyvästeleekin kaiken kuralätäköihin sekä löllyvään savimaahan. Ei muuta kuin positiivista asennetta kehiin ja vaatteita likaamaan! Vai saako sittenkin vähän valittaa?


Pidän kyllä ehdottomasti enemmän tuosta jälkimmäisestä, vaaleasta maisemasta.

Hiukan meinasi kuitenkin paniikkia puskea, kun lunta alkoi satamaan ja viime vuonna tilaamaamme aurauspalvelua ei kuulunut missään. Pihatie on parinsadan metrin mittainen, joten pakkasen puolelle kääntyvä lumisateinen sää sai miettimään, pääsemmekö autolla enää mihinkään seuraaviin päiviin. Kolallakaan ei meinannut saada hyvää tulosta aikaiseksi, varsinkin kun työpäivän saatteeksi pimeä laskeutui kovin nopeasti yllemme. Onneksi aura-auto oli kiltti ja tuli seuraavana aamuna ihan ittekseen tekemään tiestämme siltä osin käyttökelpoisen. Kiitos. Ja huh.

Melkein jopa hävettää vieraidemme puolesta, millaisen tien saattelemana he ovat autoineen meillä kyläilleet. On pomppua, isoa pomppua, lätäkköä, loiskuntaa, monta pikku-pomppua peräkkäin ja sitten se jäätävän iso kuoppa. Ei ole tie ollut hyvässä kunnossa ja ihanasti kaikki ovat sitä meidän kanssamme jo ehtinet nauraa. Useampaan otteeseen olemme selitelleet itsellemme ja toisillemme, että kyllähän se tie kuntoon pitäisi laittaa. Päivittäin käytössä tallaantunut tie-poloinen on pysynyt jatkuvasti mielessä, mutta tähän mennessä pienehkö elämiseen käytettävä rahabudjettimme ei ole tarjonnut myötäilevää elettä hiekkakasan tilaamiseen. Nyt kuitenkin pihamme nurkalla nököttää iso kasa sitä itteään!

On muuten hieman erilaista ajella tasaisella tiellä kuin pomppia auton kyydissä hampaat irvessä toivoen, ettei ne iskarit hajoaisi tänään. Siinäpä vasta epätoivottava rahareikä olisikin. Seuraavaksi voimmekin ottaa onnellisina ystäviämme vastaan ja olla kantamatta huolta heidänkin autojensa puolesta.

Kaikkea tämä maalaiselämä tuokin tullessaan! : )

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

RESPIN kuusenkoristeet

Hyvää itsenäisyyspäivää 100-vuotiaalle Suomelle!

Mikä hienoin talvinen aamu saapuikaan ilahduttamaan itsenäisyyspäiväämme. Kuusen oksat notkuvat lumipeitteestä ja aurinko paistelee kevyen pilviharson lävitse.

Nyt on aika esitellä pienyrityksemme ensimmäinen myyntiartikkeli. Sini-valkoisella teemalla koristellut kuusenkoristeet juhlistavat upean maamme 100-vuotiasta taivalta. Metsien kansan kunniaksi koristelemme kotimme puukoruin, joista hehkuu suomalaisuus, rakkaus luontoon sekä kierrätysmateriaalien eläväinen hehku.

RESPIN kuusenkoristeet





Respin - To tell a story in a new way

Korut ovat valmistettu puusta ja kierrätysmateriaaleista. Koruissa on käytetty muun muassa hylätyn puupöydän jalkaa. Metalliset kiinnitykset väkersimme rautalangasta. Korujen toinen puoli käsiteltiin pellavaöljyllä, toinen puoli maalattiin vesiohenteisella maalilla. Juuttinarut ovat isoäitini perintöä. Tuotelaput ovat tehty alusta loppuun käsityönä.

Otamme vastaan tilauksia sähköpostitse osoitteeseen: ekokulta.nina@gmail.com

1kpl 3€
2kpl 6€
3kpl 9€
5kpl 15€

Valmiista seteistä laitetaan lisäksi blogin erilliselle sivulle kuvia.





Tuotemerkkimme, Respin, tarkoittaa suoraan suomennettuna uudelleen pyöräytystä. Se sopii täydellisesti ajatusmaailmaamme ja tulevien käsitöidemme ideologiaan, sillä uusiokäyttömateriaalit ovat pääosassa mallistoissamme.

Haluamme tarjota blogimme lukijoille joululahjaksi yhden valitsemasi muotoisen/värisen puukorun. Halutessasi voit laittaa kommenttikenttään viestiksi, mikä koru olisi sinulle mieluinen sekä lisäksi lähettää yhteystietosi sähköpostiosoitteeseen: ekokulta.nina@gmail.com Yhteystietoja ei kerätä mihinkään muuhun tarkoitukseen ja ne poistetaan tiedoista heti lahjojen lähdettyä liikenteeseen.

Vielä kerran, ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Talvinen ihmemaa, vai kuinka?





Oli lauantaiaamu, kun heräsimme katselemaan erittäin kaunista talvimaisemaa. Lumen antama valoisuus loisti kuin timantteina säihkyen. Aurinko pääsi pitkästä aikaa valloittamaan valkeaa iltapäiväämme. Oikein surkuhuvittaa höystää tämä postaus lauantaina otetuilla kauniilla kuvilla, kun todellisuus ulkona on muuttunut jälleen kuravelliksi. Ulkona sataa, on pilkkopimeää ja taas saa astella kenkänsä ruskeiksi löllössä savimaassa.

Vaikka mieli pysyy positiivisena tuhannen hyvän asian avulla, alkaa kurakelejä olla tallattu jo riittämiin. Nämä kelit ovat kuitenkin hyvä muistutus ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja siitä, ettei The amazing finnish winter olekaan aina niin amazing. Maailma muuttuu kovaa tahtia ja sen pystyy huomaamaan jo omaltakin vajaan kolmenkympin elinkaarelta. Kaipaamme lunta ja pikkupakkasta, mutta lämmin talvi on tosin hyvä sähkönsäästäjä ja polttopuitakaan ei tarvitse joka päivä pilkkoa.

Meillä on ollut hyvä draivi päällä viikonlopulla. Perjantaina varmistui loputkin yritykseen liittyvät paperihommat, joten uusilla pienyrittäjillä oli hymyssä pitelemistä. Emme kuitenkaan lähteneet elämän etenemistä juhlimaan, vaan ryhdyimme raa'asti työhön. Istuimme kumpikin tahoillemme keittiönpöydän äärelle ja täytimme sen tarpeellisilla työvälineillä. Pitkien työiltojen päätteeksi saimme valmiiksi ensimmäisen tuotteemme, jossa päämateriaalina on puu. Kuulette asiasta lisää tällä viikolla, joten pysykäähän ystävät kuulolla! <3

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tavaramäärän vähentämisestä





Asuinkerroksessa on kolme huonetta, joissa asuu viisi ihmistä. Jokaisella ihmisellä vaatteet, leikki ja harrastusvälineet, jonka lisäksi kaikki muu arkisessa aherruksessa oleelliset tarvikkeet. Tavaramäärä on jo valmiiksi suuri. Ettei se kasvaisi ylisuureksi, on pidettävä osteluvimma hyvissä aisoissa. Sulkea silmänsä mainoksilta ja oltava tyytyväinen niistä, mitä jo on olemassa. 

Tavaroiden haalimisen vähentäminen
säästää hirveästi rahaa, mutta myös estää osaltaan ympäristöä kuormittumasta. Mitä vähemmän kodissa on tavaroita, sitä helpommaksi muodostuu päivittäinen siivousurakka. Olemme onnistuneet kivasti pitämään kodin tavaravalikoiman käytännöllisenä ja karsimaan pois ne jaloissa turhaan pyörivät rojut. Siivoamista riittää silti, sillä palikoita löytyy aina vääristä paikoista, monta kertaa päivässä. Lapset ovat tyytyneet hyvin vähäiseen määrään leluja, joilla ei muutenkaan ole ollut elämässämme suurta virkaa. Toki heillä on ihan riittämiin lempileluja jokaiselle, mutta niiden tulee mahtua yhteen ainoaan huoneeseen, jossa kaikki kolme viettävät myös yönsä. Määrällisesti leluja ei ole paljon, mutta jatkuvasti siivottavaksi asti.

En koe olleeni koskaan esineihin kiintyvä ihminen. Olen antanut paljon pienomaisuuttani eteenpäin joko tarpeettomana tai siinä tapauksessa, jos ystävä on pitänyt jostain omastani enemmän kuin minä. Samoin olen saanut itselleni jotain tarpeellista tilalle. Tavaroista luopuminen, joka alkoi muutettuani ensimmäiseen vuokra-asuntooni, kävi alun alkaenkin helposti. Aloin vaihtamaan "oman huoneen" sisustusta enemmänkin "oman kodin" sisustukseen. Turha krääsä oli helposti heitettävissä joko kirpputorin pöydälle myyntiin taikka muuhun vastaavaan kierrätykseen. Sama on jatkunut yhä edelleen. Sisustan elämäntilanteen mukaan ja vältän tavaroiden varastoimista viimeiseen asti.

Mietin, onkohan minulla tullut kertaakaan ikävä jotain tiettyä esinettä tai hyödykettä, jonka olen ajan saatossa hävittänyt. Mitään erityistä ei tule mieleen, mutta mietiskelen useinkin esimerkiksi entisten kotien sisustuksia ja värejä. Kaivelen muistikuvista inspiraatiota tämän hetkiseen elämään, en sure menetettyjen tavaroiden perään.

Tuntuu hyvältä olla kiintymättä liikaa olevaan omaisuuteen. Kauniit kipot ja kupit ovat mukana elämässä sen aikaa, kunnes rikkoutuvat ja päätyvät kierrätykseen. Joskus kyllä haaveilen uusista lautasista, mutta hankin niitä sitten, kun vanhoja on liian vähän jäljellä. Jokainen olemassa oleva lautanen ansaitsee tulla käytetyksi loppuun asti, eikä pölyyntymään kaapin perälle. Sisustusjuttuja hankin sitä mukaa, kun kodin muutkin tilat edistyvät asuttaviksi asti. Niitä ajatellen jaksaa hyvin pitää ohivilahtavan ostovimman vain ajatuksena.

Onko sinulla jokin esine tai muu kodin tavara, jota ilman et haluaisi elää tai johon tulee sijoitettua roponen jos toinenkin?

Iloista alkavaa viikkoa!

torstai 23. marraskuuta 2017

Iloisia uutisia, pizzaa ja kangasta


Hyvät kuulijat. Viikko on alkanut aivan ihanissa merkeissä, sillä saimme yrityksen perustamisen kannalta positiivisia uutisia. Näin näkymin yrittäjyytemme alkaa ensi kuussa, josta olemme enemmän kuin onnellisia. Yrittäjyyteen olemme kumpikin pyrkineet jo useita vuosia, rakentamalla ajatuksia yksi kerrallaan sopivaksi moiseen hommaan sekä haalimalla ympärillemme työhön liittyviä tarpeita sekä välineitä. 

Tuntuu vielä uskomattomalta, että kohta voimme aloittaa työn, johon meillä on sekä tieto, taito että intohimo. Vaatetusartesaani sekä puuseppä kuittaavat.

Hyvien uutisten kunniaksi alkoi tupruttaa taivaalta lunta, joten valoa on elämässä eritoten juuri nyt.



Saimme tiistaina visiitille ystävämme perheineen. Järjestimme yhteistuumin ison pöydän ympärille pizza-kekkerit. Teimme taikinaa, pilkoimme täytteitä sekä paistoimme herkkuja kaikki toisiamme avustaen. Olemme tehteen leivinuunissa pizzaa ennenkin, mutta tällä kertaa ne onnistuivat makunsa ja koostumuksensa puolesta parhaiten. Se on varmaankin tulos monen leipurin yhteistyöstä. Hyvä me.

Käväisimme keskiviikkona Salon Suurkirppiksellä, josta tarttui matkaani mahtavia kankaita tuleviin töihin. Hieman on retroon vivahtava satsi, mutta nuo värit vievät minut aina mennessään. Aiempien kankaiden joukossa ei ihan tuollaista oranssi-ruskeaa värimaailmaa olekaan, joten nämä kankaat ovat hieno lisä siihen settiin. Lisäksi löytyi verstaalle kestäviä työkaluja ja kaikki mieltä nostattavalla kirppishinnalla, onneksi.

Sain eilen valmiiksi neljä pulloa omatekoista pyykkietikkaa, josta kirjoitan lähiakoina oman postauksen. Jälleen kerran olen hyvin onnellinen siitä, että useimmat arjessa tarvitsemamme jutut voi tehdä itsekin. Apuna netin ihmeellinen maailma sekä ripaus luovuutta tiedon päälle.

Palaillaanhan taas!


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Toinen kerta avannossa



Toinen kerta avannossa on nyt takana ja olo on mitä mainioin. Veden "lämpötila" vahvistettiin olevan kolme astetta plussan puolella, joten varpaat saivat taas mukavaa pistelyhoitoa pulahtamisen jälkeen. Ajattelin viime uintikerralla, että seuraavalla kerralla saatan helpommin jänistää uimisesta, kun jo valmiiksi tiedän veden olevan kylmää. Niin ei kuitenkaan käynyt edes mielessäni tehdä, vaan rohkenin reippaasti hyiseen järveen. Olo on keveä kuin perhosella ja päivä aukenee todella paljon virkeämmin kuin joinain harmaina aamuina. Varpaat lämpenevät leivinuunin edustalla, joten mikäs tässä on ollessa.

Suosittelen todella avantouinnin ja saunan yhdistelmää kaikille kykeneville. Uskon sen toimivan  mahtavan olon tuottajan lisäksi hyvänä flunssanestolääkkeenä. Jospa taudit pysyisivät loitolla tänä talvena.

Talven tulo ei ole ahdistanut minua lainkaan. Toki ilmat ovat olleet sateen ja kuran myötä hieman luotaantyöntäviä. Olemmekin majailleet isoimman osan vuorokausista sisätiloissa ja silloin kun emme, täyttyvät talon molemmat eteiset pian kuravaatteista ja mutaisista kumisaappaista. Sateella kuuluu hyppiä kuralätäköissä, joten mitä minä olen siihen enempää neuvoja antamaan. Pipsa possun isän sanoin: Kura karaisee! Lätäköt kuuluvat lapsuuteen, näin se vaan on. Hyödynnän aikani sisällä järjestelemällä keräämiäni kankaita sopiviin pinoihin. Kuistilla odottaa seitsemän jätesäkillistä kierrätysvaatetta pääsyä leikkuupöydälle. Lisäksi saan ajan kulumaan lennokkaasti kotihommien parissa, jotka eivät tunnu loppuvan koskaan. En edes pyri enää siihen, että kaikki hommat muka olisivat päivän lopuksi tehty. Ehtiihän niitä tehdä huomennakin.

Talven tulo vie elämästäni tietyn kiireyden ja tekemisen pakon tunteen. Kesällä poden joskus huonoa omatuntoa siitä, etten oikein jaksa kierrellä kesätapahtumia siellä täällä. Nautin vain olostani paikoillaan ja uudesta isosta pihastamme, jonka kimppuun pääsemme taas puolen vuoden kuluttua.

Tuottaako kaamos sinulle kyllästymisestä harmaita hiuksia vai onko talven tulo pikemminkin rauhoittavaa?


torstai 16. marraskuuta 2017

Mekko kierrätyspaidoista

TILKKUMEKKO


Rapunzel-mekko: 98% kierrätettyä materiaalia (ompelulanka on uusi)

Olen viimeaikoina laittanut ompeluhuonetta järjestykseen. Availlut pusseja ja penkonut pahvilaatikoihin pakattuja kankaita. Kävin läpi keräämiäni kierrätysvaatteita sillä silmällä, että tekisin niistä jotain uutta ja käyttökelpoista. Otin työn alle värikkäitä trikoopaitoja ja sain idean sovittaa aiemmin piirtämäni mekon kaavan niihin. Pilkoin vaatteet sopiviksi palasiksi sekä sovittelin niitä yhteen mustan villaneuloksen kanssa. Kaksi mekkoa on nyt valmiina.




Burn out -mekko: 60% kierrätettyä materiaalia 40% villaneulosta

Lapset ovat ihmisistä kaikkein avoimempia ja kertovat yleensä hyvinkin suoraan, mitä mieltä mistäkin asiasta ovat. Oli suuri kunnia saada kehuja juuri koulunsa aloittaneelta tyttäreltäni, kuinka hienoja mekkoja olen tehnyt. Lastenvaatteet ovat kiinnostaneet minua pakon lisäksi ihan muutenkin. Olen mietiskellyt viime vuosina paljon, miten vaatteisiin saisi yhdistettyä sekä mukavuuden, leikkisyyden että tyylikkyyden.

Tilkkumekko sisältää hyvin tärkeitä aatteita. Siinä yhdistyy kierrätysmateriaalien hyödyntäminen sekä luonnonmateriaalit. Yhteen mekkoon kuluu noin neljä kierrätyspaitaa, riippuen niiden koosta. Vaatteista käytän vain kaikista hyväkuntoisimmat osat ja blokkaan hankkimistani vaatesatseista ulos selvästi keinokuituiset vaatteet. Kierrätetty materiaali on harvemmin uuden sileää, joten uusiovaatteissa tulee näkymään niiden historiaa jossain määrin. Käytän vain käyttäkelpoista materiaalia, joten huonokuntoisimmat eteen tulleet vaatteet päätyvät oitis tiskiräteiksi tai muuhun kierrätykseen.

Leikkelin palasia noin kymmeneen mekkoon valmiiksi. Aikomuksenani on ommella mekkoja myyntiä ajatellen. Kunhan saan yritykseen liittyvän paperisodan selätettyä, tarkoitukseni on avata jonkinnäköinen nettikauppa suunnittelemilleni vaatteille. Myyntiin on tulossa myös Santun upeita puutöitä. Asiasta varmasti lisää myöhemmin!

Mitä tykkäät tilkkumekosta?

tiistai 14. marraskuuta 2017

Pikku-tontut jo siellä kuiskivat...



Alkava talvi on tuonut iloksemme kuraa ja vesilätäköitä, mutta myös yhä enemmän lisääntyvää punaista väriä. Nimittäin joulun odotus on alkanut. Kauppojen hyllyt ovat enenevissä määrin saaneet tonttuisaa ehostusta pintaan ja postilaatikosta löytyy kerran viikossa uusi lelukuvasto. Lasten rakastamat sivut ovat saapuneet jälleen hyppysiimme, joten joulun riemu on kirjaimellisesti julistettu alkaneeksi. Meidän kotiimme tupsahtaneet lehtiset ovat jo tapansa mukaan täynnä ympyröityjä leluja sekä joululahjalistan tynkää on väsätty jos jonkinmoista. Lahjaksi on haluttava jotain, vaikka ei oikein tietäisikään mitä.

Jouluna tulee lahjoja ja sillä selvä, pikku-tontut kuiskivat.

Meidän perheen lapset ovat onneksi aika vaatimatonta sakkia. Vaikka he silmät kiiluen selailevatkin lelulehtiä ja hykertelevät ajatellessaan uusia leluja huoneeseensa, eivät he tunnu oikeasti lisäyksiä hyllyynsä kaipaavan. Toki uusi tavara on aina kiinnostava, mutta he taitavat jo tietää, kuinka pienen hetken. Lapset kaipaavat lähinnä käyntikertoja uimahalliin, yllätysreissua pikaruokaravintolaan taikka pikakäyntiä ärrän jäätelötiskillä. Toimintaa, miksi sitä ei tuputeta perheille joulusin sen sijaan, että paras lahja olisi aina uusi tavara? Liput uimahalliin olisi hyvä ekoteko, sillä pelkästään pakkaamiseenkin kuluu huomattavasti vähemmän aikaa, vaivaa ja roskaa. Toki lahjapaketti on kaunis, värikäs ja yllätyksellinen. Silti, mietin vaan.

Jotta joulu ei muodostuisi täydeksi kulutusjuhlaksi, on käytettävä lahjojen hankinnassa hieman luovuutta. Kuinka toteuttaisin mahdollisimman roskattoman joulun, antamalla silti lapsille heidän ansaitsemansa ilon uusista leikeistä? Kuvittelen ostavani jokaiselle lapselle yhden tai kaksi lelua, jotka ovat kestävää laatua. Täten ne pystyy helposti kierrättämään eteenpäin, kun ne jäävät tässä kodissa tarpeettomiksi. Lisäksi ajattelen lapsille jotain kivaa toimintaa, vaikka liput johonkin aktiviteettiin. Eihän niiden välttämättä tarvitse olla niin sanottuja oikeita lippuja, vaan yhtä hyvin voisin keksiä itse lippujen juonen. Minulla on jemmassa kasa valokuvia lasten vauvavuosista alkaen, jotka meinasin koota albumeiksi. Jos ne ehtivät valmiiksi ennen joulua, saavat isommat muksut lahjaksi pienet kokoelmat elämänsä ensivuosista.

Millä taktiikalla sinä ostat joululahjoja ja ostatko paljon vai harkitusti? Teetkö mahdollisesti itse?

Kirjoitin aiheesta myös viime vuonna. Artikkeli löytyy tästä: Miinus viistoista prossaa

tiistai 7. marraskuuta 2017

Eka kerta avannossa ja 96 kukkosta

Hyvää iltapäivää täältä kuralätäköiden keskeltä. Viikko on alkanut työn touhussa, sillä valmistin äidilleni kaavoituksellisena kokeena kaksi jakkua joustavasta kankaasta. Ne onnistuivat hyvin ja työhuonekin näyttää siltä, että jotain on saatu aikaan. Ompeluhommat sujuvat jouhevasti, mutta vielä pitäisi perehtyä oikeisiin työ/istuma-asentoihin. Niska- ja hartianseutu ovat aina ihan jumissa muutaman tunnin ompelemisen saatteeksi. Tämä ei tietenkään ole suotavaa, sillä meinasin tehdä ompelemisesta itselleni ammatin.

Jakkuja erilaisilla päänteillä

Sunnuntaina aloitimme Santun kanssa avantouinnin. Vaikka avanto itsessään onkin vielä edessäolevien pakkasten päässä, oli vesi silti kylmää. Sanoisin, että yhden asteen paikkeilla. Uintipaikkaan meiltä on matkaa noin 15 minuuttia, joten saunomaan pääsemme sukkelasti. Vierustovereita, jotka kehuivat selvästi rentoutuvansa kyseisestä aktiviteetista, riitti koko lauderivin täydeltä. Me olimme poppoon nuorimmat, eli saimme kuunnella elettyä elämää vuosikymmenten takaa. Vanhempi väki tuntui olevan erittäin mukavia ja ottivat meidät noviisit vastaan avosylein (noin niinkuin kuvainnollisesti). Kylmä, henkeä salpaava vesi yhdistettynä papparaisten heittämiin, jokseenkin melko äkäisiinkin löylyihin, antoivat virkistävän ja höyhenen kevyen olon. Seuraava uinti on kahden viikon päässä. Nyt on jotain, mitä odotella hyvillä mielin.

Iso kiitos lapsia vahtineille perheenjäsenille, jotka mahdollistavat meille korvaamatonta omaa aikaa!


Viikonlopun pakkasimme muistolokeroon muutenkin hyvillä fiiliksillä. Perjantaista lauantaihin meillä oli pieniä yövieraita. Talo täyttyi ilmapalloista ja niiden puhkeamisesta, naurusta, itkusta ja ilosta. Kaiken kaikkiaan meiningistä hehkui hyvä ystävyys, jonka toisensa vauvasta asti tunteneet lapset keskenään jakoivat. Heillä oli niin hauskaa, että oli ilo seurata heidän keskinäistä dynamiikkaansa. Neljä touhukasta ja yksi pikkuinen touhutäti saivat vanhemmissa aikaan lievän uupumuksen, mutta mitäpä sitä ei kestäisi palleroisten vuoksi, vai mitä.



Suoritin muuten lauantaina pienoisen haasteen, kun valmistin Santun perheen bravuureita, kukkosia. Kukkoset ovat varioituja versioita riisipiirakoista ja ne ovat peräisin Pohjois-Karjalasta. Tulikaste sukuunpääsyyn sujui ilmeisesti hyvin, sillä makoisat 96 kukkosta syötiin porukalla parissa päivässä. Yleensä pyöreisiin taikinapohjiin tuli pieni muutos, kun keksin ottaa käyttöön sydämen muotoisen piparimuotin.

Kukkosten pohjia tulossa

Onko teidän suvullanne jokin perinneherkku taikka ruoka, jonka lähes kaikki perheenjäsenet tietävät? Meillä Varsinais-Suomessa on varmaankin rättänä eli mustikkakukko.

Myöhäissyksyistä viikon alkua!

perjantai 3. marraskuuta 2017

Eettinen valinta: ravinto

Viime viikolla aloittamani postaussarja, Eettinen valinta, saa nyt jatkoa teemalla: ravinto.  Ensin täytyy kuitenkin kiittää teitä lukijoita kommentoinnista, sillä saimme oikein hyvän keskustelun aikaiseksi eettisempää pukeutumista koskien. Heititte ilmoille hyviä pointteja vastuullisempaan pukeutumiseen. Kiitos siitä.

Tässä vielä linkki kyseiseen artikkeliin: Eettinen valinta: vaatteet

 Kuinka syödä eettisesti prosessoidun ruokamaailman pyörittäessä rattaitaan? Voiko eettinen ravitsemus toteutua nykymaalimassa? Onko niin sanottua puhdasta ruokaa oikeasti saatavilla? Onnistuuko lähiruokaan siirtyminen helposti?


Ravitsemusasiat ovat pyörineet ajatuksissamme hyvin paljon lähivuosina. On ollut mietittävä, mikä määrä ruokaa riittää viisihenkiselle perheelle ja miten toteuttaisimme mahdollisimman terveellisen ruokavalion käyttämällä siihen vain tietyn summan rahaa. Ostoskassien sisällöistä eli ruokakaupasta valituista tuotteista herää usein kysymyksiä ja ihmetystä, kun perehtyy tuotteen todelliseen sisältöön. Terveelliseltä näyttävä paketti ei välttämättä ole sitä parasta, minkä mielikuvan se saattoi kaupassa herättää. Myös elintarvikkeiden mukana tuleva pakkausmateriaali pistää miettimään ostosten järkevyyttä. Ostaessani ruokaa, ostan myös silkkaa roskaa. Tämä tuntuu tapahtuvan väkisinkin.

Ruuasta tulevan jätteen määrä on mieletöntä. Ruoakkaupasta on hyvin vaikeaa ostaa monipuolisen ravitsemuksen kattava elintarvikemäärä ilman roskaamista. Tämän vuoksi yritänkin suosia pakkauksia, joita on helpompi kierrättää kuin esimerkiksi kovia muovipaketteja. Kokeilimme kerran elää viikon täysin ilman muovia, mutta harmiksemme huomasimme heti astuneemme ansaan. Suurin osa elintarvikkeista on pakattu muoviin. Hedelmiäkään ei kassan läpi vedetä ilman muovista tarraa. Harmi.

Muovin välttäminen voi olla vaikeaa, mutta biojätteen pystyy useimmiten joko kotioloissa taikka taloyhtiön toimesta kuljettamaan niille tarkoitettuihin komposteihin. Meidän perheessä suurin osa jokapäiväisestä jätteestä on juurikin kompostoituvaa ruuan ylijäämää. Muille jätteille tarkoitettu roska-astia tulee täyteen kuukaudessa. Se sisältää kaikki arkisen kotitalouden pyörittämisestä koituneen jätteen määrän.


Ihanteellista olisi kasvattaa tarvitsemansa ruuat itse. Tietää tarkalleen, että kasvit ovat kasvaneet luonnonmukaisessa ympäristössä, ilman teennäisiä kasvuaineksia. Tietäen, että lautaselle tulevaa lihaa kantanutta eläintä on kohdeltu hyvin ja tarjottu sille inhimilliset elinolosuhteet. Tämä on asia, johon haluamme elämässämme pyrkiä, mutta olosuhteisiin nähden se on vielä aika kaukainen ajatus. Kasvatustilan tekeminen vie paljon aikaa sekä rahaa ja ensimmäiset vuodet menevät muutenkin kasvatustoimintaa harjoitellessa. 

Tavoitteena on kuitenkin saada edes yksi kokonainen elintarvikelaji vuodessa omasta takaa, mikä on ensi vuonna sipulit. 

Vihannestiskit, joiden valikoimilla olisi varaa kasvaa vielä monipuolisemmiksi, ovat koostettu ajatuksella hyvin kaupallisesti. Kaikki vihannekset yrittävät jäljitellä toinen toisiaan identtisyyttä tavoitellen. Kasvien identtisyys on ehkä houkuttelevaa, muttei todellista. Aloittelevan kasvimaan tallaajana ymmärsin heti, että jokainen tomaatti ei mahdu samankokoiseen peltipurkkiin ja ole pyöreä kuin Petterin nenä.


Elintarvikkeita ostaessa voisi suosia mahdollisuuksien mukaan luomua ja lähiruokaa. Eko-merkittyjä tuoteita löytyy pienistäkin ruokakaupoista jo hyvin, mutta valitettavasti ja myöskin ymmärrettävästi ne ovat aika paljon kalliimpia kuin niin sanotut tavalliset tuotteet. Pienen budjetin ostoslistat eivät välttämättä taivu tähän kuin osittain. Tiedän myöskin sen, että kaikki luomu ei olekaan niin luomua kuin on paketin etupuolella luvattu. Tutustumalla jokaiseen tuotteeseen erikseen voi saada selville tuotteen todellisen luomu-asteen, mutta tutkimustyö voi viedä rutkasti aikaa ja joskus tutkimusmatka ei edes vie ihan perille asti. Siksikin parasta luomua voisi olla ostaa elintarvikkeita suoraan niitä kasvattavilta tiloilta sekä jos on mahdollista, niin kasvattaa niitä itse.

Yritämme suosia lähiseudun tuottajilta tulevia elintarvikkeita sekä elää ikään kuin sesonituotteiden sykleissä. Kotimaisten tuotteiden suosiminen tuo ison hyödyn ympäristömme kannalta, sillä silloin tuote ei ole kulkenut tuhansia kilometrejä eri kukuneuvoilla perille asti.

Puhtaampaan ja ekologisesti tuotettuun ruokaan siirtyminen on mahdollista, mutta pieni askel kerrallaan. Minkälaisia ajatuksia sinulle heräsi asiasta?

tiistai 31. lokakuuta 2017

Keittiön lankkupöytä



Syksyn muuttaessa ilmat kylmemmiksi ja usein vetisiksi, tulee hengailtua sisätiloissa aika paljon. Talven tulo ennustaa joka vuosi kämppään suursiivousta, joka tällä kertaa tarkoitti meille enemmän kuin pelkkää imurointia ja pölyjen pyyhkimistä. Nimittäin meille tuli vanhan, kiikkerän varapöydän tilalle uusi keittiönpöytä. Näin ollen huonekalujen järjestys meni uusiksi.

Olen vanhan sanonnan kanssa samaa mieltä, että keittiö on kodin sydän. Toki on makuuhuone ja hetkittäin jopa vessakin, mutta köökissä taidan silti viettää suurimman osan hereilläoloajastani. Siksi yritän pitää huolta, että kotimme sydän on suurinpiirtein siisti ja ennen kaikkea toimiva. Tupakeittiössä hoituu niin monenlaiset arkiset työt, että huonolle järjestykselle ei tosiaan olisi sijaa.

Kaksi ja puoli metriä pitkä keittiönpöytä pitää huolen siitä, että mahdumme kaikki samaan aikaan tupaan omia hommia työstämään.


Santtu teki pöydän jälleen kerran kierrätetystä puumateriaalista. Pöytälevyksi päätyi vanhoja lattialankkuja, joten pöytä on erittäin tukeva ja painava. Enää ei pieni töytäisy läikyttele meidän kahvikuppien sisältöä yli äyräiden.

Päätimme jo aikoja sitten, että joskus meille tulee suuri ruokapöytä, jotta olisi tilaa kattauksille, mutta myös kaikelle harrastetoiminnalle. Lapsille on tilaa piirrellä ja tehdä läksyjä. Minä pystyn kokoamaan tuhannen palan palapelejä ilman, että se olisi syömisen tiellä. Vihdoinkin mahdumme koko perhe ruokapöydän äärelle, eikä kenenkään tarvitse syödä ateriaansa erikseen tai sohvalla istuen.

Ajan patinoima puumateriaali on kaunista. Historian havinan pystyy aistimaan, kun katselee pöydän eläväistä, sileäksi hiottua pintaa. Valitsimme monien vaihtoehtojen joukosta jämäkän pöytälevyn kaveriksi pukkijalat. Luulen, että tämä tuo meidän kotiin hieman vanhaa maalaisromantiikkaa. Modernilla twistillä kuitekin.


lauantai 28. lokakuuta 2017

Patja, jonka päällä on mukava lötköttää




Makoilen sängyllä lauantaina puolen päivän aikaan näpytellen lukemaasi tekstiä blogiin. Pienin lapsi häärää vieressä osoitellen kuvaansa tietokoneella ja hokemalla omaa nimeään: "Mijjaa, Mijjaa.." Olen keskittynyt työn alla olevaan kirjoitukseen, mutta osan siitä pääsen jakamaan tyttäreni Lego-linnojen ihailuun. Tässä vaiheessa pallero on siirtynyt selkäni päälle. Siellä on niin hiljaista, että hieman jo epäilyttää, mitä pienellä ihmisellä on mielessään. Hiljaisuus kun on välillä omapäisen touhuilun merkki. Olen huomannut kahdeksan vanhemmuusvuoden aikana, että juuri silloin, kun voisin uppoutua täydellisesti johonkin tekemiseen, minua tarvitaan enemmän muualla. Tällä hetkellä olen kai tyttärelleni patja, jonka päällä on mukava lötkötellä sekä kiipeillä. Antaudun itsekin leikkiin.

Suunnittelimme koko perjantai-illan, kuinka lähtisimme heti aamupalan jälkimainingeissa koko poppoolla ulos ja rakentaisimme lumilinnan saatavilla olevasta lumesta. Yllättäin juuri tänään sää onkin muuttunut vesisateiden täyttämäksi, joten arvatenkin suunnitelmamme menivät kauttaaltaan mönkään. Päätimme kuitenkin pukea ylle lämmintä, suojata ne sadevaatteilla ja lompsia ulos vetisestä säästä välittämättä. Saimme aikaiseksi kymmeniä lumipalloja, punaiseksi palelevia sormia sekä rännästä tippuvia kuravaatteita. Pieni hapensaantituokio oli toki virkistävä.




Keittiönpöydän äärellä käynnistyi kuin huomaamatta askartelupaja. Tuossa tuokiossa lapset olivat koonneet pöydän täyteen piirrustusvälineitä ja alkaneet touhuilla niiden parissa keskittyneinä. En ole varma, mitä he luovuuden vimmoissaan tekevät, mutta ohimennen kuulin jotain omien pelien suunnittelemisesta.

Tein jengille kermalla höystettyä pastaa porkkanakastikkeella. Yllättävästi kaikille tuntui ruoka maistuvan, vaikka tietysti nyt j o t a i n valittamisen varaa aina löytyy. Tällä kertaa muutama meetwurstin palanen meinasi saada aikaan yökkökohtauksen. Enhän minä ymmärtänyt, etteivät prinsessat kelpuuta ihan kaikkea ruuakseen. Asiasta päästiin tosin nopeasti yli ja lautaset palautuivat tyhjinä tiskipöydälle. Hieman patistamista ja tsemppausta, niin ruoka kuin ruoka lopulta maistuu.

Lupasin juuri tehdä mielettömän tuloksen Jatsi-pelissä Santtua vastaan. Kyseistä ajanvietettä harrastamme nykyisin todella paljon. Sanoisin, että parikymmentä peliä päivässä. Harjaantumista ei ole pelitavassa tapahtunut ollenkaan. Tuntuu välillä, että tulokset menevät vaan huonommaksi. Pieni- ja isosuora tuottavat erityisesti päänvaivaa ja niiden tilalle tuleekin usein pelkkiä viivoja. Noppien heitteleminen on tällä hetkellä lemppari ajanvietettä kotona, korttipelien lisäksi. Jes, satuin tässä välissä heittämään ensimmäisellä heitolla kolmos-jatsin!

Mukavaa viikonlopun jatkoa meille kaikille. Mikä on teidän lempi ajanvietteenne kotopuolessa? 
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint