Sivut

torstai 17. elokuuta 2017

Taaperohuppari ja paikkalegginsit




Yksi kaunis iltapäivä kipitin viileitä betoniportaita pitkin alakertaan. Saavuin repaleisen aulan, yhdistetyn kodinhoitohuoneen sekä suihkun poikki työhuoneen ovelle. Astuin sisään vasta lämmitettyyn työhuoneeseeni ja painoin polkimet pohjaan. Oli mahtavaa päästä ompelemaan kauan sitten keskeneräiseksi jääneitä töitä valmiiksi.

Kolmessa tunnissa sain valmiiksi hienon taaperohupparin sekä siihen mätsäävät legginsit. Tein vaatteet samoilla kaavoilla kuin aikaisemmin valmistamani pienet merinovillavaatteet. Tapanani on piirtää käyttämäni kaavat itse ja niin tein tässäkin tapauksessa. Suunnittelin näiden vaatteiden mallin Milla-tyttömme ollessa noin 8 kuukautta vanha. Hän on nyt puolitoista vuotias ja edelleen vaatteet ovat hänelle kutakuinkin sopivia. Housuissa alkaa tila käydä jo vähiin, mutta huppari toimii edelleen. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että hupparia voisi käyttää vielä kaksivuotias. Näin näkymin tavoitteeni käy toteen. Olen onnistunut kaavoittamaan pitkäikäisen lastenvaatteen. Sitä ominaisuutta arvostan suuresti, sillä vaatteet ovat yleensä melko hintavia. Kasvavalle pikkulapselle löytyy harvoin päällepantavaa, joita pystyy käyttämään enemmän kuin puoli vuotta.

Materiaali: 100% Merinovilla ja luomu puuvillatrikoo

Näiden kahden "jämäpalan" yhdistelmä toimii paremmin kuin ajattelin. Lopputulos on aika veikeä. Itselleni tulee yhdistelmästä auttamatta mieleen minttu-lakritsi jäätelö.

Mainasin tehdä samoilla kaavoilla vielä useita uniikkeja yhdistelmiä. Haalin jatkuvasti kierrätyskeskuksista hyväkuntoista materiaalia, joita odottaa alakerrassa sopiva pino työstettäväksi. Teen vaatteita myyntiin asti, kun ne täyttävät mahdollisimman hyvin tarkat laatukriteerini. ; )


tiistai 15. elokuuta 2017

Muistikuvia

LAPSOSET KIIPEILEVÄT PIHAMME PÄHKINÄPUUSSA

Minulle blogisisällön tuottamisessa on ehdottoman tärkeänä seikkana valokuvat. Kuvia on aina mukavaa katsella ja sen myötä kehittyä itse valokuvaajana. Niiden kautta on helppo välittää sanattomia viestejä tunnelmasta ja näyttää konkreettisesti sitä, mistä kirjoitan. Itselleni kuvat tekevät toimivaa yhteistyötä muistin kanssa. "Muistikuvat" antavat ideoita tekstisisällön tuottamiseen, mutta samalla palauttavat mieleeni, mitä kaikkea on lähiaikoina tullut tehtyä. Joskus on niitä päiviä, kun aika vain kiitää ja minä olen vieläkin tässä...

HORTOILUMATKALLA PIKKUMETSÄSSÄ


Kuvailen tällä hetkellä kotioloissa aika vähän. Liekö syy keskeneräisissä pikkuremonteissa tai paikoittain puuttuvissa lattialistoissa. Ehkäpä sekin, että nämä tilat alkavat käydä omalle silmälle jo niin tutuiksi, etten välttämättä edes ymmärrä katsella sitä valokuvauksellisesti. Rakastan kuvailla sisustuksia, mutta silloin se muuttuu painajaismaiseksi, kun jokin siinä ei täsmää. Värit, huonekalut tai joku muu. Repsottavat seinien vanhat tapetit ovat taas jollain ihmeen tapaa aika kauniita. Oikeastaan koko idea meidän kodin rakentamisessa on se, että raakileesta tulee pienin askelin omannäköinen. Siinä on minulle aihetta tarttua toimeen ja alkaa pieni kuvauskierros täällä seinien sisäpuolella.

Olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi kodissa kuvaamisesta! Tykkäätkö kuvailla kotiasi ja minkälaisella rajauksella kuvia kameraan päätyy? Kuvaatko keskeneräistä vaiko vain valmista?

PIHALTA LÖYTYI YLLÄTTÄIN PEHMEÄÄ HIEKKAA! OLIMME JUURI MIETTINEET HIEKKALAATIKON TEKEMISTÄ, JOTEN TULI LOTTOVOITTONA TÄMÄ LAPION ISKU MAAHAN.

Luonto tarjoaa aivan verrattomia valokuvauskohteita, pieniä ja suuria. Maisemat ovat kohdillaan ja ihmisten kuviin saa hienoa luonnon rekvisiittaa. Ulkona kuvaaminen on kiitollista. Sisällä kuvatessa jostain syystä minua häiritsee taustalla olevat pikkukamat. Vispilät, paperilaput sekä lippalakit siellä täällä. Emme omista vielä tarpeeksi kaappitilaa, joten kaikki oleellinen lojuu aina näkyvillä.
Kesä on taas mitä mainiointa aikaa kuvailla muuttuvaa maisemaa. Kuukausittain vaihtuvat kukkien värit. Syksyä kohti puusta putoilevat lehdet. Sadonkorjuu (joka tarkoittaa meillä tänä vuonna metsän antimia) sekä kehittyvä puutarha. Puutarhahommat ovat muutenkin olennainen osa elämäämme, blogiamme sekä omavaisuutta kohti kulkevalle ihmiselle. Siksi niiden parissa heiluu niin viikate, sakset kuin kamerakin.

KYMMENESTÄ BASILIKAPUSKASTA TULI MUUTAMA LEHTINEN MAUSTETTA. SEURAAVAKSI  KERÄÄMME SIEMENET TALTEEN ENSI VUODELLE.

Tässä keskeneräisyydessä tulee aika usein huokailtua, kuinka pitäisi tehdä miljoona asiaa samaan aikaan. Joskus tuntuu, ettei mikään edisty. Ettemme ole saaneet aikaan mitään konkreettista. Kunnes lataan kamerasta kuvat tietokoneelle ja huomaan, että olemme tehneet vaikka ja mitä.

Valokuvaus kannattaa aina!

Maanantaina Santtu ja vaari työstivät pitkään pihatiehen ajan saatossa syntyneet kuopat tasaisiksi. He hakkasivat jokaisen kuopan ensin lapiolla ja täyttivät ne lopuksi juuri pihaltamme löytyneellä hiekalla. Kuulimme myös ilouutisia sähköfirmalta. He soittivat kertoakseen, että huonokuntoinen sähkökaapeli vaihtuu maakaapeliksi. Aivan mahtavaa, sillä tätä olemme salaa toivoneet muutosta asti. Kyllä maakaapelointi kuulostaa varmemmalta ratkaisulta kuin tuo pellon poikki riippuva rimpula.

Olimme tässä aikomuksissa hankkia pihallemme jonkinnäköisen hiekkalaatikon. Sitten löysimmekin sellaisen vahingossa, kun lapio upposi maahan navetan edustalla. Nykyään on siis pikkulapioillekin käyttöä. Siitä on pieni videokin alla.




keskiviikko 9. elokuuta 2017

Satoa pukkaa




Kesässä on ollut kyllä ihan parasta touhuta oman puutarhanraakileen parissa. Tämä on elämässäni ensimmäinen kesä tätä lajia, josta nautin kyllä täydellä latauksella. Olen oppinut kasvattamisesta jo nyt sen verran, että voin ensi vuonna jo hieman hifistellä taitojani. Kesän vietto on kaikin puolin kulminoitunut kodin kunnossapitoon, lasten ehdoilla elelemiseen sekä muutamiin kauniisiin kesäpäiviin ystävien kanssa. Meidänkin puutarhassamme on keväästä asti järjestetty pienimuotoisia juhlia sekä lettukestejä lapsille. Oleskeltu pikku hiljaa (despacito) rakentuvien kasvilavojen äärellä fiilistelemässä tätä hetkeä, meille vielä uudessa ympäristössä.

Myös ensi vuonna taimikasvatamme huolellisesti eri satoa tuottavia hyötykasveja. Teemme jo talvella ajatuskartan siitä, mitä kasvatamme, kuinka paljon ja mihin kasvimaahan kasvatukst sijoitamme. Valmistamme lisäksi taimikasvatukseen tarkoitetun, erillisen rakennelman kotiimme. Ikkunalaudatkin pääsevät kevääksi kasvien käyttöön, viime kevään tapaan. Ennen syksyä tavoitteenamme on saada valmiiksi vielä useita erikokoisia kasvilavoja, sekä saatettua loppuun kunnollinen perunamaa. Syksyllä laitamme yhden penkillisen täyteen valkosipulia. Siihenpä ne kasvatuspuuhat taitavat tänä vuonna loppua.

Kasvihuoneen rakentaminen jää tuleville vuosille. Toisin kun saatoimme jo olettaa, tomaatit ja chilit alkavat tuottaa avomaalla satoa! Olemme bonganneet jo monta vihreää sekä joka päivä pullistuvaa tomaattia. Chiliä pukkaa myös hyvää tahtia ja yksi punainenkin yksilö puskasta jo löytyi. Puhumattakkaan herneistä... meillä kasvaa sitä noin metri kertaa metri alueella avomaalla. Tähän mennessä lapset ovat keränneet reippaasti yli sata pulleaa hernettä ja lisää on kasvamassa koko ajan. Herneet ovat ensimmäinen konkreettinen asia, jolloin lapset kokivat kasvin kasvattamisen riemun. Niiden kastelemisesta sekä hoitamisesta voi ihan oikeasti saada suuhunpantavaa!

Toivon loppukesään vielä monta aurinkoisen lämmintä päivää! Ja sinunkin päivääsi aurinkoa!



Ja vielä, palatakseni jo monelle tuttuun ruohonleikkuriepisodiin, nyt meillä on vihdoinkin kahdestä rämästä koottu yksi ruohonleikkuri. Tästä suuri kiitos vaarin vankkumattomalle remonttitaidolle! Olet todellinen teräsmies. Eiköhän tästä seuraavaksi lähdetä taltuttamaan tuota rehottavaa apilaviidakkoa. : )

perjantai 4. elokuuta 2017

Remontoidaan rahattomina



Jos pikaisesti ynnää rahattomuuden ja remonttikäpäliä kaipaavan vanhan talon, on tulos aika kaoottinen. Ajatus tuntuu mahdottomalta. Jos yhtälöön lisää ripauksen sopeutumista ja kauaskantoista positiivisuutta, täydentää sen luovalla kiireettömyyden tunteella, lopputulos onkin mahdollinen.

Se on meidän elämää.

Tilanteemme on käytännössä lähellä nollaa, mutta vain, jos numeroita lasketaan. Remontin saralla etenemme hitaasti, sillä könttäsummaa ei ole olemassa. Teemme sitä, mitä sillä hetkellä on mahdollista. Yritämme hyödyntää kaikkea olemassa olevaa, pitkällä väliajallakin kerättyä materiaalia. Vältämme panikointia, sillä kyllä meidän perhe sopeutuu muutamaksi vuodeksi pienempäänkin asuintilaan.

Remonttihan maksaa yleisesti ottaen älyttömästi. Aikaa ja rahaa. On ekovillat, puumateriaali, pinnoitteet ja välineet. Koneet, ammattimiehet ja talkooapu. Kertaheitolla meillä ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta saattaa esimerkiksi yläkerran tiloja kerralla kuntoon. Eikä myöskään tarvetta. Tottakai ajoittain ärsyttää, sillä valmiin lopputuloksen näkeminen ja tilan avartuminen kutkuttavat mieltä. Toisaalta on ihanaa ajatella, että aikaa talon peruskorjaamiselle on elämän verran. Tavallaan voisi tekemisestä tykkäävälle olla tylsääkin asua jo valmiiksi remontoidussa talossa. Keskeneräistä, mutta asumiskelpoista tilaa haimme ja sen onneksi myös saimme.

Hitaasti etenemisessä on ainakin se hyöty, että rakennussuunnitelmat tulevat harkituksi useamman kerran ennen toteuttamista. Vielä tuntemattomaan taloon on myös hyvä tutustua ennen suurempia muutoksia.

Alkuun pääsemme rakentelussa hyvin, käyttämällä varastojen materiaalia ja tekemällä niistä kaiken mahdollisen. Meillä on vanhaan navettaan muodostuvassa puuvajassa erilaisia määriä puutavaraa. Esimerkiksi pino navetan vanhaa lattialankkua sekä kasa puulavoista purettua matskua. Välissä kerrytämme säästöjä mahdollisuuksien mukaan. Etenemme tällä hetkellä työn tarpeellisuuden mukaan Huomiomme kiinnittyy aika lailla käytännöllisiin asioihin. Yksi talvi on talossa vietetty, joten sen verran viisastuneina teemme ensi talvesta vielä paremman. Muutaman vuoden päästä saatamme yläkerran aulatilassa naureskella, kuinka mahdottoman nopeasti vuodet ovat menneet. Tuskimpa enää kunnolla muistamme, millaista olikaan asua kaikki viisi samassa kerroksessa. Olemassa tiiviisti, välillä kuin sillit suolassa. Miettimässä, kuinka elämä vielä etenee.

Yllättävästi se vaan aina kuljettaa!

tiistai 1. elokuuta 2017

Tikanheittoa ja ruusukylpyjä





Mustikkakausi on vihdoin tullut! Sitä on odotettu siitä lähtien, kun viimeinen marjapakaste avattiin viime joulun alla. Edellisenä vuonna kävimme hyvin hintsusti keräämässä marjoja, mikä kanssa harmillisesti näkyi marjojen liian aikaisena loppumisena. Nyt olisikin tarkoitus käydä ainakin paristi viikossa lähimetsissä. Mielessä vilkkuu useita kymmeniä litroja mustikkasaalista, mutta nähtäväksi jää, mikä määräksi lopulta muotoutuu.

Lomamme on (t a a s) mennyt yllättävän nopeasti. Vaikka lapset kaipailevat kesäreissujansa viettäviä kavereitaan, aika on silti kulkenut kotona leppoisasti. Parin viikon päästä kutsuvat erinäköiset oppivelvollisuudet osaa meistä, sekä omassakin mielessä siintää mukavia työjuttuja ompelemisen parissa. Olen haalinut jonkun verran kierrätyskeskuksista materiaalia suunnittelemiini vaatteisiin. En malta odottaa, että pääsen hypistelemään valmiita tuotoksia, sekä vilauttamaan niitä tänne blogiinkin. Inspiraatiota riittä ties mihin juuri nyt.






Kesämme kohokohtia ovat olleet perinteinen mökkireissu Mäntyharjulle, joka on vain niin äärettömän kaunis pikkukaupunki. Viime vuoden reissusta löytyykin blogista juttua nimellä: Mäntyharjulla vihreää kultaa. Ihmisiä siellä vilisee kuin muurahaisia keossa. Luonto on kaunista ja ympäristö pidetty erityisen siistinä. Neljän tunnin automatka taittui rattoisasti pelatessa lasten kanssa Laiva on lastattu -peliä. Suurin muutos edellisvuoden visiitille olikin varmaan vauvan kasvaminen taaperoksi. Tänäkin vuonna kävimme läpi kirpputorit, josta teimme muutaman hyvän löydön. Ostimme keittiöön aivan ihanan, ison räsymaton kympillä sekä samalla hinnalla kuusi vanhaa vaarin kaljapulloa. Suosittelen ehdottomasti käymään Mäntyharjulla, jos siellä päin tulee joskus liikuttua.

Kesää on Mamban laulun sanojenkin mukaan vielä jäljellä. Kaksi viikkoa aiomme nauttia kiireettömyydestä, kunnes koulutaksi kurvaa pihatien päätyyn. Saamme katsella syksyllä kiitollisina keittiön ikkunasta pihamaalle, joka on tämän kesän aikana hahmottunut kiinnostavaksi puutarhan aluksi. Vielä olisi tehtävänä muutaman kasvipenkin valmistaminen sekä loppujen roskien roudaaminen talven alta niille kuuluville paikoilleen.

Nauttikaamme loppukesän suomasta lämmöstä!

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kierrätys on tärkeää


LAMPPU SYTTYI... PÄIVÄN POHDINTA.

Ihmisillähän on tapana tärkeän ihmisen syntymäpäivän lähestyttyä kysyä itse sankarilta, mitä tämä toivoisi synttärilahjaksi. Vastaaja saattaa nöyränä uskoa tekevänsä kysyjälle palveluksen, vastaamalla: "en tarvitse mitään". Todellisuudessa vastaus saattaa vain hämmentää kysyjää, joka siitä huolimatta haluaa lahjan ostaa. Sankari saattoi juuri kiepauttaa kysyjän pienoiseen umppariin, sillä mitään tarvitsevalle on hyvin vaikeaa miettiä lahjaa. Juuri tässä tapauksessa on vaarana se, että sankari saa lahjaksi juuri sen, mitä vähiten tarvitsee.


SITTEN ASIAAN...

Olin varmaankin noin 10-vuotias, kun kaupunkiin avattiin ensimmäinen iso kirpputori. Niihin aikoihin perheeni vuokrasi Suurkirppikseltä pöydän. Muistan lapsen näkökulmasta, miten jännää oli keräillä huoneeni nurkista pikkutavaraa myyntiä varten. Oli jännää odotella, ostaako joku vanhoja tavaroitani. Ilokseni niitä meni kaupaksi ja se tuotti suurta iloa pienelle mielelle. Todennäköisesti silloin kirpputorit veivät sydämeni. Lähes kaksikymmentä vuotta sitten (häh, olenko jo niin vanha).

Meillä taitaa suurin osa kodin tavaroista olla hankittu toisen käden kautta. Vanhat huonekalut, joiden ajan tuomaa patinaa rakastan. Vankat työkalut, joiden yksinkertaisuus lisää käyttömukavuutta. Lasten lelut, joita saa helposti kierrätettyä ympäri ämpäri. Sekä suuri osa vaatteista, joita kierrätyskeskukset ovat p u l l o l l a a n. Poikkeuksen tekevät kodinkoneet, joiden takuut tuovat turvaa. Alusvaatteet ja kengät ostan aina uusina. Alusvaatteet ovat mielestäni henkilökohtaisia sekä kengät muotoutuvat jokaisen jalkaan eri tavoin. Kenkiä saa myös kivasti kierrätettyä kolmen lapsen taloudessa. Ainakin vielä, kun pikkuiset eivät ole ehtineet merkkitietoisiksi.

Vielä jokunen vuosi sitten haaveilin uusista kahvikupeista. Vanhat eivät olleet menneet vuosien käytössä miksikään, mutta jotenkin silmät yhtäkkisesti kyllästyivät niihin. Rahapulassa pääsin asiasta melko nopeasti yli, enkä koe asiaa enää samalta kantilta. Olen päätynyt tietoisesti ajattelemaan, ettei hyvää kannata hetken mielijohteesta korvata uudella hyvällä. Pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Pikkuinen rahapussi on vain yksi osasyy siihen.

Maailmassa on tavaraa niin paljon liikaa. Valtameret ovat pullollaan sitä itseään, poisheitettyä yleellisyyttä, jota ihmisten haviteltavaksi on luotu. Haluan omalta osaltani vaikuttaa asiaan, miettimällä tarkkaan, mitä minä oikeasti tarvitsen. Pienituloisena tämä on varmasti helpompaa, mutta toivon, ettei rahan mahti saa minusta tulevaisuudessakaan otetta. 

Olen pitänyt kymmeniä kertoja kirppispöytää eri puolella Saloa. Olen myynyt paljon, mutta kompensoimaan myyntiä, myös ostanut tilalle käyttökelpoista. Tähän kiertokulkuun sopii erinomaisesti lastenvaatteiden hankinta. Rikkimenneet sekä uudelleen myyntiin kelpaamattomat vaatteet leikkaan matonkuteiksi. Täten nekin saavat vielä uuden elämän. Uskon säästäneeni aivan mielettömiä summia rahaa sekä monien roskakuormallisien verran luontoa.

Sitä parempi hankinta on, mitä useampia käyttötarkoituksia sille pystyy löytämään.

Meidät löytää myös Facebookista nimellä Maalaisblogi!

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Apilasta teetä

MIEHET KERÄILEMÄSSÄ APILAA, KEITTIÖN IKKUNAN ALLA

TUORETTA APILAA

KUIVUESSAAN APILAT MUUTTUVAT SINERTÄVIKSI

JA TEEHEN HAUDUTETTUNA VIHERTÄVÄKSI

Eräänä iltana Santtu päätyi lueskelemaan juttua puna-apiloista, joita oltiin pohjoisemmassa suomessa keräilty kilotolkulla myyntitarkoituksiin. Pienen apiloihin perehtymisen jälkeen kesti suurin piirtein sekunti, kun mies oli jo ulkona kukintoja keräilemässä. Laitoimme apilankukat kuivumaan pahvilaatikossa jääkaapin päälle. Muutama viikko siitä haudutimme niistä ensimmäistä kertaa teetä.

Kukkia poimiessa pitää olla tarkkana, että kulhoon päätyy vain puna- taikka metsäapilaa. Jotkin apilalajikkeet ovat myrkyllisiä. Ylipäätänsä aina ennen poimintaa tulee perehtyä kyseiseen kasviin kunnolla, jotta voi välttyä parhaansa mukaan erehdyksiltä. Luonnossa kun on kasveja, niin monenlaisia.

Apilatee maistui oikein miellyttävältä. Hieman makealta sekä okein maukkaalta mausteelta teesekoituksissa. Tätä tullaan varmasti meillä juomaan koko talven läpi, sillä tavoitteenamme on kerätä kymmenen litran lasipurkki täyteen kuivattua apilaa. Apilat maistuvat tuoreenakin salaateissa, wokeissa sekä keitoissa.

Kukintojen poiminta paljastui oikein kivaksi puuhaksi myös lapsille. Apilaa kasvaa pihallamme runsaasti ja vielä melko helpoissa paikoissa. Jos kotityöt ovat muuten välillä vastenmielisiä, apilanpoiminta tuottaa hyvää tulosta tälle saralle!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Elämää pienellä budjetilla


Aamulla herään. Juon sumpit. Toivotan perheelle huomenet. Suunnittelen päivän kulkua. Teen pienen budjetin ostoslistoja. Mietin, pystyisinkö säästämään ja kuinka paljon. Ideoin. Punnitsen tarkkaan ostoksia. Valitsen sen, mistä on eniten hyötyä juuri nyt. Luovun muusta. Sopeudun siihen, että saan odotella remontin edistymistä. Menen ulos. Olen onnellinen. Joskus en. Pohdin paljon, kuinka elämästäni voisi tulla vielä parempaa. Mitä ilman voisin elää, mitä en. Valitsen hyvää ja riittävästi. Koitan hymyillä, vaikka tili tuli, tili meni. En halua antaa rahan vaikuttaa onnellisuuteeni paitsi hetken, silloin tällöin.

En kovin mielelläni liitä blogiimme rahaan liittyviä asioita. Ymmärrän kuitenkin, että ne asiat ovat kiinnostavia ja tuovat erittäin paljon avaavaa perspektiiviä kirjoituksiini, joissa kuvaan elämäntapaamme. Siksipä päätin hieman raapaista rahankäyttöfilosofiaa, jota elämässäni toteutan.

Tässä maailmassa syntyy helposti paineita suorittaa elämää jonkun määrittelemän kaavan mukaisesti. Päähän pinttyy jopa lapsesta saakka ajatuksia toimintatavoista, joiden mukaan pystyy saavuttamaan elämän perusasioita. Kodin ja hyvän perhe-elämän. Niihin kaikkiin liittyy raha. Pankkilaina, lastenvaatteet, auto ja jokaiselle oma huone talossa.

Me suunnittelimme muuttoa maalle tietäen, ettei meillä tule olemaan varaa laittaa koko kotia heti kondikseen. Elelimme valmiiksi jo melko vaatimatonta elämää, mutta kuitenkin helppoa. Aloimme jo vuosi ennen muuttoa tutkiskelemaan vaihtoehtoja ranskankermoille ja sipsipusseille. Luovia meille uusia tapoja tuottaa herkuttelevalle mielelle tyytyväisyyden tunteita. Satsaamatta siihen rahaa. Aloimme leipoa leipämme itse. Silloin meillä oli vielä sähköllä toimiva uuni. Keräilimme metsästä mustikat (liian vähän, kylläkin). Aloimme miettiä auton käytön vähentämistä. Kävellä ruokakauppaan ja ostaa sieltä vain tietty määrä, suunnitellusti.

Kuukausittainen rahamäärä on meidän perheellä 2000-2500 euron välillä. Sillä maksamme pakolliset asumiskustannukset, auton käytön, muut laskut, ruuat, lastenvaatteet ja yleishyödykkeet. 

Meillä ei ole paljoa rahaa, mutta se riittää meille nyt. Jopa joskus säästöön asti (jotka useimmiten loppukuusta menevät kädestä suuhun). Muutamasta huonommasta päivästä huolimatta koemme viettävämme melko rikasta elämää. Meillä on lähellä hyviä ihmisiä, lapsilla kavereita, loputon luonto, kypsyvät marja- sekä sienimetsät ja ruuaksikin saamme usein väsättyä melkoisia gourmet aterioita.

Emme ole köyhiä, vain rahattomia.

Suuremmat hankinnat hoitaisin mieluusti suoraan omasta pussista. Osamaksulla ostaminen harmittaa joskus. Olen kuitenkin kiitollinen siitäkin vaihtoehdosta, sillä kovinkaan montaa viikkoa en haluaisi pärjätä esimerkiksi ilman pyykinpesukonetta. Meistä on ihan fine tehdä hankintoja vähitellen. Silloin kun kaikkien perustarpeet ovat kunnossa, ei muulla ole niin kiire.

Varsinkin vanhan talon ja tilan asukkailla olisi hyvä olla säästötili, jossa olisi aina tietty summa rahaa, yllättäviä tilanteita varten.

Eläminen maatilalla onnistuu pienelläkin budjetilla. Onnistuminen riippuu aika lailla omasta tavasta suhtautua asiaan. Aina ei ole varaa ostaa heti rikkimenneen ruohonleikkurin tilalle toista. Siinäpä sitten tartutaan viikatteeseen ja aletaan laittamaan kolikkoa sivuun uuden varalle. Kaikki on hyvin, kunhan ei ota elämää liian vakavasti.

Nina

:)












tiistai 11. heinäkuuta 2017

Uunittoman naisen kakku


Leipominen on mahtavaa. Leivosten syöminen vielä mahtavampaa. Mutta miten käy leipomisen, jollei ole uunia?

Mainitsin aiemmin, että sähkölietemme sanoi sopimuksensa irti puolisen vuotta sitten. Yhä edelleen laitamme ruokaa vain puuhellan avustuksella. Viikko sitten teimme tilaa lisäksi mikroaaltouunille, josta on ollut korvaamaton apu pikaisen välipalan lämmittämisessä. Kesäisin talossa on suoraan sanottuna kuuma, jolloin on vähän kyseenalaista pitää liedessä jatkuvaa tulta päällä. Lieden polttaminen ei yllättäin vaikuta lämpötilan nousuun kamalasti, mutta mitä tulee leivinuuniin, asia olisi toisenlainen. Leivinuuniin emme koske ennen kylmien ilmojen tuloja.

Uunin puuttuminen vaikuttaa ensisijaisesti leipomisen skippaamiseen. Aina välillä tekisi mieli laittaa uunissa leipää, ehkä väsätä vaikka makaroonilaatikkoa. Helppoa ja hyvää. Useimmiten olemme kuitenkin saaneet tehtyä laatikkoruuista makoisia pannuversioita. Samalta maistuu makarooni-jauheliha-muna-maitoseos tekotavasta riippumatta. Jälkiruuat ovatkin pulmallisempia toteuttaa uunittomana. Vielä en ole kokeillut paistaa muffineja pannulla. Tai täytekakkupohjaa.

Onneksi paistaminen ei ole sidottuna kaikenlaiseen leipomiseen, kuten juustokakkuihin. Rakastuin niiden helppouteen jo vuosia sitten, tietämättömänä siitä, että tulevaisuudessa näistä resepteistä tulee synttäreiden pelastajia. Keksimurskaa ja voita pohjaksi. Omavalintaista täytettä kaikilla herkuilla päälle. Viimeiseksi mehusta ja soseesta kiille. Sitten kakku jääkaappiin hyytymään.

Tadaa! Niin se kohtalo johdattaa.

TÄYDELLISYYTTÄ TAVOITTELEMATTOMIA KAKKUJA VUOSIEN VARRELTA:






Voit seurailla blogiin liittyvää elämöintiä myös Facebookissa: Maalaisblogi

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Meidän perjantai




Onpas vaikeaa ajatella tänään, mitä tapahtuikaan eilen. Olisikohan kyseessä kesän taikka taaperoajan sulattamat aivot, vai tapahtuiko eilen sittenkään mitään muistamisen arvoista. Paras tapa muistin virkistämiseen on valokuvien katselu. Otan yleensä päivittäiseksi päämääräksi napata ainakin yksi kuva sen päivän punaisesta langasta. Varsinkin nyt säännöllisesti blogia kirjoittaessa havaitsen sen oikein tehokkaaksi tavaksi tuottaa kertomuksia useammalta päivältä. Kuvien kautta paljon monimuotoisemmin.

Perus perjantai alkaa aina aamukahvilla, mikä tänä aamuna oli aika tuhtia tavaraa. Melkein siirappinen makunautinto solahti kurkusta alas ja sai silmät aukenemaan kertaheitolla. Lomaillessa huomaan, että päivät, joista varsinkin aamut, kulkevat korostetun nopeasti eteenpäin. Se on varmaankin pitkään nukkumisen sekä kiireettömyyden tunteen tulos. Aamiaisen jälkeen kello lähenteli ihmeellisesti jo puolta päivää. Ei kun ulos nauttimaan lämmöstä, joka vihdoin saapui meitä sekä vettä huutavia kukkia hellimään.

Harrastimme jälleen eräänä päivänä kierrättämisen ihanaa kylttyyriä, kun vastaanotimme vaarin mökiltä vanhan metallirunkoisen keinun. Kiikku tuli todelliseen tarpeeseen, sillä mikään tähänastisista aktiviteettiyrityksistä ei ole toiminut niin hyvänä lapsenvahtina kuin keinu. Ei sillä kovia vauhteja saa, mutta lapset ovat ottaneet sen toiseksi kodikseen.




Pihalla haahuilemiseen kuuluu esimerkiksi sitä, että kyykistelemme milloin missäkin puskassa, tutkiskelemassa sekä nimeämässä erivärisiä kukkasia. Aina silloin tällöin tulee nypättyä kasvipenkeistä rehottavia rikkaruohoja, joita on muuten mahdotonta saada kuriin. Kukkapenkkien luokse tulisi pystyttää leiri, jotta siellä saisi pidettyä kasvuston siistissä kunnossa.

Santtu alkoi kuoria kaatamiensa puiden pienempiä runkoja tulevaisuudessa rakennettavaa aitaa varten. Emme ole saaneet vielä vainua, mihin aita tullaan pystyttämään, mutta on ainakin tolppia sitten valmiina. Minäkin yritän samalla puuhailla ulkohommien parissa, mutta kovasti huomiota tarvitseva taapero saa minut toisiin ajatuksiin. Päädyn aurinkotuoliin ottamaan rennosti. Taapero tulee tyytyväiseksi.

Illat ovat ehkäpä parasta aikaa landella. Rakastan kyllä paahtavaa aurinkoa, mutta työntouhulle ihoa hiostava kuumuus ei ole niin ihanteellista. Illan viiletessä ja lasten mennessä nukkumaan, palaamme yleensä hetkeksi vielä kaksin ulos, fiilistelemään mahtavaa luontoa ympärillämme. Jos aika antaa myöden, saatamme vielä tarttua työhön. Tällä kertaa jäi tarttumatta, sillä kello kymmeneltä ei hotsittanut enää laittaa ruohonleikkuria käyntiin. Täällä ääni kaikuu kilometrien päähän.

Viikonloppu jatkuu tavallisissa merkeissä. Jos oikein ranttaliksi laitamme, saattaa auton keula kurvata kohti nimiämme huutelevaa uimarantaa.


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ruohonleikkuriepisodi osa 3

LUVASSA PIENI KEVENNYS, JOKA SAATTAA REPIÄ KUVAN MAALAISIDYLLISTÄ.


On se meidän ruohonleikkuri aikamoinen vehje. Ensin ei toimi, sitten toimii huonosti. Yhtäkkiä pelittää kuin unelma, mutta sitten... Syvä huokaus ja naurua päälle.

Minäpä kerron.

Tonttimme on lähes hehtaarin kokoinen, jonka pinta-alasta noin puolet on leikattavan ruohikon peitossa. Kesä oli jo hyvässä vaiheessa, kunnes saimme viimein aikaiseksi hakea perheenjäseneltä hänen vaille käyttöä jäänyt leikkurikone. Kone vaatisi perusteellista huoltoa, ennen leikkaamisen iloja. Niitty kurkottelee päivä päivältä korkeammalle.

Lähdimme eräs kaunis päivä oikein ajatellusti hakemaan leikkuria kotiin. Pidän sitä syntymäpäivälahjanani, sillä olin odottanut kyseistä vekotinta jo tovin. Hakumatkalla Santtu kertoi, että olisi meillä ollut ruohonleikkuri kotonakin. Siis koko tämän ajan. Olisi ollut leikkuri kotona. Eikö se ollutkin rikki? Kuulemma huollettu juuri. Öljyä ja bensaa vaille valmis käyttöön. Jaa niin, kiva juttu hei.

Vetelimme vanhalla, navetasta löytyneellä prutkulla ensimmäisen alueen pihalta matalaksi. Tosin vähän takkuillen, sillä aina terän osuessa ruohoon, leikkuri oli sammua joka kerta. Etenimme työnnä-nosta tekniikalla muutaman neliön verran, sillä jos sai nostettua sammuvan leikkurin etupään nopeasti hieman ylös, leikkuri sai lisäpuhtia hommiinsa ja oli hetken sammumatta. Kiva. Eräs kaunis päivä, kuin puskasta tulleena, leikkuri antoikin vähän lisäkaasua ja prutkutteli menemään aivan älyttömän hienosti. Leikkasin sillä parhaillaan 50 senttimetrin pituista heinikkoa ongelmitta! Kunnes oli öljyn lisäyksen aika...

En ymmärrä, mistä näitä hölmöjä kämmejä oikein tulee. Pienenä kotimekaanikkona lisäsin öljyä sujuvasti koneeseen. Ei ollut vaikeaa ollenkaan. Unohdin kuitenkin laittaa sen himputin öljytulpan paikoilleen ja huomasin sen toki vasta sitten, kun olin vetänyt leikkurin jo käyntiin. Huomaaminen ei ollut vaikeaa mustien öljyroiskeiden ympäröimänä. Voi helkutti.

Jospa tämän alun takkuilun jälkeen edessä siintääkin valoisa tulevaisuus pihanhoitokoneiden kanssa. Jospa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Aamu köökissä

On maanantai-aamu. Heräilen kuuman kahvin toivossa, hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Kukaan lapsista ei ole vielä noussut pedistään, joten pystyn helposti aistimaan aamun kiireettömän tunnelman sekä rauhallisuuden. Radiosta kuuluu Leevi and the Leavingsin vanhaa tuotantoa. Tekisi mieli laulaa mukana, mutten muista sanoja ulkoa. Ajatukseni siirtyvät melkein heti makuuhuoneeseen, sillä taidan repäistä täällä hieman tapetteja irti. Taidan tehdä sen tänään.

Maanantaisin on usein menneestä viikosta voipunut, mutta vähän jo toipunutkin olo. Tulee poikkeuksetta tokaistua, kuinka nopeasti yksi viikko taas suhahti ohi. Hetken tuntuu siltä, ettei päiviä kunnolla edes muista. Hyvä tapa verestää muistikuvia menneestä, on nousta sängystä ja narisuttaa vanhaa lattiaa keittiön puolelle kävellessä. Toisin sanoen, ottaa noin viisi askelta vuoteesta eteenpäin. Siellä näen viime viikon tuloksen, sillä tupakeittiö joutui peruusteelliseen siivoussyyniin. Tuli vaihdettua huonekaluja, järjestystä sekä putsattua pöydiltä melkein kaikki ylimääräinen. Puhdas pöytätila on vaarallinen seikka lapsiperheessä. Ne tuntuvat IMEVÄN tavaraa puoleensa, jättäen pinnoille hädin tuskin ruuanlaittotilaa.




En ole vieläkään poistunut peiton alta. Pikkuisemme on tosin ehtinyt jo viereeni. Katselee jo toista jaksoa Muumeja läppärin ruudulta. Muumilaakson tarinat ovat ehkä ainoita lastenohjelmia, joita itsekin jaksaisin vielä katsella. Ne ovat tarpeeksi maltillisia äänien suhteen. En keksi jaksoista yhtäkään ärsyttävää tekijää. Samaa ei voi sanoa monestakaan ohjelmasta. Niissä on usein jopa ylikorostettuja, yliesitettyjä aksentteja ja puheenaiheita. En oikein muutenkaan välitä televisiosta.

Tämä päivä on varustettu tapetin repimisellä, pyykkäämisellä, kauppareissulla ja ikkunoiden edestakaisin roudaamisella, toki sisältäen perus arkitoiminnot.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kasvinvaihtokulttuuria

TALVI 2017

KEVÄT 2017

KESÄ 2017
 
Hyvää iltaa turkoosin talon tupakeittiöstä, kukallisen sohvan pohjalle liimautuneelta ihmiseltä. Jospa soffalta käsin ylettäisin kurkkimaan ikkunasta ulos, näkisin pihan, joka näyttää päivä päivältä miellyttävämmältä. Pihan jäätävän suuri nurmialue (ehkä paremminkin hevosten kuopalle tallaama niitty) on saanut kotoisia ulottuvuuksia. Olemme saaneet puutarhaamme hahmotettua monenmoisia kukkapenkkejä, kasvimaa-alueita sekä paikkoja kaikenmoisille istutuksille.

Lähdimme kasvattamaan puutarhaa ihan mututuntumalla. Emme ole suunnitelleen valmiiksi mitään, vaan tehneet kaiken fiiliksen mukaan. Tykötarpeet, kuten puumateriaalit ovat löytyneet tähän asti kaikki omasta takaa.

Hyvän materiaalin keräily tuottaa vuosien varrella suunnatonta hyötyä rahattomalle ihmiselle, jonka näpit syyhyävät milloin minkäkin puhteen parissa. 

Lähes hehtaarin tontillamme on laajalti erilaisia villisti kasvavia kukkia, myös joitakin vanhojen asukkaiden istuttamia. Puustoakin pihalta löytyy, suuresta taimeneen. Kuljeskelemme joinain iltoina lapion kanssa ympäri tonttia ja kaivamme sieltä täältä puuntaimen jos toisenkin. Istuttelemme niitä hetken mielijohteessa eri paikkoihin, pyrkimyksenä luoda pihalle mielenkiintoista hoidettavaa. Tartuimme heti ajatukseen, että puiden kasvaessa (siis jos ne nyt lähtevät kasvamaan) leikkelemme niitä bonsai-tyyliin, kasvamaan enemmän leveys- kuin pituussuunnassa. Siinä on meille uusi asia, jota on kiva päästä opiskelemaan.

Ryteiköstä talon takaa löysimme useita marjapuskia, jotka liikutimme myös etupihalle. Nyt on pihalla herukkaa, tosin tämän vuoden marjasadosta emme ole vielä kovin vakuuttuneita. Niin on pieniä vielä meidän puskat. Raparperin saimme perheenjäseneltä, sillä sellaista ei pihalta valmiina löytynyt. Yleensä semmoinen kasvaa jokaisen, varsinkin vanhemman omakotitalon pihalla. Myöhemmin viikatoimisen yhteydessä löytyikin pihan oma raparperi. Kaksin kaunihimpi, eikös vaan.

Pidän erittäin, erittäin paljon kasvinvaihtokulttuurista. Se on ihan sama, kun lapsena vaihdeltiin kavereiden kanssa tarroja. Nykyisin kiertelemme vuorotellen ystävien kesken pihojamme, bongailemme kasveja ja kiikutamme niitä toistemme pihoja kaunistamaan. Ihan parasta ja juuri sitä oikeaa meininkiä minun mieleeni! Olen ollut äärettömän onnellinen siitä, ettei kaiken ilon tarvitse riippua rahasta. Kaikkea ei tarvitse haluta kaupasta, kun muistaa liikkua pilke silmäkulmassa elämätä eteenpäin. Yllättävän paljon pystyy saamaan aikaan siitä, mitä nurkissa jo on.






Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint