Sivut

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kuivakäymälä lapsiperheessä

Kuvan huussi ei liity asiaan.

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa aiheesta, joka ei ole kaikille itsestään selvää. Nimittäin kuivakäymälästä vesivessan korvaajana.

Vanhassa talossamme ei ollut aluksi vessaa ollenkaan, lukuunottamatta pihalla tönöttävää huussinraakiletta. Käsistään taitavan miehen puolisona vessan puuttuminen ei tuottanut ylimääräistä päänvaivaa. Olimme jo taloja etsiessämme jutelleet, että selaissen pystyy suht vaivattomasti taloon rakentamaan. Meidän käymälä muodostui porstuan puolikkaalle.

Miksi kuivakäymälä? Emme oikeastaan edes keskustelleet vesivessan mahdollisuudesta. Olimme heti yhtä mieltä siitä, että tulemme kompostoimaan jätöksemme.

Vessassakäyminen ei ole vesivessojen jälkeen juurikaan muuttunut. Toki muutoksia on, kuten pöntön säännöllinen tyhjentäminen sekä kuivikkeen varastoiminen. Muuten olen vain iloinen, ettei enää tarvitse puunailla vesipönttöjen parissa. Ei ollut mielipuuhaani niiden pesu. Käymälässä ei haise samalla tavalla kuin vesivessassa, jos vain kuivike on hyvää ja pöntön tyhjennyshommat kunnossa.

Omasta lapsuudesta huussivessat ovat hyvinkin tuttuja, sillä meillä on ollut aina mökkeilyä elämässä mukana. Meidän perheen nuoriso ei ole käymälästämme hätkähtänyt, mutta vielä harjoittelevat "jauhojen" eli kuivikkeen laittamista pönttöön joka käynnin jälkeen. 

En koe, että kuivakäymälä toisi mitään rasitteita perus arkeemme, joten mitäpä tässä enempää jaarittelemaan asiasta. Sitä paitsi, onhan tuo talomme lämpöeristetyin huone melkoinen tropiikki. Kuin lomalla olisi vessassa käydessään. :)

2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että jos itse vielä kerran muuttaisin, harkitsisin itsekin kuivakäymälää. Minusta on hienoa, että tämä vaihtoehto on yleistymässä, tai siltä itsestäni ainakin tuntuu.

    Sinulla on mielenkiintoinen blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Toivottavasti on yleistymässä. En ole huomannut mitään arkeen vaikuttavia eroja, muutakuin sen, että vettä säästyy ihan pirusti! Toki saamme vielä lisänä muutaman vuoden päästä oikeaa luomu-multaa pihamaalle. Ei huono. :)

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint