Sivut

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pohdintaa perämettästä


Miltä tuntuu asua maalla? Landella, josta lähimpään kauppaan on matkaa noin 7 kilometriä. Metsän keskellä, jossa pimeän tullen saattaa olla kummittelevan hiljaista. Talossa, jossa parhaimpina aamuina noustaan aamukahvin keittoon +11 asteeseen. Kolmessa huoneessa, jossa vilisee viisi isoa tai pientä ihmistä.

Monet ovat olleet huolissaan, kuinka me ja varsinkin minä selviän täällä "perämettässä". Kysyvät, kuinka uskallan olla täällä silloin, kun on pimeää. Eikö pelota asua, kun ei ole naapureitakaan. Useat ihmiset ihmettelevät, että miten muutimmekaan taloon, joka vaatii remonttia sieltä ja tuolta. Kuinka saamme vähät roposemme riittämään tuhansien eurojen korjauskohteisiin. Saatikka nyt, kun olemme väliaikaisesti ilman autoa, samalla, kun viskasimme hajoavan sähkölietemme hittoon...

Okei. Vanha talo, vaatii remonttia. Kauppa kaukana. Kolme alle kouluikäistä muksua. Ei autoa. Bussipysäkille matkaa 2 kilometriä. Vain puilla lämpenevä ruuanlaittomahdollisuus.

Kieltämättä kuulostaa ja välillä onkin, hullunmyllyn ainekset. Myynti-ilmoituksena herättäisi epäuskoisia ajatuksia. Kuitenkin, onneksi kuulostaa paaaaaaaljon pahemmalta mitä oikeasti on. Tai olosuhteisiin alkaa sopeutua...

Muutimme nykyiseen kotiimme rivitalokolmiosta. Sisälämpötila +20 tai enemmän, joka huoneessa, vuodenajasta riippumatta. Pesuhuoneessa lattialämmitys. Valmiit sähkö- ja vesiliitännät. Pintaremontti tehty. Kauppa vieressä, auto pihalla. Naapureita takapihalla. Talonmiehen puhelinnumero jääkaapin ovessa. Ei valittamista, mutta kuitenkin oli. Halusimme jotain ihan muuta.

Erakkoluontoisena ihmisenä on suurta unelmaa asua kaukana kaikesta. Tarpeeksi lähellä kuitenkin, jos tulee ihmisten kaipuu. Omassa rauhassa, jossa pihan poikki voi huoletta kulkea, vaikka alasti jos huvittaa. Eikä kukaan ole katsomassa. Pimeäkin tulee ja menee, mutta ei sitä tarvitse ulkona ihmetellä.


Minusta on suloista, kun ihmiset pauhaavat toistensa elämänvalinnoista. Kepeä keskustelu erilaisista näkemyksistä on antoisaa, kunhan muistaa, että me ihmiset todella teemme erilaisia valintoja. Toiset muuttavat ydinkaupunkiin, toiset perämettään. Silti oomme aika samanlaisia. Jos olemme onnellisia omista valinnoistamme, ne ovat olleet juuri niitä oikeita sellaisia. Meidän koti on sellainen, kaikkine kompastinkivineenkin.

6 kommenttia:

  1. Olen itse vähän samankaltaiselta landelta, keskellä ei mitään paitsi naapureiden kera (mielelläni olisin ollut ilman). Toki lapsuuden kotini on rakennettu -90, mutta talvella kun on kolmatta tai neljättä päivää sähköt pois myräkän jälkeen sitä tietää miltä tuntuu kun mukavuudet viedään ja ei se ole maailmanloppu ellei niin asennoidu. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta edelleen usein ja epäilen ettei sitä kaikki ymmärrä ellei ole itse kokenut. Ja eipä sen puoleen, ennen on eletty ilman sähköjä ja muita ja hyvin ihmiset ovat pärjänneet, mukavuuksia pidetään niin itsestäänselvinä. Ja yksi iso etu on landella asumisessa, nimittäin se kaunis tähtitaivas talvisin. Voi sitä minun on ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla susta Emilia! Käväisinkin juuri blogissasi lukemassa pohdintaasi. Hienoa!

      Me olemme joutuneet/saaneet/kokeilleet luopua nykyajan itsestäänselvyyksistä. Vaikka jossain vaiheessa hankimmekin vielä sähköuunin ja autonkin, on hyvä elää hetki ilman niitä. Oppii kummasti arvostamaan tekniikkaa, mutta myös oman kehon kykyä kantaa pidemmätkin kauppamatkat.

      Kyllä tykkäsin joskus asustella kaupungissa, mutta tulevaisuuden olen aina nähnyt tähtitaivaan alla. Näin runollisesti ilmaistuna. ;)

      Poista
  2. Me muutettiin kuusi vuotta sitten kaupungista tähän pieneen 50-luvun taloon. Kauppa tässä on suht lähellä, kahden kilometrin päässä, toistaiseksi (suunnitelmissa kuulemma on, että siirtyisi jossain välissä taajamaan, viiden kilometrin päähän). Bussi myös menee kahden kilometrin päästä. Meillä on auto, mutta itselläni ei ole korttia. Naapureita kyllä on lähellä. Itse kyllä olen yksinkin viihtyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on naapureina pari mökkiläistä (joita ei paljoa ole vielä näkynyt) sekä seuraava vakiasukas parin kilometrin päässä. Onhan tuolla kylällä sitten muitakin, jos hätä yllättää. :)

      Poista
  3. Ja kyllähän se puhelin aika hyvin riittää,että jos on joku hätä ni voi soittaa.. Että ymmärrän hyvin että viihdytte siellä. Ihmiset luulee aina että onnellisuuteen tarvittaisiin kamalasti jotain ekstraa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. :)
      On tässä ympärillä apua saatavilla nopeastikin, kun sellaista kaipaa.

      Itse en ole kokenut tarvetta lähteä onnen tunnetta hakemaan kaukomaiden rannoilta, mutta ymmärrän kyllä sen tekevän jotkut onnellisiksi.

      Väitän kyllä silti, että onnellisuus on olotila sekä materiasta riippumaton tunne.

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint