Sivut

maanantai 1. toukokuuta 2017

Meidän päivä





Herään aamulla pitkään nukutun yön jälkeen. Availen silmiä vasta keitetyn kahvin tuoksussa ja suunnittelen itseni hilaamista ylös lämpimän peiton alta. Avattuani makuuhuoneen verhot huomaan, että illalla alkanut lumisade jatkuu edelleen tehden maisemaa yhä valkeammaksi. Tuhahdan, sillä tänäänhän piti olla puutarhanhoitopäivä. Jatkan matkaani hampaanpesulle ja heitän perheelle aamutervehdykset. Pienet ovatkin jo hyvän tovin katselleet tietokoneelta lastenohjelmia, pienimmän vaatiessa suuhunsa lisää aamupalaa. Käyn vielä vessassa ja palaan keittiöön kaatamaan kuppiini maitokahvin. Aamukahvi maistuu taivaalliselta.

Aamupäivään mennessä olemme keittäneet puuhellalla neljän viljan puuroa. Kauhomme puoli kattilallista suihimme, jatkaakasemme aamun rauhallista tunnelmaa löhöilemällä vuorotellen sohvan pohjalla. Aamupäivän edetessä Santtu on jo puuverstaallaan touhuamassa töidensä parissa. Vertsaassa valmistuu kuulemma sahapukit, sillä lähiviikkoina meillä alkaa kaadetuiden puiden pilkkoaminen polttopuiksi. Siirrän ajatukset lapsiin. Käyn kurkkaamassa hiljaiseen lastenhuoneeseen, jossa valmistuu tarkoilla sormilla aseteltuja hamahelmiteoksia. Teosten valmistuessa saan osakseni niiden silitystyötä, jota lupaan lähteä tekemään jossain vaiheessa. Kohta perheemme kuopus ilmoittaa unen tarpeestaan. Menee hetki, kun talossa vallitsee uninen tunnelma.





Hetken joudun potkimaan itseäni persuksille, jotta saisin aikaiseksi lähteä ulos. Lapset siellä ovat jo touhuamassa, eivätkä välitä kuuroluonteisesta raesateesta ollenkaan. Päätän, etten välitä minäkään. Siispä lähden vaatettamaan itseni ja pikkuisen. Ulos päästyäni keksin heti itselleni hommia. Lauantaina ostin äitini kanssa kaksitoista orvokkia sekä karviaismarjapuskan, jotka aion hetimiten istuttaa. Santtu kaivaa pehmenevään savimaahan kuoppaa, josta lapset noukkivat pulleita matoja ihmeteltäväksi. Lopulta saamme pummattua matoset takaisin maahan ja iskettyä päälle marjapuskan, tuottamaan iloa tuleville vuosille.

Parin tunnin sekä usean lehtikompostikuorman jälkeen alkaa vatsoissamme tuntua nälkä. Yltynyt raekuuro sekä vaunuistaan heräävä yksivuotias antavat vaikuttavan sisällemeno-signaalin. Lähdemme laittamaan puuhellaan tulen, joka syttyykin helposti navetasta purettujen, kuivien paneeleiden ansiosta. Ruuan saamme vaivattomasti valmistettua edellisten päivien jämistä, läättäämällä niitä vuoron perään voin kanssa pannulle. En ihmettele yhtään, kuinka maukasta sapuskaa peruna-ohra-jauheliha-munamössöstä saammekaan. Jämäruuat ovat, ainakin meillä, yleensä niitä parhaita. Levähdämme vatsamme pulleana mössöstä, takaisin sohvalle.





Ilta ei ala tässä vaiheessa vielä hämärtyä, mutta omassa olemuksessani saatan huomata päivän olevan jo pitkällä. Kuulen keittiöön nintendon äänen. Päätän pelata autopelissä muutaman kierroksen. Kun ajan kymmenettä kertaa samaisesta kurvista ulos, luovutan. Nenääni kantautuu mieletön tuoksu. Pulla-pitsa-leipä huutelee leivinuunissa valmistumistaan. Santtu hyödynsi taas meidän tehdään mitä on -ruokavarastoamme. Siitä syntyi korvapuustikakku, joka makeuden sijaan oli täytetty tomaattimurskalla sekä sulatejuustoviipaleilla.

Yksinkertaisesti, nam.

Etsimme tietokoneelta sopivaa koko perheen elokuvaa, johon päättäisimme vappuaattoillan. Vilkaisen kelloa ja se näyttääkin jo yhdeksää. Päädymme valitsemaan siedettävän mittaisen Muumijakson elokuvan sijaan. Uudelleen äänitetyt muumihahmojen äänet sekä päivitetyt vuoropuhelut toteamme erittäin tervetulleiksi. Tarinaa oli kiva kuunnella ja napata sieltä mukaan ennenkuulumattomia yksityiskohtia. Koko sakki rauhoittuu ja alkaa etsiä sohvalta sopivan makaavaa asentoa. Saamme raahattua ruhomme kohti hammaspesua. Jokainen kömpii kaikkensa antaneina, mutta onnellisina kohti omia vällyjä. Hamahelmityöt voi onneksi silittää huomennakin.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka leppoisan kuuloinen vappuaatto teillä <3 Ja kuvissa on ihana tunnelma. Iski kuume istuttaa itsekin orvokkeja remppasotkuista pihaa piristämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samalla silmällä päädyin orvokkiostoksille! Kun on kaunista väriä rappusilla, jää sotkut ehkä huomaamatta. :D

      Mukavaa alkanutta viikko sinulle Sanni!

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint