Sivut

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vastuu omasta asumisesta

(Kuvat on napannut ystäväni Anna kotimme lähiympäristössä)


Yhtä suurta lähiötä

Olen asunut koko ikäni eli lähes kolmekymmentä vuotta Salossa. Varsinais-Suomen maakuntaan kuuluvaa pikkukaupunkiamme asuttaa alle 55 tuhatta asukasta. Salon city ei ole kovin suuri, mutta kyllä siellä kaupungin sykkeen pystyy aistimaan. Pikkukaupungin sykkeen. Salo voisi olla Helsingin mittakaavalla yhtä suurta lähiötä, jota ympäröi valtavat pellot, metsiköt, joet ja järvet. Keskellä tätä olen kokenut kaupungin ilot, surut, kaupat, levottomuudet, puistot, torit ja tapahtumat. Asunut kerrostalossa lähes jokaisessa kaupungin osassa. Kokenut aina tarvetta vaihtaa asuinpaikkaa keskustan kulmasta toiseen vain tajutakseni, että samat kuviot toistuvat kerrostalon sijainnista riippumatta. 


Aloin perustaa perhettä nuorella iällä, parikymppisenä. Lapsien myötä elämään alkoi tulla perspektiiviä niin tiuhaan, että pikkuhiljaa piti laittaa yksi jos toinenkin ajattelutapa uuteen uskoon. Rahaa alettiin budjetoimaan elämisen perustarpeisiin, kuten asumiseen ja ruokaan. Hengailupaikat, jotka ennen lapsia tunsin ikään kuin kodeiksi vaihtuivat lapsiystävällisempiin kohteisiin. Siinä, muutaman vuoden saatossa aloin ajatella, että ehkä kaupunkielämä ei tarjoa minulle enää sellaista mielihyvää tai rauhaa, jota olin perheelleni huomaamatta alkanut tavoitella. En silti ollut vielä tässä vaiheessa punninnut mahdollista muuttoa maaseudulle, kilometrien päähän tutuista kävelykaduista.

Pitkien pohdintojen jälkeen aloin vihdoin oivaltaa, mikä minut tekee onnelliseksi. Päätin alkaa saavuttamaan kokonaisvaltaisempaa onnea, sillä näin paljon hupaisiakin kauhukuvia katkeroituneesta loppuelämästä. Unelma maalle muuttamisesta alkoi kuumottaa mieltä ja pikkuhiljaa taipua tavoitteeksi. Kuvat varhaislapsuuden peltoisista maisemista alkoi vilkkua mielessä, sillä sieltä tunnen olevani kotoisin. Olenhan minä lande jo muutenkin. Maalaiskaupungin kasvatti.



Mikä elämässä on muuttunut maalle muuttamisen jälkeen?

Konkreettisimpana erona entiseen voisi olla esimerkiksi se, että kaupat ovat kauempana kuin ennen. Nykyisin kauppaan lähdetään ajatuksella, ostetaan ruokaa mahdollisimman monelle päivälle. Ennen saatoin iltasella juosta viiden minuutin matkan lähikauppaan unohtuneen maidon vuoksi. Nyttemmin pitäisi olla hyvin treenattu juoksukunto, jotta sen tehdä jaksaisi.

Maaseudulla asuminen ei ole muuttanut elämäntyyliäni, vaan pikemminkin vahvistanut sitä. Tämä ympäristö mahdollistaa monta asiaa, kuten oman pihan, jossa lasten leikeillä on vain mielikuvitus rajana sekä mahdollisuuden pitää puutarhaa ja viljellä. Rauhaa rakastavalle ihmiselle se tarjoaa asumisen hyvän matkan päässä pahimmasta hälinästä. Kuitenkin sopivan matkan päässä ystävistä ja perheestä. Remontoitava, mutta parhaillaankin asuttava talo on loputon mahdollisuus toteuttaa itseään ja kehittää omia taitojaan. Majoittaa rakkaita ihmisiä tuleviin vierashuoneisiin. Pitää kesäjuhlia ilman postiluukusta tipahtavia uhkauskirjeitä. Opetella taitavaksi erilaisten tulipesien kanssa. Ottaa vastuun omasta asumisestaan, ilman talonmiehen puhelinnumeroa jääkaapin ovessa.

Uskon vahvasti, että elämä itsessään hioo ihmisestä joitain särmiä, taas korostaen niistä toisia. Vanhemmiten alkaa tunnistaa itsessään, itselleen ominaisia luonteenpiirteitä sekä hyväksyä niitä. Uskon myös, että elinympäristöllä on asiaan suuri vaikutus. Toki selviytymään pyrkivä ihminen hakeutuu paikkoihin sekä tilanteisiin, jossa tuntee pärjäävänsä. Jossa voi elää hetkiä omana itsenään. Jossa tuntee itsensä hyvällä tavalla työllistetyksi sekä itsensä ympäröidyksi omilla mielenkiinnon kohteilla.

2 kommenttia:

  1. Juu se unohtunut ostos joskus harmittaa. :D Itsellä 16km kauppaan, pyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä se välillä aiheuttaa harmaita hiuksia. Iloista kesän alkua sinulle! :)

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint