Sivut

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Hullu kasvitäti ja VIDEO

Ilma on raikkaampaa hengittää, siellä missä liikennevaloja ei nää. Jukka Poika

 
No, tulihan se kesä viimein. Terve vaan. Taas on mukavaa astua ovesta ulos, kun tuuli ei vihmo niskavilloihin. Pienellä jännityksellä katselimme kasviparkoja, jotka värjöttelivät pihan kasvipenkissä tietämättöminä mahdollisista halla-öistä. Onneksi niitä ei sitten lopulta tullut, eikä ilmojen viileys päässyt taimia niittämään. Siellä, keittiön ikkunan alla pihalla, tomaatit, paprikat ja herneet hengailevat. Ihan hyvinvoivina. Tuleeko niistä satoa, jää nähtäväksi.






Se on kyllä vähän hassua, kuinka innostuneina me siemeniä kylvimme ja varhain keväällä taimien kasvua ihailimme. Mieleen välkkyi välillä reheviä kuvia syksyn kuvitteellisista sadonkorjuujuhlista... Kunnes veimme kukkasemme ulos. Siellä ne ovat aika lailla oman onnensa nojassa, tuulen heilutettavana, olleet. Jostain syystä tuntuu välillä ylivoimaiselta kantaa kymmeniä kannullisia vettä, sisältä ulos. Meillä kun ei ole kehitettynä parempaakaan kastelujärjestelmää. Kiitos kuitenkin Suomen ilmastolle kevätsateista, jotka ovat hienosti hoidelleet tuon puolen. V i e l ä. Suuren sadon odotus on, anyway, tipahtanut pilvien päältä takaisin maahan. Odottelemme maltillisina, jospa saisimme vaikka muutamia maistiaisia omasta maasta tänä vuonna. Jos käy hyvin ja satoa pukkaa korikaupalla, alkaa täällä pyöriä säilyketehdas. Jonakin vuonna kyllä.







Tässä, kun olemme asuneet ensimmäistä kesää keskellä luontoa, tulee katseltua sen kehittymistä aika eri lailla kuin ennen. Ympärillämme kasvaa mahdottomasti mustikkaa, puolukkaa ja metsämansikkaa. Pihalla rehottaa kymmenet erilaiset rikkaruohot (joita hyötykasveiksikin kuullut kutsuttavan). Kasvit ikään kuin tarjoavat itseään lautaselle syötäväksi, joten olemme innostuneet niitä keräilemään. Nokkosta, koivunlehtiä, kuusenkerkkää, horsmaa, vuohenputkea... Ajattelimme kokeilla kuusenkerkkäsiirapin tekoa, josta varmasti raportoin vielä.

Luonnossa on vain niin lukemattomia mahdollisuuksia ihmiselle. Jos ei syömiseen liittyvää, niin katseltavaa ja koettavaa. Lapsille leikittävää, ihan sikana tutkittavaa. Metsälenkki toimii parhaana terapiana allapäin olevalle mielelle. Raikas metsän tuoksu sateen jälkeen on valloittava. Taidan olla aivan oikeassa paikassa, sillä pienikin uusi silmälle osuva asia piristää. Kuten supikoira. Niitäkään en ole koskaan nähnyt ennen. Saatikka jakanut pihaa peurojen kanssa.

(Toivottavasti video toimii niin kuin pitää)

video

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint