Sivut

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Omavaraisuudesta




Viime viikolla olen tullut onnelliseksi muun muassa siitä, että meillä on vihdoinkin RUOHONLEIKKURI. Itse asiassa jopa kaksi kappaletta. Toinen löytyi navetan perukoilta puolikuntoisena ja toisen, hyödyttömäksi jääneen, saimme perheenjäseneltä. Molemmat niistä tarvitsevat yllin kyllin huoltomiehen kosketusta, mutta kuitenkin, jee! Johan täällä alkoikin rehottaa. Ruohikko kasvoi silmissä, päivä päivältä korkeammaksi. Ihan ei ollut mukavaa laittaa lapsia hengailemaan tuonne pihan pöheikköön. Leikkurin tuloa aikaisemmin heilutimme yleisimmissä kulkuväylissä viikatetta. Pitkä heinä taittui sen myötä mukavasti pois tieltä, mutta tulos ei siltikään ollut lähellä koneellisesti prässättyä maata. Tuntuu ja näyttää mielettömältä tuo vastaleikattu piha. Mahti juttu.




Ehdimme jo moneen kertaan pelästyä kasvatustemme puolesta alkukesän mittaan. Lämpötilat tuntuivat aina vaan jäävän melko alhaisiksi ja tomaatit kavereineen näyttää sen mukaiselta. Huolemme osoittautui onneksi turhaksi, sillä siellähän kasvit näyttävät nykyään viihtyvän hyvin, kasvipenkeissään. Aikaisemminkin kerroin jo, että olemme luopuneet suuruudenhulluisa toivomuksista syksyn satoa kohtaan. Toivomme yhä edelleen, että kasvit tuottaisivat ainakin osan lautasiemme täytteestä ja uskomme siihen täysillä. Kesä on vasta alussa, joten aikaa kasvien rehottamiselle luulisi riittävän oikein paljon.

Olemme mietiskelleet aika paljon omavaraisuuden kehittymistä elämäntavaksi. Niin toivottomalta kuin se tässä vaiheessa saattaa vaikuttaa, olemme nähneet siihen suuntaan totisesti vaivaa. Kun tänä vuonna saamme saatettua loppuun yhteensä neljän suurehkon kasvipenkin verran tilaa, voimme ensi vuonna keskittyä entistä enemmän kasvien kasvattamiseen ja niiden kanssa hifistelyyn.

Vielä meillä ei ole mahdollisuutta hankkia pihallemme kotieläimiä, mutta olemme puhuneet siitä. Niiden aika tulee, kun tulee ja silloin olemme varmasti valmiita ottamaan ne vastaan töineen kaikkineen. Ensin on kuitenkin tehtävä niille mahdollisimman hyvät elintilat. Tämän kaiken pihan ynnä rakennusten siivoamisen tiimellyksessä rakennushommat saavat jäädä tuleville vuosille.

Tämän vuoden omavaraisuuteen liittyvä tavoite on kohkata läpi ympäristömme marja- sekä sienimetsät. Edellisenä vuonna emme kovin montaa ämpärillistä herkkuja poimineet ja kaikki mitä saimme, loppuivat jo hyvissä ajoin ennen joulua. Nyt olemme valmistautuneet poimintatyöhön huolella. Kiertelemme jatkuvasti lähimetsiköiden otollisia marjastus- sekä sienestyspaikkoja, joten tiedämme aika hyvin, mihin suuntaamme loppukesästä. Lasipurkkeja odottaa navetassa pahvilaatikkotolkulla, jotka täyttyvät vielä herkullisella mustikkasurvoksella. Lapsosetkin ovat kivasti mukana tässä toiminnassa, tosin saattaapi olla, että mustikat menevät poimiessa mieluummin omaan suuhun kuin ämpäriin. Katsotaan, kuinka käy.

Kivaa alkanutta viikkoa jokaiselle toverille siellä ruudun takana. Nautiskellaan siitä, mitä kesällä on meille antaa!

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on jopa kaksi ruohonleikkuria...toinen toimii silloin kun haluaa ja toinen on tyttäreltä lainassa, kun he ovat olleet vuoden ulkomailla...tulevat heinäkuussa Suomeen takaisin, niin sitten on taas leikkuri-asia ajankohtainen...pitääkö ostaa (ja millä rahalla) uusi vai saako vanhan oman vielä kuntoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin kuoppainen, hevosten tallaama piha, että ei noilla prutkuilla tahdo päästä kunnolla etenemään. Haaveilen tietty semmoisesta ajettavasta versiosta. Ehkä joskus. Kymmenen vuoden päästä... :)

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint