Sivut

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Apilasta teetä

MIEHET KERÄILEMÄSSÄ APILAA, KEITTIÖN IKKUNAN ALLA

TUORETTA APILAA

KUIVUESSAAN APILAT MUUTTUVAT SINERTÄVIKSI

JA TEEHEN HAUDUTETTUNA VIHERTÄVÄKSI

Eräänä iltana Santtu päätyi lueskelemaan juttua puna-apiloista, joita oltiin pohjoisemmassa suomessa keräilty kilotolkulla myyntitarkoituksiin. Pienen apiloihin perehtymisen jälkeen kesti suurin piirtein sekunti, kun mies oli jo ulkona kukintoja keräilemässä. Laitoimme apilankukat kuivumaan pahvilaatikossa jääkaapin päälle. Muutama viikko siitä haudutimme niistä ensimmäistä kertaa teetä.

Kukkia poimiessa pitää olla tarkkana, että kulhoon päätyy vain puna- taikka metsäapilaa. Jotkin apilalajikkeet ovat myrkyllisiä. Ylipäätänsä aina ennen poimintaa tulee perehtyä kyseiseen kasviin kunnolla, jotta voi välttyä parhaansa mukaan erehdyksiltä. Luonnossa kun on kasveja, niin monenlaisia.

Apilatee maistui oikein miellyttävältä. Hieman makealta sekä okein maukkaalta mausteelta teesekoituksissa. Tätä tullaan varmasti meillä juomaan koko talven läpi, sillä tavoitteenamme on kerätä kymmenen litran lasipurkki täyteen kuivattua apilaa. Apilat maistuvat tuoreenakin salaateissa, wokeissa sekä keitoissa.

Kukintojen poiminta paljastui oikein kivaksi puuhaksi myös lapsille. Apilaa kasvaa pihallamme runsaasti ja vielä melko helpoissa paikoissa. Jos kotityöt ovat muuten välillä vastenmielisiä, apilanpoiminta tuottaa hyvää tulosta tälle saralle!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Elämää pienellä budjetilla


Aamulla herään. Juon sumpit. Toivotan perheelle huomenet. Suunnittelen päivän kulkua. Teen pienen budjetin ostoslistoja. Mietin, pystyisinkö säästämään ja kuinka paljon. Ideoin. Punnitsen tarkkaan ostoksia. Valitsen sen, mistä on eniten hyötyä juuri nyt. Luovun muusta. Sopeudun siihen, että saan odotella remontin edistymistä. Menen ulos. Olen onnellinen. Joskus en. Pohdin paljon, kuinka elämästäni voisi tulla vielä parempaa. Mitä ilman voisin elää, mitä en. Valitsen hyvää ja riittävästi. Koitan hymyillä, vaikka tili tuli, tili meni. En halua antaa rahan vaikuttaa onnellisuuteeni paitsi hetken, silloin tällöin.

En kovin mielelläni liitä blogiimme rahaan liittyviä asioita. Ymmärrän kuitenkin, että ne asiat ovat kiinnostavia ja tuovat erittäin paljon avaavaa perspektiiviä kirjoituksiini, joissa kuvaan elämäntapaamme. Siksipä päätin hieman raapaista rahankäyttöfilosofiaa, jota elämässäni toteutan.

Tässä maailmassa syntyy helposti paineita suorittaa elämää jonkun määrittelemän kaavan mukaisesti. Päähän pinttyy jopa lapsesta saakka ajatuksia toimintatavoista, joiden mukaan pystyy saavuttamaan elämän perusasioita. Kodin ja hyvän perhe-elämän. Niihin kaikkiin liittyy raha. Pankkilaina, lastenvaatteet, auto ja jokaiselle oma huone talossa.

Me suunnittelimme muuttoa maalle tietäen, ettei meillä tule olemaan varaa laittaa koko kotia heti kondikseen. Elelimme valmiiksi jo melko vaatimatonta elämää, mutta kuitenkin helppoa. Aloimme jo vuosi ennen muuttoa tutkiskelemaan vaihtoehtoja ranskankermoille ja sipsipusseille. Luovia meille uusia tapoja tuottaa herkuttelevalle mielelle tyytyväisyyden tunteita. Satsaamatta siihen rahaa. Aloimme leipoa leipämme itse. Silloin meillä oli vielä sähköllä toimiva uuni. Keräilimme metsästä mustikat (liian vähän, kylläkin). Aloimme miettiä auton käytön vähentämistä. Kävellä ruokakauppaan ja ostaa sieltä vain tietty määrä, suunnitellusti.

Kuukausittainen rahamäärä on meidän perheellä 2000-2500 euron välillä. Sillä maksamme pakolliset asumiskustannukset, auton käytön, muut laskut, ruuat, lastenvaatteet ja yleishyödykkeet. 

Meillä ei ole paljoa rahaa, mutta se riittää meille nyt. Jopa joskus säästöön asti (jotka useimmiten loppukuusta menevät kädestä suuhun). Muutamasta huonommasta päivästä huolimatta koemme viettävämme melko rikasta elämää. Meillä on lähellä hyviä ihmisiä, lapsilla kavereita, loputon luonto, kypsyvät marja- sekä sienimetsät ja ruuaksikin saamme usein väsättyä melkoisia gourmet aterioita.

Emme ole köyhiä, vain rahattomia.

Suuremmat hankinnat hoitaisin mieluusti suoraan omasta pussista. Osamaksulla ostaminen harmittaa joskus. Olen kuitenkin kiitollinen siitäkin vaihtoehdosta, sillä kovinkaan montaa viikkoa en haluaisi pärjätä esimerkiksi ilman pyykinpesukonetta. Meistä on ihan fine tehdä hankintoja vähitellen. Silloin kun kaikkien perustarpeet ovat kunnossa, ei muulla ole niin kiire.

Varsinkin vanhan talon ja tilan asukkailla olisi hyvä olla säästötili, jossa olisi aina tietty summa rahaa, yllättäviä tilanteita varten.

Eläminen maatilalla onnistuu pienelläkin budjetilla. Onnistuminen riippuu aika lailla omasta tavasta suhtautua asiaan. Aina ei ole varaa ostaa heti rikkimenneen ruohonleikkurin tilalle toista. Siinäpä sitten tartutaan viikatteeseen ja aletaan laittamaan kolikkoa sivuun uuden varalle. Kaikki on hyvin, kunhan ei ota elämää liian vakavasti.

Nina

:)












tiistai 11. heinäkuuta 2017

Uunittoman naisen kakku


Leipominen on mahtavaa. Leivosten syöminen vielä mahtavampaa. Mutta miten käy leipomisen, jollei ole uunia?

Mainitsin aiemmin, että sähkölietemme sanoi sopimuksensa irti puolisen vuotta sitten. Yhä edelleen laitamme ruokaa vain puuhellan avustuksella. Viikko sitten teimme tilaa lisäksi mikroaaltouunille, josta on ollut korvaamaton apu pikaisen välipalan lämmittämisessä. Kesäisin talossa on suoraan sanottuna kuuma, jolloin on vähän kyseenalaista pitää liedessä jatkuvaa tulta päällä. Lieden polttaminen ei yllättäin vaikuta lämpötilan nousuun kamalasti, mutta mitä tulee leivinuuniin, asia olisi toisenlainen. Leivinuuniin emme koske ennen kylmien ilmojen tuloja.

Uunin puuttuminen vaikuttaa ensisijaisesti leipomisen skippaamiseen. Aina välillä tekisi mieli laittaa uunissa leipää, ehkä väsätä vaikka makaroonilaatikkoa. Helppoa ja hyvää. Useimmiten olemme kuitenkin saaneet tehtyä laatikkoruuista makoisia pannuversioita. Samalta maistuu makarooni-jauheliha-muna-maitoseos tekotavasta riippumatta. Jälkiruuat ovatkin pulmallisempia toteuttaa uunittomana. Vielä en ole kokeillut paistaa muffineja pannulla. Tai täytekakkupohjaa.

Onneksi paistaminen ei ole sidottuna kaikenlaiseen leipomiseen, kuten juustokakkuihin. Rakastuin niiden helppouteen jo vuosia sitten, tietämättömänä siitä, että tulevaisuudessa näistä resepteistä tulee synttäreiden pelastajia. Keksimurskaa ja voita pohjaksi. Omavalintaista täytettä kaikilla herkuilla päälle. Viimeiseksi mehusta ja soseesta kiille. Sitten kakku jääkaappiin hyytymään.

Tadaa! Niin se kohtalo johdattaa.

TÄYDELLISYYTTÄ TAVOITTELEMATTOMIA KAKKUJA VUOSIEN VARRELTA:






Voit seurailla blogiin liittyvää elämöintiä myös Facebookissa: Maalaisblogi

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Meidän perjantai




Onpas vaikeaa ajatella tänään, mitä tapahtuikaan eilen. Olisikohan kyseessä kesän taikka taaperoajan sulattamat aivot, vai tapahtuiko eilen sittenkään mitään muistamisen arvoista. Paras tapa muistin virkistämiseen on valokuvien katselu. Otan yleensä päivittäiseksi päämääräksi napata ainakin yksi kuva sen päivän punaisesta langasta. Varsinkin nyt säännöllisesti blogia kirjoittaessa havaitsen sen oikein tehokkaaksi tavaksi tuottaa kertomuksia useammalta päivältä. Kuvien kautta paljon monimuotoisemmin.

Perus perjantai alkaa aina aamukahvilla, mikä tänä aamuna oli aika tuhtia tavaraa. Melkein siirappinen makunautinto solahti kurkusta alas ja sai silmät aukenemaan kertaheitolla. Lomaillessa huomaan, että päivät, joista varsinkin aamut, kulkevat korostetun nopeasti eteenpäin. Se on varmaankin pitkään nukkumisen sekä kiireettömyyden tunteen tulos. Aamiaisen jälkeen kello lähenteli ihmeellisesti jo puolta päivää. Ei kun ulos nauttimaan lämmöstä, joka vihdoin saapui meitä sekä vettä huutavia kukkia hellimään.

Harrastimme jälleen eräänä päivänä kierrättämisen ihanaa kylttyyriä, kun vastaanotimme vaarin mökiltä vanhan metallirunkoisen keinun. Kiikku tuli todelliseen tarpeeseen, sillä mikään tähänastisista aktiviteettiyrityksistä ei ole toiminut niin hyvänä lapsenvahtina kuin keinu. Ei sillä kovia vauhteja saa, mutta lapset ovat ottaneet sen toiseksi kodikseen.




Pihalla haahuilemiseen kuuluu esimerkiksi sitä, että kyykistelemme milloin missäkin puskassa, tutkiskelemassa sekä nimeämässä erivärisiä kukkasia. Aina silloin tällöin tulee nypättyä kasvipenkeistä rehottavia rikkaruohoja, joita on muuten mahdotonta saada kuriin. Kukkapenkkien luokse tulisi pystyttää leiri, jotta siellä saisi pidettyä kasvuston siistissä kunnossa.

Santtu alkoi kuoria kaatamiensa puiden pienempiä runkoja tulevaisuudessa rakennettavaa aitaa varten. Emme ole saaneet vielä vainua, mihin aita tullaan pystyttämään, mutta on ainakin tolppia sitten valmiina. Minäkin yritän samalla puuhailla ulkohommien parissa, mutta kovasti huomiota tarvitseva taapero saa minut toisiin ajatuksiin. Päädyn aurinkotuoliin ottamaan rennosti. Taapero tulee tyytyväiseksi.

Illat ovat ehkäpä parasta aikaa landella. Rakastan kyllä paahtavaa aurinkoa, mutta työntouhulle ihoa hiostava kuumuus ei ole niin ihanteellista. Illan viiletessä ja lasten mennessä nukkumaan, palaamme yleensä hetkeksi vielä kaksin ulos, fiilistelemään mahtavaa luontoa ympärillämme. Jos aika antaa myöden, saatamme vielä tarttua työhön. Tällä kertaa jäi tarttumatta, sillä kello kymmeneltä ei hotsittanut enää laittaa ruohonleikkuria käyntiin. Täällä ääni kaikuu kilometrien päähän.

Viikonloppu jatkuu tavallisissa merkeissä. Jos oikein ranttaliksi laitamme, saattaa auton keula kurvata kohti nimiämme huutelevaa uimarantaa.


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ruohonleikkuriepisodi osa 3

LUVASSA PIENI KEVENNYS, JOKA SAATTAA REPIÄ KUVAN MAALAISIDYLLISTÄ.


On se meidän ruohonleikkuri aikamoinen vehje. Ensin ei toimi, sitten toimii huonosti. Yhtäkkiä pelittää kuin unelma, mutta sitten... Syvä huokaus ja naurua päälle.

Minäpä kerron.

Tonttimme on lähes hehtaarin kokoinen, jonka pinta-alasta noin puolet on leikattavan ruohikon peitossa. Kesä oli jo hyvässä vaiheessa, kunnes saimme viimein aikaiseksi hakea perheenjäseneltä hänen vaille käyttöä jäänyt leikkurikone. Kone vaatisi perusteellista huoltoa, ennen leikkaamisen iloja. Niitty kurkottelee päivä päivältä korkeammalle.

Lähdimme eräs kaunis päivä oikein ajatellusti hakemaan leikkuria kotiin. Pidän sitä syntymäpäivälahjanani, sillä olin odottanut kyseistä vekotinta jo tovin. Hakumatkalla Santtu kertoi, että olisi meillä ollut ruohonleikkuri kotonakin. Siis koko tämän ajan. Olisi ollut leikkuri kotona. Eikö se ollutkin rikki? Kuulemma huollettu juuri. Öljyä ja bensaa vaille valmis käyttöön. Jaa niin, kiva juttu hei.

Vetelimme vanhalla, navetasta löytyneellä prutkulla ensimmäisen alueen pihalta matalaksi. Tosin vähän takkuillen, sillä aina terän osuessa ruohoon, leikkuri oli sammua joka kerta. Etenimme työnnä-nosta tekniikalla muutaman neliön verran, sillä jos sai nostettua sammuvan leikkurin etupään nopeasti hieman ylös, leikkuri sai lisäpuhtia hommiinsa ja oli hetken sammumatta. Kiva. Eräs kaunis päivä, kuin puskasta tulleena, leikkuri antoikin vähän lisäkaasua ja prutkutteli menemään aivan älyttömän hienosti. Leikkasin sillä parhaillaan 50 senttimetrin pituista heinikkoa ongelmitta! Kunnes oli öljyn lisäyksen aika...

En ymmärrä, mistä näitä hölmöjä kämmejä oikein tulee. Pienenä kotimekaanikkona lisäsin öljyä sujuvasti koneeseen. Ei ollut vaikeaa ollenkaan. Unohdin kuitenkin laittaa sen himputin öljytulpan paikoilleen ja huomasin sen toki vasta sitten, kun olin vetänyt leikkurin jo käyntiin. Huomaaminen ei ollut vaikeaa mustien öljyroiskeiden ympäröimänä. Voi helkutti.

Jospa tämän alun takkuilun jälkeen edessä siintääkin valoisa tulevaisuus pihanhoitokoneiden kanssa. Jospa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Aamu köökissä

On maanantai-aamu. Heräilen kuuman kahvin toivossa, hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Kukaan lapsista ei ole vielä noussut pedistään, joten pystyn helposti aistimaan aamun kiireettömän tunnelman sekä rauhallisuuden. Radiosta kuuluu Leevi and the Leavingsin vanhaa tuotantoa. Tekisi mieli laulaa mukana, mutten muista sanoja ulkoa. Ajatukseni siirtyvät melkein heti makuuhuoneeseen, sillä taidan repäistä täällä hieman tapetteja irti. Taidan tehdä sen tänään.

Maanantaisin on usein menneestä viikosta voipunut, mutta vähän jo toipunutkin olo. Tulee poikkeuksetta tokaistua, kuinka nopeasti yksi viikko taas suhahti ohi. Hetken tuntuu siltä, ettei päiviä kunnolla edes muista. Hyvä tapa verestää muistikuvia menneestä, on nousta sängystä ja narisuttaa vanhaa lattiaa keittiön puolelle kävellessä. Toisin sanoen, ottaa noin viisi askelta vuoteesta eteenpäin. Siellä näen viime viikon tuloksen, sillä tupakeittiö joutui peruusteelliseen siivoussyyniin. Tuli vaihdettua huonekaluja, järjestystä sekä putsattua pöydiltä melkein kaikki ylimääräinen. Puhdas pöytätila on vaarallinen seikka lapsiperheessä. Ne tuntuvat IMEVÄN tavaraa puoleensa, jättäen pinnoille hädin tuskin ruuanlaittotilaa.




En ole vieläkään poistunut peiton alta. Pikkuisemme on tosin ehtinyt jo viereeni. Katselee jo toista jaksoa Muumeja läppärin ruudulta. Muumilaakson tarinat ovat ehkä ainoita lastenohjelmia, joita itsekin jaksaisin vielä katsella. Ne ovat tarpeeksi maltillisia äänien suhteen. En keksi jaksoista yhtäkään ärsyttävää tekijää. Samaa ei voi sanoa monestakaan ohjelmasta. Niissä on usein jopa ylikorostettuja, yliesitettyjä aksentteja ja puheenaiheita. En oikein muutenkaan välitä televisiosta.

Tämä päivä on varustettu tapetin repimisellä, pyykkäämisellä, kauppareissulla ja ikkunoiden edestakaisin roudaamisella, toki sisältäen perus arkitoiminnot.

Mukavaa viikon alkua kaikille!
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint