Sivut

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Meidän perjantai




Onpas vaikeaa ajatella tänään, mitä tapahtuikaan eilen. Olisikohan kyseessä kesän taikka taaperoajan sulattamat aivot, vai tapahtuiko eilen sittenkään mitään muistamisen arvoista. Paras tapa muistin virkistämiseen on valokuvien katselu. Otan yleensä päivittäiseksi päämääräksi napata ainakin yksi kuva sen päivän punaisesta langasta. Varsinkin nyt säännöllisesti blogia kirjoittaessa havaitsen sen oikein tehokkaaksi tavaksi tuottaa kertomuksia useammalta päivältä. Kuvien kautta paljon monimuotoisemmin.

Perus perjantai alkaa aina aamukahvilla, mikä tänä aamuna oli aika tuhtia tavaraa. Melkein siirappinen makunautinto solahti kurkusta alas ja sai silmät aukenemaan kertaheitolla. Lomaillessa huomaan, että päivät, joista varsinkin aamut, kulkevat korostetun nopeasti eteenpäin. Se on varmaankin pitkään nukkumisen sekä kiireettömyyden tunteen tulos. Aamiaisen jälkeen kello lähenteli ihmeellisesti jo puolta päivää. Ei kun ulos nauttimaan lämmöstä, joka vihdoin saapui meitä sekä vettä huutavia kukkia hellimään.

Harrastimme jälleen eräänä päivänä kierrättämisen ihanaa kylttyyriä, kun vastaanotimme vaarin mökiltä vanhan metallirunkoisen keinun. Kiikku tuli todelliseen tarpeeseen, sillä mikään tähänastisista aktiviteettiyrityksistä ei ole toiminut niin hyvänä lapsenvahtina kuin keinu. Ei sillä kovia vauhteja saa, mutta lapset ovat ottaneet sen toiseksi kodikseen.




Pihalla haahuilemiseen kuuluu esimerkiksi sitä, että kyykistelemme milloin missäkin puskassa, tutkiskelemassa sekä nimeämässä erivärisiä kukkasia. Aina silloin tällöin tulee nypättyä kasvipenkeistä rehottavia rikkaruohoja, joita on muuten mahdotonta saada kuriin. Kukkapenkkien luokse tulisi pystyttää leiri, jotta siellä saisi pidettyä kasvuston siistissä kunnossa.

Santtu alkoi kuoria kaatamiensa puiden pienempiä runkoja tulevaisuudessa rakennettavaa aitaa varten. Emme ole saaneet vielä vainua, mihin aita tullaan pystyttämään, mutta on ainakin tolppia sitten valmiina. Minäkin yritän samalla puuhailla ulkohommien parissa, mutta kovasti huomiota tarvitseva taapero saa minut toisiin ajatuksiin. Päädyn aurinkotuoliin ottamaan rennosti. Taapero tulee tyytyväiseksi.

Illat ovat ehkäpä parasta aikaa landella. Rakastan kyllä paahtavaa aurinkoa, mutta työntouhulle ihoa hiostava kuumuus ei ole niin ihanteellista. Illan viiletessä ja lasten mennessä nukkumaan, palaamme yleensä hetkeksi vielä kaksin ulos, fiilistelemään mahtavaa luontoa ympärillämme. Jos aika antaa myöden, saatamme vielä tarttua työhön. Tällä kertaa jäi tarttumatta, sillä kello kymmeneltä ei hotsittanut enää laittaa ruohonleikkuria käyntiin. Täällä ääni kaikuu kilometrien päähän.

Viikonloppu jatkuu tavallisissa merkeissä. Jos oikein ranttaliksi laitamme, saattaa auton keula kurvata kohti nimiämme huutelevaa uimarantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint