Sivut

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Uunittoman naisen kakku


Leipominen on mahtavaa. Leivosten syöminen vielä mahtavampaa. Mutta miten käy leipomisen, jollei ole uunia?

Mainitsin aiemmin, että sähkölietemme sanoi sopimuksensa irti puolisen vuotta sitten. Yhä edelleen laitamme ruokaa vain puuhellan avustuksella. Viikko sitten teimme tilaa lisäksi mikroaaltouunille, josta on ollut korvaamaton apu pikaisen välipalan lämmittämisessä. Kesäisin talossa on suoraan sanottuna kuuma, jolloin on vähän kyseenalaista pitää liedessä jatkuvaa tulta päällä. Lieden polttaminen ei yllättäin vaikuta lämpötilan nousuun kamalasti, mutta mitä tulee leivinuuniin, asia olisi toisenlainen. Leivinuuniin emme koske ennen kylmien ilmojen tuloja.

Uunin puuttuminen vaikuttaa ensisijaisesti leipomisen skippaamiseen. Aina välillä tekisi mieli laittaa uunissa leipää, ehkä väsätä vaikka makaroonilaatikkoa. Helppoa ja hyvää. Useimmiten olemme kuitenkin saaneet tehtyä laatikkoruuista makoisia pannuversioita. Samalta maistuu makarooni-jauheliha-muna-maitoseos tekotavasta riippumatta. Jälkiruuat ovatkin pulmallisempia toteuttaa uunittomana. Vielä en ole kokeillut paistaa muffineja pannulla. Tai täytekakkupohjaa.

Onneksi paistaminen ei ole sidottuna kaikenlaiseen leipomiseen, kuten juustokakkuihin. Rakastuin niiden helppouteen jo vuosia sitten, tietämättömänä siitä, että tulevaisuudessa näistä resepteistä tulee synttäreiden pelastajia. Keksimurskaa ja voita pohjaksi. Omavalintaista täytettä kaikilla herkuilla päälle. Viimeiseksi mehusta ja soseesta kiille. Sitten kakku jääkaappiin hyytymään.

Tadaa! Niin se kohtalo johdattaa.

TÄYDELLISYYTTÄ TAVOITTELEMATTOMIA KAKKUJA VUOSIEN VARRELTA:






Voit seurailla blogiin liittyvää elämöintiä myös Facebookissa: Maalaisblogi

5 kommenttia:

  1. Wau mitä kakkuja! Ja tunnustus, etten ole koskaan tehnyt juustokakkua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Suosittelenehdottomasti kokeilemaan. Netissäkin on pilvin pimein ohjeita, joita voi helposti itse soveltaa haluamaansa makuun. Kaikki maistaneet ovat kehuneet just näitä, raikkaita kakkuja. :)

      Poista
  2. Hei!
    Kiva blogi sinulla. Olisi kiva lukea postauksia myös rahapuolesta eli millaisella budjetilla hommaa pyöritätte. Vai onko se liian henkilökohtaista?? Kiinnostaa kovasti tuo teidän elintapanne ja miten sen itse pystyisi toteuttamaan.
    Kiva kuitenkin kun jaat ekoelämääsi meille kaupunkilaisille, maallemuutosta haaveileville.
    y. Sirpa

    VastaaPoista
  3. Kiitos mieltä piristävästä kommentistasi , Sirpa.

    Olen miettinyt kovasti, missä muodossa alan kysymääsi raha-asiaa avaamaan. Olen tarkoituksella jättänyt korostamatta raha-asioita blogiteksteissäni, sillä omassa maailmassani en halua antaa niille asioille enempää kuin perus elämiseen liittyvän arvon.

    Ymmärrän kuitenkin asian kiinnostavan, joten alan enemmän kuin mielelläni kyhäilemään siihen liittyvää kirjoitusta hetimiten. Ja kyllä, olen myös itse kovin kiinnostunut, millä summalla rahaa muut pyörittävät elämäänsä näiden omavaraisuus-blogien takana.

    Kiitos kysymästä ja toivottavasti osaan antaa tulevissa kirjoituksissa osviittaa siitä, kuinka täällä maanläheistä elämäntapaa pyöritellään!

    (Toivottavasti) aurinkoista kesää sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Jään innolla odottamaan postauksia....ja jatkan samalla haaveilua täällä kaupunkitontilla. Toki ideoita voi täälläkin toteuttaa pienemmässä mittakaavassa kunhan asiaan paneutuu ja saa vinkkejä muilta. Kyllä se helle vielä meitä hellii....:)
      -Sirpa-

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint