Sivut

torstai 17. elokuuta 2017

Taaperohuppari ja paikkalegginsit




Yksi kaunis iltapäivä kipitin viileitä betoniportaita pitkin alakertaan. Saavuin repaleisen aulan, yhdistetyn kodinhoitohuoneen sekä suihkun poikki työhuoneen ovelle. Astuin sisään vasta lämmitettyyn työhuoneeseeni ja painoin polkimet pohjaan. Oli mahtavaa päästä ompelemaan kauan sitten keskeneräiseksi jääneitä töitä valmiiksi.

Kolmessa tunnissa sain valmiiksi hienon taaperohupparin sekä siihen mätsäävät legginsit. Tein vaatteet samoilla kaavoilla kuin aikaisemmin valmistamani pienet merinovillavaatteet. Tapanani on piirtää käyttämäni kaavat itse ja niin tein tässäkin tapauksessa. Suunnittelin näiden vaatteiden mallin Milla-tyttömme ollessa noin 8 kuukautta vanha. Hän on nyt puolitoista vuotias ja edelleen vaatteet ovat hänelle kutakuinkin sopivia. Housuissa alkaa tila käydä jo vähiin, mutta huppari toimii edelleen. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että hupparia voisi käyttää vielä kaksivuotias. Näin näkymin tavoitteeni käy toteen. Olen onnistunut kaavoittamaan pitkäikäisen lastenvaatteen. Sitä ominaisuutta arvostan suuresti, sillä vaatteet ovat yleensä melko hintavia. Kasvavalle pikkulapselle löytyy harvoin päällepantavaa, joita pystyy käyttämään enemmän kuin puoli vuotta.

Materiaali: 100% Merinovilla ja luomu puuvillatrikoo

Näiden kahden "jämäpalan" yhdistelmä toimii paremmin kuin ajattelin. Lopputulos on aika veikeä. Itselleni tulee yhdistelmästä auttamatta mieleen minttu-lakritsi jäätelö.

Mainasin tehdä samoilla kaavoilla vielä useita uniikkeja yhdistelmiä. Haalin jatkuvasti kierrätyskeskuksista hyväkuntoista materiaalia, joita odottaa alakerrassa sopiva pino työstettäväksi. Teen vaatteita myyntiin asti, kun ne täyttävät mahdollisimman hyvin tarkat laatukriteerini. ; )


tiistai 15. elokuuta 2017

Muistikuvia

LAPSOSET KIIPEILEVÄT PIHAMME PÄHKINÄPUUSSA

Minulle blogisisällön tuottamisessa on ehdottoman tärkeänä seikkana valokuvat. Kuvia on aina mukavaa katsella ja sen myötä kehittyä itse valokuvaajana. Niiden kautta on helppo välittää sanattomia viestejä tunnelmasta ja näyttää konkreettisesti sitä, mistä kirjoitan. Itselleni kuvat tekevät toimivaa yhteistyötä muistin kanssa. "Muistikuvat" antavat ideoita tekstisisällön tuottamiseen, mutta samalla palauttavat mieleeni, mitä kaikkea on lähiaikoina tullut tehtyä. Joskus on niitä päiviä, kun aika vain kiitää ja minä olen vieläkin tässä...

HORTOILUMATKALLA PIKKUMETSÄSSÄ


Kuvailen tällä hetkellä kotioloissa aika vähän. Liekö syy keskeneräisissä pikkuremonteissa tai paikoittain puuttuvissa lattialistoissa. Ehkäpä sekin, että nämä tilat alkavat käydä omalle silmälle jo niin tutuiksi, etten välttämättä edes ymmärrä katsella sitä valokuvauksellisesti. Rakastan kuvailla sisustuksia, mutta silloin se muuttuu painajaismaiseksi, kun jokin siinä ei täsmää. Värit, huonekalut tai joku muu. Repsottavat seinien vanhat tapetit ovat taas jollain ihmeen tapaa aika kauniita. Oikeastaan koko idea meidän kodin rakentamisessa on se, että raakileesta tulee pienin askelin omannäköinen. Siinä on minulle aihetta tarttua toimeen ja alkaa pieni kuvauskierros täällä seinien sisäpuolella.

Olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi kodissa kuvaamisesta! Tykkäätkö kuvailla kotiasi ja minkälaisella rajauksella kuvia kameraan päätyy? Kuvaatko keskeneräistä vaiko vain valmista?

PIHALTA LÖYTYI YLLÄTTÄIN PEHMEÄÄ HIEKKAA! OLIMME JUURI MIETTINEET HIEKKALAATIKON TEKEMISTÄ, JOTEN TULI LOTTOVOITTONA TÄMÄ LAPION ISKU MAAHAN.

Luonto tarjoaa aivan verrattomia valokuvauskohteita, pieniä ja suuria. Maisemat ovat kohdillaan ja ihmisten kuviin saa hienoa luonnon rekvisiittaa. Ulkona kuvaaminen on kiitollista. Sisällä kuvatessa jostain syystä minua häiritsee taustalla olevat pikkukamat. Vispilät, paperilaput sekä lippalakit siellä täällä. Emme omista vielä tarpeeksi kaappitilaa, joten kaikki oleellinen lojuu aina näkyvillä.
Kesä on taas mitä mainiointa aikaa kuvailla muuttuvaa maisemaa. Kuukausittain vaihtuvat kukkien värit. Syksyä kohti puusta putoilevat lehdet. Sadonkorjuu (joka tarkoittaa meillä tänä vuonna metsän antimia) sekä kehittyvä puutarha. Puutarhahommat ovat muutenkin olennainen osa elämäämme, blogiamme sekä omavaisuutta kohti kulkevalle ihmiselle. Siksi niiden parissa heiluu niin viikate, sakset kuin kamerakin.

KYMMENESTÄ BASILIKAPUSKASTA TULI MUUTAMA LEHTINEN MAUSTETTA. SEURAAVAKSI  KERÄÄMME SIEMENET TALTEEN ENSI VUODELLE.

Tässä keskeneräisyydessä tulee aika usein huokailtua, kuinka pitäisi tehdä miljoona asiaa samaan aikaan. Joskus tuntuu, ettei mikään edisty. Ettemme ole saaneet aikaan mitään konkreettista. Kunnes lataan kamerasta kuvat tietokoneelle ja huomaan, että olemme tehneet vaikka ja mitä.

Valokuvaus kannattaa aina!

Maanantaina Santtu ja vaari työstivät pitkään pihatiehen ajan saatossa syntyneet kuopat tasaisiksi. He hakkasivat jokaisen kuopan ensin lapiolla ja täyttivät ne lopuksi juuri pihaltamme löytyneellä hiekalla. Kuulimme myös ilouutisia sähköfirmalta. He soittivat kertoakseen, että huonokuntoinen sähkökaapeli vaihtuu maakaapeliksi. Aivan mahtavaa, sillä tätä olemme salaa toivoneet muutosta asti. Kyllä maakaapelointi kuulostaa varmemmalta ratkaisulta kuin tuo pellon poikki riippuva rimpula.

Olimme tässä aikomuksissa hankkia pihallemme jonkinnäköisen hiekkalaatikon. Sitten löysimmekin sellaisen vahingossa, kun lapio upposi maahan navetan edustalla. Nykyään on siis pikkulapioillekin käyttöä. Siitä on pieni videokin alla.




keskiviikko 9. elokuuta 2017

Satoa pukkaa




Kesässä on ollut kyllä ihan parasta touhuta oman puutarhanraakileen parissa. Tämä on elämässäni ensimmäinen kesä tätä lajia, josta nautin kyllä täydellä latauksella. Olen oppinut kasvattamisesta jo nyt sen verran, että voin ensi vuonna jo hieman hifistellä taitojani. Kesän vietto on kaikin puolin kulminoitunut kodin kunnossapitoon, lasten ehdoilla elelemiseen sekä muutamiin kauniisiin kesäpäiviin ystävien kanssa. Meidänkin puutarhassamme on keväästä asti järjestetty pienimuotoisia juhlia sekä lettukestejä lapsille. Oleskeltu pikku hiljaa (despacito) rakentuvien kasvilavojen äärellä fiilistelemässä tätä hetkeä, meille vielä uudessa ympäristössä.

Myös ensi vuonna taimikasvatamme huolellisesti eri satoa tuottavia hyötykasveja. Teemme jo talvella ajatuskartan siitä, mitä kasvatamme, kuinka paljon ja mihin kasvimaahan kasvatukst sijoitamme. Valmistamme lisäksi taimikasvatukseen tarkoitetun, erillisen rakennelman kotiimme. Ikkunalaudatkin pääsevät kevääksi kasvien käyttöön, viime kevään tapaan. Ennen syksyä tavoitteenamme on saada valmiiksi vielä useita erikokoisia kasvilavoja, sekä saatettua loppuun kunnollinen perunamaa. Syksyllä laitamme yhden penkillisen täyteen valkosipulia. Siihenpä ne kasvatuspuuhat taitavat tänä vuonna loppua.

Kasvihuoneen rakentaminen jää tuleville vuosille. Toisin kun saatoimme jo olettaa, tomaatit ja chilit alkavat tuottaa avomaalla satoa! Olemme bonganneet jo monta vihreää sekä joka päivä pullistuvaa tomaattia. Chiliä pukkaa myös hyvää tahtia ja yksi punainenkin yksilö puskasta jo löytyi. Puhumattakkaan herneistä... meillä kasvaa sitä noin metri kertaa metri alueella avomaalla. Tähän mennessä lapset ovat keränneet reippaasti yli sata pulleaa hernettä ja lisää on kasvamassa koko ajan. Herneet ovat ensimmäinen konkreettinen asia, jolloin lapset kokivat kasvin kasvattamisen riemun. Niiden kastelemisesta sekä hoitamisesta voi ihan oikeasti saada suuhunpantavaa!

Toivon loppukesään vielä monta aurinkoisen lämmintä päivää! Ja sinunkin päivääsi aurinkoa!



Ja vielä, palatakseni jo monelle tuttuun ruohonleikkuriepisodiin, nyt meillä on vihdoinkin kahdestä rämästä koottu yksi ruohonleikkuri. Tästä suuri kiitos vaarin vankkumattomalle remonttitaidolle! Olet todellinen teräsmies. Eiköhän tästä seuraavaksi lähdetä taltuttamaan tuota rehottavaa apilaviidakkoa. : )

perjantai 4. elokuuta 2017

Remontoidaan rahattomina



Jos pikaisesti ynnää rahattomuuden ja remonttikäpäliä kaipaavan vanhan talon, on tulos aika kaoottinen. Ajatus tuntuu mahdottomalta. Jos yhtälöön lisää ripauksen sopeutumista ja kauaskantoista positiivisuutta, täydentää sen luovalla kiireettömyyden tunteella, lopputulos onkin mahdollinen.

Se on meidän elämää.

Tilanteemme on käytännössä lähellä nollaa, mutta vain, jos numeroita lasketaan. Remontin saralla etenemme hitaasti, sillä könttäsummaa ei ole olemassa. Teemme sitä, mitä sillä hetkellä on mahdollista. Yritämme hyödyntää kaikkea olemassa olevaa, pitkällä väliajallakin kerättyä materiaalia. Vältämme panikointia, sillä kyllä meidän perhe sopeutuu muutamaksi vuodeksi pienempäänkin asuintilaan.

Remonttihan maksaa yleisesti ottaen älyttömästi. Aikaa ja rahaa. On ekovillat, puumateriaali, pinnoitteet ja välineet. Koneet, ammattimiehet ja talkooapu. Kertaheitolla meillä ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta saattaa esimerkiksi yläkerran tiloja kerralla kuntoon. Eikä myöskään tarvetta. Tottakai ajoittain ärsyttää, sillä valmiin lopputuloksen näkeminen ja tilan avartuminen kutkuttavat mieltä. Toisaalta on ihanaa ajatella, että aikaa talon peruskorjaamiselle on elämän verran. Tavallaan voisi tekemisestä tykkäävälle olla tylsääkin asua jo valmiiksi remontoidussa talossa. Keskeneräistä, mutta asumiskelpoista tilaa haimme ja sen onneksi myös saimme.

Hitaasti etenemisessä on ainakin se hyöty, että rakennussuunnitelmat tulevat harkituksi useamman kerran ennen toteuttamista. Vielä tuntemattomaan taloon on myös hyvä tutustua ennen suurempia muutoksia.

Alkuun pääsemme rakentelussa hyvin, käyttämällä varastojen materiaalia ja tekemällä niistä kaiken mahdollisen. Meillä on vanhaan navettaan muodostuvassa puuvajassa erilaisia määriä puutavaraa. Esimerkiksi pino navetan vanhaa lattialankkua sekä kasa puulavoista purettua matskua. Välissä kerrytämme säästöjä mahdollisuuksien mukaan. Etenemme tällä hetkellä työn tarpeellisuuden mukaan Huomiomme kiinnittyy aika lailla käytännöllisiin asioihin. Yksi talvi on talossa vietetty, joten sen verran viisastuneina teemme ensi talvesta vielä paremman. Muutaman vuoden päästä saatamme yläkerran aulatilassa naureskella, kuinka mahdottoman nopeasti vuodet ovat menneet. Tuskimpa enää kunnolla muistamme, millaista olikaan asua kaikki viisi samassa kerroksessa. Olemassa tiiviisti, välillä kuin sillit suolassa. Miettimässä, kuinka elämä vielä etenee.

Yllättävästi se vaan aina kuljettaa!

tiistai 1. elokuuta 2017

Tikanheittoa ja ruusukylpyjä





Mustikkakausi on vihdoin tullut! Sitä on odotettu siitä lähtien, kun viimeinen marjapakaste avattiin viime joulun alla. Edellisenä vuonna kävimme hyvin hintsusti keräämässä marjoja, mikä kanssa harmillisesti näkyi marjojen liian aikaisena loppumisena. Nyt olisikin tarkoitus käydä ainakin paristi viikossa lähimetsissä. Mielessä vilkkuu useita kymmeniä litroja mustikkasaalista, mutta nähtäväksi jää, mikä määräksi lopulta muotoutuu.

Lomamme on (t a a s) mennyt yllättävän nopeasti. Vaikka lapset kaipailevat kesäreissujansa viettäviä kavereitaan, aika on silti kulkenut kotona leppoisasti. Parin viikon päästä kutsuvat erinäköiset oppivelvollisuudet osaa meistä, sekä omassakin mielessä siintää mukavia työjuttuja ompelemisen parissa. Olen haalinut jonkun verran kierrätyskeskuksista materiaalia suunnittelemiini vaatteisiin. En malta odottaa, että pääsen hypistelemään valmiita tuotoksia, sekä vilauttamaan niitä tänne blogiinkin. Inspiraatiota riittä ties mihin juuri nyt.






Kesämme kohokohtia ovat olleet perinteinen mökkireissu Mäntyharjulle, joka on vain niin äärettömän kaunis pikkukaupunki. Viime vuoden reissusta löytyykin blogista juttua nimellä: Mäntyharjulla vihreää kultaa. Ihmisiä siellä vilisee kuin muurahaisia keossa. Luonto on kaunista ja ympäristö pidetty erityisen siistinä. Neljän tunnin automatka taittui rattoisasti pelatessa lasten kanssa Laiva on lastattu -peliä. Suurin muutos edellisvuoden visiitille olikin varmaan vauvan kasvaminen taaperoksi. Tänäkin vuonna kävimme läpi kirpputorit, josta teimme muutaman hyvän löydön. Ostimme keittiöön aivan ihanan, ison räsymaton kympillä sekä samalla hinnalla kuusi vanhaa vaarin kaljapulloa. Suosittelen ehdottomasti käymään Mäntyharjulla, jos siellä päin tulee joskus liikuttua.

Kesää on Mamban laulun sanojenkin mukaan vielä jäljellä. Kaksi viikkoa aiomme nauttia kiireettömyydestä, kunnes koulutaksi kurvaa pihatien päätyyn. Saamme katsella syksyllä kiitollisina keittiön ikkunasta pihamaalle, joka on tämän kesän aikana hahmottunut kiinnostavaksi puutarhan aluksi. Vielä olisi tehtävänä muutaman kasvipenkin valmistaminen sekä loppujen roskien roudaaminen talven alta niille kuuluville paikoilleen.

Nauttikaamme loppukesän suomasta lämmöstä!
Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint