keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Odottavan aika on liian pitkä



Parhaillaan lukemasi teksti ei tule sisältämään iloisia uutisia perheenlisäyksestä, vaikka otsikon tokaisu siihen kummasti liittyykin. En myöskään kerro pikkuisista tontuista, jotka laskeskelevat päiviä jouluun aina uudestaan. Minä puhun ruuan odottamisesta ja sen päivittäisestä valmistamisesta puuhellan varassa.

Heitin muutama päivä sitten ilmoille useita iloisia huudahduksia, sillä sain vihdoin ja viimein kannettua tupaan uunituoreen sekä paljon ajoittain kaivatun sähköliesilevyn. Keittolevy pääsi käyttöön hetimiten ja keittikin meille sukkelaa tahtia kypsää makaroonia. Vuoden käytettyämme ruuanvalmistuksessa vain puuhellaa ja leivinuunia, kypsymisen nopeus tuntui rakettitieteeltä. Hyppäsimme niillä lyhyillä minuuteilla takaisin nykyisyyteen, ennen niin itsestään selvään ja helppoon ruuantekoiloitteluun. Tuosta noin vaan. Ei se levy kuitenkaan kovin kauaa meitä ehtinyt palvelemaan, kunnes huomasin ostaneeni pikkaisen liian tehottoman vempeleen. Paistamiseen ei tyyppi tahdo soveltua, paitsi jos antaa sille kymmeniä ja taas kymmeniä minuutteja aikaa. Pentele ei lämpene, ei sitten millään, eikä voi edes puhaltaa liekkiä isommaksi. Odottamisesta meillä onneksi on jo kokemusta.

Siirryimme hiukan ruuanlaiton helppouden hyperriemukkaissa tunnelmissa ryvettyneinä takaisin puuhellan pariin. Heitimme klapeja sisään ja odottelimme. Liesi onneksi lämpenee takuuvarmasti tarpeeksi kuumaksi, eikä jätä odotellessakaan meitä tahi tupaa kylmäksi. Puuhella antaa lämmetessään odottavallekin mukavan lämpimät olosuhteet, jossa ruoka valmistuu siinä sivussa.

Vielä asuessamme rivitalossa rinta rinnan sähköhellan kanssa, olisi tuntunut hieman hasardilta ajatella, että kohta saammekin pärjätä sitä ilman. Vasta luovuttuamme hajoavasta, muuttaessamme talossa olleesta sähkökapistuksesta, tulin ymmärtäneeksi ainakin yhden asian. En ollut koskaan ennen osannut antaa arvoa sähköhellalle, sellainen kun oli jokaisessa eteen tulleessa asunnossa valmiina. Se niin kuin kuului asiaan.

Rakastan aivan mielettömästi kotimme puulämmitteisiä mahdollisuuksia, mutta nyt osaan antaa arvoa myös sille toiselle vaihtoehdolle. Joskus olisi kiva laittaa ruokaa tulemaan lyhyemmänkin kaavan kautta. Tahi päästää irti ikuisesta kiireestä.

Jouluisen viikonlopun suunnittelimme pitävämme leivinuunia tasaisen lämpimänä, jotta saamme pöytään jokaiselle päivälle omat uuniruokansa. Uuniin menee lasten toivomuksesta ainakin makaroonilaatikkoa ja maksalaatikkoa. Satakaupalla ihania kukkosia ja pari kuivakakkua jälkkäriksi. Hellalla kypsytetään litratolkulla riisipuuroa, josta osa menee niihin kukkosiin ja varmaankin suurin osa kyseistä puuroa rakastavan äidin suuhun. Ihan mahtava viikonloppu tulossa, vaikka joulutoivelistalla ei ole vieläkään kirjoitettuna sähköhellaa.

Hyvää Joulua!

Nina



4 kommenttia:

  1. ...hmmmm......kuulostaa kyllä aika extreamiltä. Meillä oli keittiöremontin ajan käytössä keittolevy ja grilli ulkona yhden kesän. Oli kyllä työlästä hommaa. Silti kaikilla on siitä hyvät muistot. Puuhellasta itse haaveilen mutta sitä ei toistaiseksi taloon ole saatu mahtumaan. Keittiöön kun piti mahduttaa myös 6-henkisen perheen pyykkihuolto. Nyt kun väki vähenee, voi taas alkaa haaveilemaan pikkuhellasta. Mikään ei voita kylmiä aamuja ja ritinää keittiön hellassa.
    Jatketaan haaveilua- sinä sähköhellasta ja minä puuhellasta. Joskus se päivä tulee kun haaveet toteutuvat <3
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O ou. Jos meillä olisi vielä pyykkihuoltokin pikkuisessa tuvassa, elelisimme kirjaimellisesti vaatekasojen päällä. Sehän vasta olisi mukavaa, kun muutenkin tavaroiden paikoilleen sijoittelu ei meinaa toimia aina toivotusti.

      Vaikka tässä on eletty välillä vähän ilman sitä ja tätä, oppii ainakin arvostamaan sitä, mikä oli joskus itsestäänselvää. Mielenkiinnotonta tämä elämä ei ainakaan ole, sillä eihän sellaiseen olisi edes aikaa! :D

      Kuulumisiin Sirpa!

      Poista
  2. Saimme lahjaksi induktiolevyn ja se on nopea, tosin valtaosa kattiloistamme ja pannuistamme ei siihen sovellu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Hyvä ajatus, mutta meilläkin menisi koko kattilavarasto uusiksi. Kyllähän tuo keittolevy toimii hyvänä hätävarana, vaikka ei sillä pihvejä paisteta. Tällä hetkellä levyllä on tulossa toffeeta ja hyvältä alkaa jo tuoksua.

      Hyvää loppuvuotta Satu!

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint