Sivut

torstai 19. lokakuuta 2017

Syyssiivousta ja +11 astetta



Viikonloppu kolkuttelee jo ovella. Taas.

Palasimme aamupäivällä kotiin mökkireissulta, jossa kävimme heittämässä kesälle heipat. Suoritimme isolla poppoolla vaarin mökin syyssiivouksen ja kortinpeluultakaan ei voitu välttyä tälläkään kertaa. Meillä on perheessä aina läiskitty korttia ja varsinkin mökille tapa on jäänyt elämään. Meidän UNO-korttipelaajia ajatellen pelit taitavat jäädä tulevillekin sukupolville. Korttipelit ovat kivoja ja niihin on helppo saada mukaan sekä aikuiset että lapset.

Heti en olisi uskonut, että uskaltaudun saunomisen lomassa jääkylmään lampeen pulahtamaan. Sieltä kuitenkin löysin itseni kahteenkin kertaan, vaikka asteita lammessa oli vain hyiset +7. Olemme Santun kanssa aloittamassa avantouinnin syksyn mittaan, joten ehkä olisi ollut hieman hassua jättää kastautumatta nyt. Kylmä vesi oli erittäin piristävää ja tuntui, että kastautuminen teki iholle suojakuoren kylmää ilmaa vastaan. En tainnut paleltua koko reissun aikana kertaakaan. Mahti juttu.



Kotiin palatessa tönössä odotti viileähkö +11 astetta. Ei muuta kuin leivinuuni täyteen puuta ja palamaan. Täytyy kyllä sanoa, että viileään sisäilmaan on tottunut todella nopeasti ja sellainen +18 keskilämpötila tuntuuu oikein sopivalta. Siitä alemmas kun talvea kohti mittarilukemat vajoaa, tulee lämmittäminen ihan paikalleen.

Katselin kameran kuvia ja naurahdin hieman omalle romantisoidulle totuudelleni. Kuvat ovat kaikki värikkäitä sekä enemmän tai vähemmän aurinkoisia. Toisin, miltä syksy on oikeasti tänä vuonna näyttänyt. Ainakin täällä Varsinais-Suomessa sadetta on ropissut viikkokausia putkeen. Pellot lainehtivat vettä ja kaikki, mihin ulkona koskee, on märkää. Siinä on jäänyt ulkohommat toisaalle ja sisällä oleskelu on saanut aivan uuden merkityksen. Koti on pysynyt kivasti siistinä sadetta pidellessä.

Kesä, jonka olemassaolosta tuntuu olevan todella kauan aikaa, on aika lailla taputeltu pulkkaan tältä erää. Piha näyttää siistiltä, halot ovat ronskissa pinossa puuvajassa ja risutkin ovat löytäneet itsensä pihaa reinustavalta risuaidan alulta. Syksyn muihin kuulumisiin kuuluu nyt eritoten yrityksen perustaminen, joten arvaatte varmaan, että hommia riittää. Minulla on keittiössä röykkiöttäin materiaalia oman vaatemallistoni vaatteisiin. Santtu on haalinut puuvajan täydeltä puutavaraa omiin hommiinsa. Niitä pikkuhiljaa työstäessä ja yrityksen paperilappuja täytellessä kuluu meidän aikamme juuri nyt. Unohtamatta tietystikään pyykinpesua, siivouskomennuksia, harrastuksiin kuskaamisia, koulutaksiaikatauluja ja vaipanvaihtoa plus muita rakkaita arkitouhuja.

Kuinkas siellä on syksy käynnistynyt? Vieläkö viime kesä on kirkkaana mielessä vai onko se vain kaukainen ajatus lämmöstä ja auringosta?

14 kommenttia:

  1. Oot kyllä rohkea, en itse taitaisi mennä veteen enään mistään hinnasta (tai no, toki jos hinnasta sovitaan, niin menenhän minä :D ).
    Tuntuu, että syksyä on jatkunut jo ikuisuus ja jokainen auringonsäde otetaan onnella vastaan! Mukavaa loppuviikkoa Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en edes kesällä aina suostu uimaan, vaikka vesi on yleensä +18. Nyt pitää tehdä asiaan muutos ja pulahtaa rohkeasti vaan. Todella piristävää touhua!

      Samoin sinulle ja perheellesi, hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Suurkiitos mökin siivousporukalle !
    Vaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, yhteisvoimin tässä mennään! :)

      Poista
  3. Moi!
    Täällä Hämeessä oli ensimmäinen kunnon pakkasyö ja sen jäljiltä takassa tulet. Ihailen kyllä tuota avantouintia ja yleensäkin ihmisiä, jotka menevät reippaasti veteen. Itse inhoan kylmää vettä niin, etten ole vuosikausiin käynyt kuin harvakseltaan kylpylässä kastautumassa +32 lämmössä. Taloakin lämmitän yli suositusten, koska olen niin palelevainen. Meillä +25 on aivan normaalilämpötila.....tiedetään tiedetään, silkkaa energian tuhlausta, mutta kun niin paleltaa. Mietinkin, kuinka nopeasti tottuisi alhaisempiin lämpötiloihin? Mites teidän perheessä?
    Aurinkoa en viime kesältä muista, jotain haaleaa lämpöä ajoittain. Hyi mikä kesä. Satoa tuli kyllä ihan kivasti ja viimeiset omenat säilöin eilen.
    Mutta onhan syksy ihan kaunista aikaa, valmistautumista jollakin tapaa "talvihorrosta" varten, neuletöiden, takkatulen, kirjojen ja lumitöiden pariin.
    Sen voimalla eteenpäin.
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan jotenkin sitä syksyn tuomaa vapautta jäädä viltin alle lojumaan. Minulla tulee myös kaivettua virkkuuvälineet esille syksyisin. Tällä hetkellä yritän saada virkatusta korista korin näköisen, eikä semmoista lurpsahtanutta lörppää, minkä olen jo kolmesti saanut aikaan. Tsemppiä minulle siis.

      Kylmän veden ajatukseen tuntuu jäävän vähän liian helposti kiinni. Ei se vesi ikinä niin kylmää oikeasti ole, miltä sen saa itselleen kuulostamaan. Jotenkin se taitaa kuulua ihmisluontoon, nimittäin mukavuudenhalu. ;)

      Muistan kyllä, että tähän taloon muuttaessa lämpimästä rivitalokämpästä kylmä totuus oli välillä liikaa. Nyt varmaankin ensimmäisen talven jälkeen keho tottui alhaisempiin lämpötiloihin ja nyt yli +20 sisälämmöt tuntuvat jo kuumilta. Tosin tässä talossa meillä on päällä villavaatteet, toisin kun rivarissa sipsuteltiin teepaidoilla. Uskon, että ihminen tottuu suhteellisen nopeasti muutoksiin. Ei siinä kumminkaan mitään pahaa ole, jos lämpimässä tuntuu helpommalta elää. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja tämä viielys sopii meille ihan hyvin. :)

      Poista
    2. Hei taas! Täytyy nyt kuitenkin yrittää laskea lämpötilaa, vaikka aste kerrallaan. Kyllähän viileämpi sisäilma on jo terveydellekin parempi juttu. Ja silkkaa säästöä kukkaroon. Kerron sitten keväällä miten onnistuin. Ja kyllähän meillä tuo lämpö perustuu pitkälti muurin tuottamaan lämpöön. Sähköpatterit on säädetty "hälytysrajoille". Että yritystä siis on.
      Tutustuin lähikaupungin kirppareihin ja tein muutaman hyvän löydön. Mukaan lähti pitkäpitkä räsymatto 8 eurolla ja käsinvirkattua pitsiä monta metrin pätkää 1.90!!!!! . Lisäksi vierailin Hattulassa(?) Metsäkylän navetassa, jossa on vanhoista taloista säilyneitä "varaosia", mielenkiintoinen paikka. Mukaan sieltä pääsi vanha ikkuna ja ovikyltti. Palanen menneen maailman lumoa <3
      Hyvää alkanutta viikkoa!
      -sirpa-

      Poista
    3. Wau mitä kirppislöytöjä! Parasta onkin ostaa pilkkahinnalla jokin itselle tärkeä, mutta toiselle turha tavara. Siinä on kirppistoiminnan ydin minun mielestäni. Voisiko olla, että Metsälkylän navetalla on myös nettisivut? Ihan kuin olisin juuri vieraillut kyseisellä sivustolla meinaan.. Vanhat ovet esimerkiksi ovat minun heikkouteni. Ja vahojen latojen seinät, patinoitunut puu on mahtavaa katseltavaa!

      Kyllä ihminen pärjää, varsinkin täällä pohjolan kylmyydessä jo kangistunut, viileämmässä ilmassa mainiosti. Meilläkin on sähkölämpöpatterit (kaikki kolme, kaksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa) mahdollisimman pienelle säädettyinä eli noin +15. Leivinuunia lämmitämme parin päivän välein. Näin sähkölasku on pysynyt talvellakn siedettävänä.

      Tsemppiä "lämmönsäätelyyn" ja kuulumisiin Sirpa!

      Poista
  4. Meillä on myös sisälämpötila talvikaudella 20 asteen alapuolella... Meillä on rivitalossa suora sähkölämpö ja sen lisäksi takka, yritän aina sinnitellä niin pitkään kuin mahdollista, ennen kuin napsautan lattialämmöt päälle. :D Varsinkin makuuhuone on ihana pitää viileänä ja muutenkin hiippailen kotona villasukissa ja neuletakissa. Kaikkeen tottuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että kaikkeen tottuu. Jotenkin kyllä tykkään siitä, että on vähän viileää ja saa pukea huolella vaatetta päälle selviytyäkseen talvesta. Vielä kun saisi nuo vuoden keskeneräisinä olleet villasukat valmiiksi, niin bueno! :)

      Poista
  5. Meillä oli tänä aamuna pakkasyön jälkeen alakerrassa 16 astetta ja ylhällä makkarissa 13 astetta. Laitoinkin sitten tulet sekä alakerran pönttikseen, että ensimmäistä kertaa tänä syksynä makkarin pönttikseen...siellä on tähän asti lämmittämättä ollut 13-15 astetta, jossa lämmössä kyllä hyvin nukkuu :) Öljylämmitys meillä on ollut vaan veden lämmitykseen päällä. Nyt täällä paistaa aurinko, ulkolämpötila on noin +5 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on aika samankuuloiset lämpötilat kuin meillä! Lasten huoneessa, vessassa ja alakerran ompeluhuoneessa pidämme lämpöpatteria päällä koko kylmän kauden. Muu tila vaihteleekin siinä +12 ja +20 välillä, riippuen lämmitystahdista.

      Tykkään kanssa nukkua mahdollisimman viileässä. Meillä on väliaikainen makkari tuvan yhteydessä, joten lämmityspäivinä nukutaan parhaimmillaan +22 asteessa.

      Syksy on niin kaunista aikaa, ettei viileyskään harmita. Taitaa olla sama lämpötila täälläkin päin.

      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  6. Voi miten ihanaa syysfiilistä kuvissa❤️ Hyrr...itseltä kyllä jäisi tuollainen pulahdus tekemättä:) joskus lapsina käytiin ihan avannossa..vaan enää ei kyllä rohkenisi, on sitä sellaiseksi vilukissaksi tullut! Vähän haikea fiilis aina syksyin tulee, kun tuosta kesästä ja kesäpuuhista pitää luopua:) Nuo korttipelit on niin hauskoja! Kaunista syksyn jatkoa sinne😊🌻👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Päde! Kieltämättä kesästä luopuminen on hieman haikeaa. Puutarhahommatkin tuntuivat jäävän vähän kesken. Onneksi (ja harmiksi myös) aika kuluu nopeasti ja kohta on taas kesä.

      Iloisia syysfiiliksiä sinulle! :)

      Poista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint