sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Vuosikatsaus taloon

Muutosta rintamamiestaloon on kulunut nyt vuosi. Olemme asettuneet rauhassa aloillemme ja muodostaneet pikkuhiljaa kokonaiskuvaa uudesta asuinpaikastamme. Ensimmäiset kuukaudet elelimme kokonaisvaltaisessa kaaoksessa. Annoimme tietoisesti aikaa pikkuremonttien tekemiselle, sillä emme halunneet tai halua vieläkään tehdä remonttia hätiköiden. Rahatilanne laittaa punnitsemaan tarkaan yhden maalipurkinkin oston. 

Ostan sillä periaatteella, mikä tulee käyttöön heti. Vältän ostamasta varastoon. Pyrin käyttämään olemassa olevaa materiaalia ennen uuden hankkimista. 

Maalaiselämä on tuntunut fantastiselle, sillä ympäristö tuntuu niin kodilta kuin koti voi tuntua. Moni asia meni maalle muuton ansiosta uusiksi. Talvella muun muassa elelimme neljä kuukautta ilman autoa. Lähimpään kauppaan on matkaa 8 kilometriä. Ympärillä ei ole montaakaan naapuria, mutta kaikenmaailman elukoita pihalla kulkee päivittäin. Olemme bonganneet ainakin supikoiran, ketun, pari kyytä, lumikon, paljon peuroja, hirven, metsäjäniksen, salamantereita, sammakoita, sisiliskoja sekä oravia. 

Ajattelin luoda pienen katselmuksen tilastamme. Kerrata hieman, mitä muutoksia tilalla on vuodessa tapahtunutkaan.

VESSA VERANNALLE 


Huussivessasta onkin ollut juttua blogissa jo pariin otteeseen. Santtu rakensi isänsä kanssa ensipuhteeksi meille vessan, sillä talossa ei ollut sellaista ollenkaan. Lukuunottamatta navettasillan alla nököttävää huussin tönöä. Valitsimme biovessan, sillä valmiin viemäröinnin puute sekä kompostoinnin hyöty loivat sille otollisen mahdollisuuden. Ohessa linkki artikkeleihin:




NAVETTASILTA


Navetan sillan uusiminen oli vessan lisäksi ensimmäisiä näkyviä töitä tilalla. Vanhan sillan lahot laudat vaihtuivat kestäviksi lankuiksi. Silta sekä kaiteet käsiteltiin tervan ja pellavaöljyn seoksella.

Siltaan liittyvä juttu löytyy täältä:

Silta navettaan

TYÖHUONE


Ompeluhuone valmistui talon kellarikerrokseen, entisen saunan paikalle. Pieni tila on täydellinen väliaikaisratkaisu omalle työlleni, jossa saan harjoittaa ompelua rauhassa. Aikaisemmin hoidin kyseiset hommat makuuhuoneessamme, johon vähän väliä hyppäsi lapsi jos toinenkin töitä keskeyttelemään. Alakerrassa on selvästi maiseman vaihdon tuntua sekä työhön vaadittavaa hiljaisuutta ja rauhaa.

Verstas ja ompeluhuone

Muu kellarikerros jatkaa vielä tovin näyttäytyen hieman karulla ilmeellä.


Navetan vanhasta hevostallista on tulossa puuverstas. Koko paikka on räjäytetty lattiasta kattoon asti. Paljon roskaa ja purua on kärrätty ovista ulos. Ensi vuonna jatkamme tämän tilan kunnostusta aloittaen tekemällä tilaan uudet ikkunat.

Verstaasta voit lukea aikaisempia tekstejä seuraavista linkeistä:

Purkuhommia hevostallissa

Verstaan välikaton purkua


Pihalla olemme tehneet kaikkein isoimman työn, jos koko kuluneen vuoden summaa yhteen. Olemme harjoittaneet pihalla pensaiden siistimistä, puiden kaatamista, heinän niittoa, kivien siirtelemistä ja paljon kaikkea muuta yleisilmeeseen kovasti vaikuttavia töitä. Roskaa on kärrätty useita peräkärryllisiä kaatopaikalle ja vieläkin sitä hommaa riittää. Taktiikkamme taloon muuttaessa olikin siivota tila putipuhtaaksi kaikesta roskasta ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa rakentelemaan uutta.

Pihaan liittyen postauksia riittänee:

Terveisiä pihalta

Pakkanen ja pihapuu

Pohdintaa pihalla ja oravaemo


Navetta, oi navetta. Olet iso ja ihana, mutta vedät puoleesi aivan valtavan määrän siivousurakkaa! Tämä savotta on todellakin loputon, vielä toistaiseksi. Jotain järjestyksen tynkää vajassa kuitenkin on jo havaittavissa, esimerkiksi taapeli kaikennäköisille puille.

Remontoidaan rahattomina


Toinen näkyvä remppaprojekti sisällä on meidän ihanassa kuistissa, joka ei aina ollut minulle silmiä miellyttävän ihana. Rakastan tehdä pintaremonttia, sillä lopputuloksen näkeminen koukuttaa. Siitä tulee tietynlaisia ylpeyden tunteita, mutta ennen kaikkea mieli lepää kauniiksi puunatuissa tiloissa.

Ne pirun kattolistat puuttuvat sieltä täältä, mutta niinhän ne vanhoissa remonttikohteissa yleensä. Kai.


Yksi päätavoitteestamme elämässä on kasvattaa mahdollisimman paljon kuluttamastamme ruuasta omalla tilalla. Sitä varten olemme naputelleet etupihalle useita kasvipenkkejä hyödyntämällä kaikkea olemassa olevaa materiaalia. Ennen niin tyhjälle pihalle on muodostunut hyvä alku kukoistavalle puutarhalle. Maa on onneksi ravinteikasta ja paljon on ollut multaa saatavilla siirrettäväksi takapihalta kasvipenkkeihin. Rakentelimme kasvilavoja, jotta kallion päällä kasvavilla hyötykasveilla olisi enemmän juuritilaa. Kompostoimalla kaiken mahdollisen saamme tulevaisuudellekin ravinteikasta multaa.

Leppoisaa lokakuuta!

8 kommenttia:

  1. Hei!
    No ahkeria olette olleet. Toisin kuin täällä Hämeessä. Nyt vasta säilön omenasatoa. Haaveilen ompelusta tai pikkuremontista. Pienestä valurautakaminasta työhuoneeseen. Sentään sain nuohoojan tilattua tarkistamaan voiko sellaista asentaa. Sitten vaan kaminan metsästykseen.
    Mutta unelmat ja haaveet kuitenkin pitävät kivasti kiinni arjessa. Pikkuhiljaa ja aikanaan. Siksi kai minäkin vanhassa talossa asun, että ihaninta on se tunnelma, jonka vain vanhoja taloja rakastava tietää <3
    -sirpa-

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirpa <3

    Unelmat ovat parasta. Ainakin kun tekee asioita verkkaisesti, on joka vuodelle jotain odotettavaa! Meillä on ainakin jo piitkä lista ensi vuoden töille. Nyt talvella keskitymme oman yrityksen pyörittämiseen.

    Iloisia päiviä ja rakkautta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ahkeria olette olleet ja niin kivalta näyttää nuo jo remontoidut kohteet😍👌Mukava on kun voi omaan tahtiin remontoida ilman tiukkoja aikatauluja! Ihana että on mahdollisuus itse kasvatella ruokapöytään antimia omasta maasta.. Omakasvatetut kesäherkut on niin hyviä:) Mukavaa alkanutta lokakuuta sinne💕🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hassua, kun itse tulee helposti ajateltua, että pitäisi tehdä vielä enemmän ja epäiltyä, olemmeko tehneet kuluneena vuonna yhtään mitään. Onneksi kuvien selailu palautti mieleen tosiasian, että kyllä me olemme syystäkin välillä väsyneitä. :D

      Ihanaa syksyä myös sinne!

      Poista
  4. Ihan mielettömän paljon on tapahtunut vuodessa! Hauskaa kun muistaa milloin olet postannut mistäkin ja tajuaa miten nopeasti aika on mennyt. Olette kyllä mielettömän ahkeria, minusta ei moiseen projektiin olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan jösses. Ajakulusta on tällä hetkellä tullut niin ohikiitävä asia, ettei siitä uskalla enää puhuakaan. :D Onhan täällä aherrettu ja vasta nyt ymmärrän, miksi välillä väsyttää!

      Kyllä sinustakin varmasti potkua löytyy omiin mielenkiinnonkohteisiin! <3

      Poista
  5. Heipä hei taas Hämeestä.
    Innostuin tämän postauksesi ansiosta purkamaan talomme alakerran laminaattilattian ja ottamaan esille vanhan lautalattian. On hyvässä kunnossa ihan sellaisenaan. Nyt vielä kohtuuhintaisia vanhanaikaisia puujalkalistoja etsimään. Voi että kun on nätti ja ihanan lämmin jalalle. Mitenkäs se menikään...."kun on riittävän kulunut, on kaunis".....mikään ei voita vanhan lattian narinaa ja sen tuomaa kodikasta tunnelmaa. Mukavaa viikonloppua teille
    T. Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta! Meilläkin on asuinkerros kauttaaltaan laminaattia. Arvaapas, onko tehnyt mieli repiä kaikkea pois heti ja nyt. Ensi kesänä kurkkaan kyllä vähintään eteisen laminaatin alle. Puulautalattia on kaunis! <3

      Ihanaa, että blogimme aiheutti sinussa remonttikärpäsen surinaa!

      Poista