maanantai 5. maaliskuuta 2018

M U O V I

Elintarvikkeistamme syntyvän muovijätteen määrä on järjetön. Seuraavalla kauppareissulla otan tavoitteeksi vähentää muovin määrän minimiin. Tänään kassalla teki oikein pahaa, kun katsoin valitsemiani tuotteita sekä niiden muovipakkauksia.

Muovi on asia, joka valtaa maapallon pinta-alaa liian kovaa tahtia. Se on asia, jota huomaamattamme kiikutamme kauppareissuilla kotiin. Asia, joka päätyy kaatopaikkoja kuormittamaan. Sitä löytyy maasta ja sitä löytyy merestä joskus vielä enemmän kuin kaloja. Mitä me sitten ongimme? Koukkuumme tarttunee riekaleinen jauhelihapaketti. 

Tieto lisää tuskaa, niin sitä sanotaan ja niin se myös pitää paikkaansa. Tosin itse ajattelen, että tieto lisää viisautta ja helpottaa tulevaisuudessa valintojen tekemistä. Niin kävi muovin kohdalla ja on käymässä monella muullakin saralla. En ole aina ajatellut mitä kaupasta kotiini kannan ja mihin pennoseni tuhlaan. Olen syönyt purkkijugurttia, käärinyt hedelmäni muovipussiin, kantanut ostokseni kotiin samanmoisessa kassissa sekä pukenut päälleni mitäs muutakaan kuin muovia. Tekokuituja. En ole silloin ajatellut, että olen jatkuvasti tukemassa ympäristön kuormittumista materiaaleilla, joilla ei ole montaakaan jatkokäsittelyvaihtoehtoa. Muovin kierrätyspisteet, mutta missä ne on.

Yllä oleva kuva näyttää hyvin sen, miten muovi liikkuu kotiin, vaikka sitä yrittäisikin vältellä. Sitä on liian helposti saatavilla ja joskus se ei jätä edes valinnanvaraa. Kuvassa ei ole montaa tuotetta, johon pystyisi sijoittamaan täysin muovittomasti. Parempia valintoja on silti aina mahdollista tehdä ja niin aion seuraavalla kerralla kaupassa tehdäkin. Todennäköisesti selviän siitä ilman kohtuutonta pähkäilyä, mutta joidenkin tuotteiden ostamisen joudun välttämättä jättämään kokonaan pois listalta. Esimerkkinä siitä pakasteessa olevat kasvikset, kuten pinaatti, joka on tuoreenakin yleensä pakattu muoviin. Toivon omalta maalta hyvää pinaattisatoa kesäksi.


Olemme pyrkineet perheen kanssa siirtymään muovin yltiöpäisestä kulutuksesta kestävämpään laatuun. Vaatteisiin valikoin nykyisin mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja. Sen lisäksi, että ne ovat kierrätettävissä, ovat ne myös mukavamman tuntuisia päällä. Mihin tekokuituisen vaatteen voi edes hävittää? Roskikseen ei raaskisi kauheasti laittaa, joten jätän mieluummin sellaiset hankkimatta.

Hain tuossa taannoin paikalliselta kierrätyskeskukselta viisitoista jätesäkillistä vanhoja vaatteita ja tekstiilejä, tarkoituksena poimia sieltä jatkokäyttöön kaikki hyväkuntoiset sekä luonnonmateriaaliset yksilöt. Lajittelun jälkeen totesin, että niistä säkeistä 11 sisälsi pelkästään tekokuituisia kuteita! Se on huima määrä hylättyä tekstiiliä, jolle ei ole käytännössä mitään jatkojalostuspaikkaa.

Kun miettii kaikkea sitä hylättyä tavaraa, jota kirppikset ja kierrätykset ovat pulollaan, se tekee valtavan surulliseksi. Niin paljon pilkkahinnalla ostettua tavaraa, jolla ei ole todellisuudessa mitään arvoa. Jokainen hetken mielijohteessa ostettu tavara on tulvaisuudessa roska ellei se kompostoidu.









13 kommenttia:

  1. No niinpäniin. Muovia joka paikassa. Tuo muovin välttäminen kauppareissulla on kyllä todellinen haaste.
    Onneksi meillä täällä Pirkanmaalla on toimiva jätehuolto. Kaikille jätteille on lajittelupisteet. Jäljelle jäävä sekajäte hyödynnetään polttolaitoksissa energiaksi. Sinne siis pitää laittaa myös ne vaatejätteet ja muovit, joita ei voi kierrättää.
    Tärkeintä tietysti olisi niinkuin sanot - välttää alunperinkin jo ostamista. Vaatteiden kohdalla arkivaatteita löytää luonnonkuituisina, mutta urheiluvaatteita en ainakaan minä ole vielä onnistunut löytämään vastaavina. Jos joku tietää, vinkatkaa.
    Mukavaa lauhtunutta kevättä!
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa muovittomat urheilu- sekä ulkoiluvaatteet. Jospa laittaisikin aivonystyrät toimimaan ja keksisi joskus itse vaihtoehdon niille. :)

      Iloista kevättä!

      Poista
  2. Hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Kauppareissulla ei todellakaan pysty täysin muovia välttämään, en minä ainakaan ole onnistunut, eikä pikkukaupan valikoimat juuri jätä valinnanvaraa. Aurinkoista pakkasviikkoa täältä itärajan tuntumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa mummo. Pääasiassa on kuitenkin pienet valinnat. Ei kai mitään täydellisesti pysty toteuttamaan. :)

      Aamuaurinkoa sinne Itärajalle!

      Poista
  3. Tuo tekokuituisten vaatteiden määrä on kyllä ihan räjähtänyt käsiin. Toivoisin, että halpatuotantoon perustuva massamyynti ja nopeasti vaihtuva muoti menisivät jo pois muodista. Ennen vaatteet olivat paljon kestävämpiä. Minullakin on vielä 90-luvulta vaatteita käytössä, jotka eivät ole menneet miksikään! Mutta heti 2000-luvun vaatteista huomaa jo, että laatu on huonompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Vaikealta tuntuu vaatetilanne. Niitä saa nykyään lähes ilmaiseksi ympäri maailmaa parilla klikkauksella. Haluan uskoa, että joskus maailman raja ylittyy ja ihmisen ostokäytös muuttuu. Tosin pahoin pelkään, että se muutos käydään suuren katastrofin kautta.

      Siitä huolimatta kaunista kevään alkua sinne!

      Poista
  4. Kävin itse toissa päivänä kaupassa ja ahdistuin. Jopa luomupäärynät olivat pakattuina muovirasiaan ja päällä tietysti lisää muovia. Nyt ajattelin aloittaa virkkausprojektin, jossa ihan itse virkkaisin langanjämistäni kestohedelmäpusseja tai käyn ostamassa SPR:n kestohedelmäkasseja, jotka nekin taitavat sisältää muovia tai jotakin keinokuituista... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you. toki on ymmärrettävää, että jotkin ruoka-aineet säilyvät pidempään kaupan hyllyllä muoviin käärittynä. Meillä kaksijalkaisilla on kehkeytynyt tarve saada kaikkia mahdollisia hedelmiä, vihanneksia ja muita ravintoaineita ympäri vuoden. Pakkauksetkin olisivat todennäköisesti erilaisia, jos siirtyisimme syömään ruokaa sesongeittain. Silloin ostetaan sitä mitä on tarjolla, eikä kaupan hyllyllä tarvitsisi olla miljoona eri vaihtoehtoa. Muoviin kääritty luomupäärynä ei kieltämättä kauheasti houkuttele.

      Virkattu hedelmäpussi on loistava idea! Kiitos siitä :)

      Poista
  5. Aika herättävää on ollut, kun olemme alkaneet keräämään pakkausmuovin erikseen sen jälkeen kun työmatkan varrelle tuli muovin kierrätyspiste. Ihan jäätäviä määriä sitä kantaa pakkausmuovia kotiinsa, huh sentään. Pakkaussuunnittelu tuntuu usein aika laiskalta, käärettä kääreen päälle vaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se taitaa olla kaikista halvin ja nopein materiaali vääntää joka muotoon. On kyllä ollut herättävää huomata omassa elämässä sekä monen muun kirjoituksissa, kuinka pississä olemme muovijätteen kanssa.

      Poista
  6. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta <3 Tuo muovin määrä todentotta on hurja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Välillä herää tarve laittaa ajatuksia kokoon ja askeltaa vähän tietoisempana (ja tuskaisempana) kohti parempia valintoja. :)

      Poista
  7. Tärkeästä aiheesta kirjoitit hyvän postauksen. Meillä on nyt lajiteltu muovi syksystä asti ja sitä tulee ihan järkyttäviä määriä. Joskus tuntuu, että taistelisi tuulimyllyjä vastaan, mutta silloin on tärkeää muistaa, että pienetkin teot merkitsevät. Onneksi nykyään suurimman osan muovista pystyy kierrättämään!

    VastaaPoista

Copyright © Maalaisblogi • Template by mable+mint